Poliisihallitus hakisi poliisille lisätehoja uudella poliisivirastolla
Poliisihallitus haluaisi muuttaa poliisiorganisaation yhdeksi uudeksi poliisivirastoksi. Esitystä perustellaan sillä, että tehokkuus lisääntyisi ja resurssit saataisiin joustavampaan käyttöön, kun poliisilla olisi yksi yhteinen budjetti.
– Nyt jaetaan rahaa 14 paikkaan poliisin sisällä, poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäki vertaa.
Koskimäen mukaan poliisilaitokset säilyisivät edelleen, samoin keskusrikospoliisi ja Poliisiammattikorkeakoulu.
Sen sijaan suojelupoliisi ei ole tässä mallissa mukana. Sen asemasta ja mahdollisesta siirtämisestä sisäministeriöstä muualle on keskusteltu viimeksi loppukesästä.
Poliisihallitus esitteli tavoitteitaan ensi hallituskaudelle mediatilaisuudessa Helsingissä keskiviikkona.
Poliisin toiveena on, että seuraavakin hallitus sitoutuisi kasvattamaan poliisien määrää kohti muiden pohjoismaiden tasoa. Suomessa on nyt 143 poliisia sataatuhatta asukasta kohti, kun pohjoismainen keskiarvo on 194.
Poliisihallitus ei ole asettanut tälle tarkkaa määrällistä tavoitetta, vaan toivoo, että suunta säilyy ja kevään eduskuntavaalien jälkeen muodostettava hallitus lisäisi nykyisen ja edeltävän hallituksen tavoin poliisien määrää.
Poliisihallitus listasi tilaisuudessa tekijöitä, jotka puoltavat tavoitetta. Muun muassa hälytystehtävien määrät ovat nousseet ja poliisin tehtävät ja turvallisuusympäristö muuttuneet aiempaa vaativammiksi.
Lisärahaa toivotaan myös siihen, että poliisin johtokeskuksia saataisiin maanalaisiin tiloihin. Tällä varauduttaisiin erilaisiin kriisitilanteisiin. Yksi johtokeskus on jo maan alla, ja siitä on saatu hyviä kokemuksia.
Johtotiloja on kaikkiaan neljä. Poliisihallituksesta kerrottiin STT:lle, että niiden sijoituspaikka on salassa pidettävää tietoa, mutta sijoittelussa on otettu huomioon maantieteellinen kattavuus.
Poliisi haluaisi lisäksi itselleen valtuudet päättää toimipisteidensä sijainnista. Nyt näistä usein paikallisesti suuria tunteita herättävistä asioista päättää sisäministeriö.