Innovaatiokuilu on kurottava kiinni
Muistan kuinka ensin vuoden 2011 vaalien ja sitten toistamiseen vuoden 2015 vaalien alla jouduin kerta toisensa jälkeen kuuntelemaan korvat punaisena eduskunnassa käytyjä keskusteluja tutkimuksen, kehittämisen ja innovaatiotoiminnan (TKI) rahoituksesta.
Lähes kaikki olivat sitä mieltä, että nyt siihen on satsattu liikaa ja siitä on leikattava. Ja totisesti kohta leikattiinkin. Iltapäivälehtien ymmärtämätön kirjoittelu meni politiikassakin perille.
Vuosien ajan, 1990-luvulta lähtien ja Vanhasen hallitusten aikana, olimme satsanneet yhdessä elinkeinoelämän kanssa mittavasti TKI-rahoitukseen. Sen bkt-osuus oli vuonna 2011 ylittämässä jo 3,5%. Silloinen tiede- ja teknologianeuvosto tähtäsi 4 %:iin. Suomi oli Ruotsin jälkeen Euroopan kakkonen.
Ensin Kataisen sitten Sipilän hallituksen toimesta suunta käännettiin. Julkinen TKI panos väheni, avustuksia muutettiin lainoiksi. Seurauksena oli yksityisen TKI-panoksen väheneminen liki samassa suhteessa. Suomen TKI-panostus tippui alle 3 %:n. Ja tässä asiassa, tuottavuuden ja kilpailukyvyn tukemisessa yksi bkt-prosentti on todella paljon.
Seurauksena oli Suomen tuottavuuskehityksen kääntyminen 2010-luvulla miinuksen puolelle, kun se pitkällä tähtäyksellä oli ollut lähellä 2 %:n tasossa.
Toki finanssikriisillä ja Nokiallakin oli vaikutuksensa asiaan. Tämä kaikki on kuitenkin tarkoittanut kilpailukyvyn ja kasvun hidastumista, Suomen jähmettymistä.
Nyt kuitenkin Orpon hallitus ansaitsee tunnustuksen siitä, että se on kääntämässä suuntaa. Julkinen TKI-panostus lisääntyy ja yksityinen seuraa perässä. Kiitos siitä.
Näyttää siltä, että nyt vihdoin myös EU muuttaa linjaansa. Vielä tänään se ruiskii alue- ja elvytysrahoitusta ohjelmakaudella yli 1000 miljardia euroa pääasiassa kaikkeen muuhun kuin kilpailukyvyn parantamiseen.
Komission uusi MFF-esitys vähentää nyt aluepoliittista rahoitusta ja lisää erittäin runsaasti TKI-rahoitusta. Linjantarkistuksen takana on koko EU:n herääminen tosiasiaan, jonka Enrico Letta ja Mario Draghi pukivat taannoin vaatimukseen ”EU:n on otettava innovaatiokuilu kiinni”. Tuottavuuskilpailussa USA:n ja Kiinan kanssa olemme tippuneet kuin ”eno veneestä”.
EU esittääkin tutkimuksen, kehittämisen ja innovaatioiden puiteohjelman eli Horisontin rahoituksen lisäämistä nykyisestä 95 miljardista eurosta noin 160 miljardiin.
Tämä rahoitus sisältyy uuteen yli 400 miljardien euron kilpailukykyrahastoon. Sen varojen käyttö perustuu kilpailutukseen toisin kuin EU:n aluepoliittinen rahoitus, jota EU myöntää poliittisin perustein ja jota itäisessä EU:ssa saadaan kymmenen kertaa enemmän kuin Suomessa keskimäärin.
Kilpailukykyrahasto on siis eri asia kuin Draghin raportissaan ”The Future of European Competitiveness – A Competitiveness Strategy for Europe” tekemä esitys strategisista investoinneista. Sen mukaan EU:n tulisi lisätä sinänsä tärkeiden investointiensa tasoa seitsemässä vuodessa tuhansilla miljardeilla euroilla niin, että EU:n yhteisvelalla rahoitettava osuus olisi samassa ajassa noin 800 mrd euroa.
Mielestäni Suomen ei kannata tukea viimeksi mainitun kaltaista elvytyspaketin ”sukulaista”. Mutta ensin mainittua kilpailukykyrahastoa Suomen kannattaisi tukea vahvasti.
Siinä missä Suomi maksaa EU:n aluepolitiikasta kolme (3) ja saa yhden (1) takaisin, siinä TKI-politiikassa suhteet ovat: maksamme yhden (1) ja saamme takaisin puolitoista (1,5). Suomen on palattava EU:n kärkijoukkoon innovaatioiden johtavana edistäjänä.