Poliisit poistuivat räjähteen luota ja räjähde katosi – Nyt kahta poliisia epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta
Kahta poliisia epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta tapauksessa, jossa toukokuussa Riihimäeltä löytynyt räjähde oli jätetty siten, että ulkopuolinen taho pääsi siihen käsiksi.
Asiasta kertoi tiistaina STT:lle erikoissyyttäjä Jonna Ryynänen valtakunnansyyttäjän toimistosta.
Toukokuussa Hämeen poliisi sai hälytystehtävän mahdollisesta räjähteestä Riihimäen jäähallin lähellä pellolla.
Räjähteen paikantanut poliisipartio poistui hetkeksi, jonka aikana räjähde katosi. Alueelle annettiin vaaratiedote, ja räjähde löytyi myöhemmin.
Ryynäsen mukaan asiasta tehdyn esiselvityksen perusteella on katsottu, että on syytä epäillä rikosta.
Kahta Hämeen poliisilaitoksen poliisia epäillään tässä vaiheessa virkavelvollisuuden rikkomisesta. Esitutkinta on vasta alussa, ja nimikkeet voivat täsmentyä sen aikana.
Esitutkinnan aloittamisesta kertoi aiemmin Yle.
Poliisille selvisi räjähteen katoamisesta seuraavana päivänä, että räjähteen oli vienyt täysi-ikäinen mies. Hän kertoi poliisille räjähteen sijainnin, joka oli lähellä aiempaa löytöpaikkaa.
Yle kertoi tiistaina, että poliisi on saanut valmiiksi räjähteen siirtoa koskevan esitutkinnan ja asia etenee syyteharkintaan. Miestä epäillään räjähderikoksesta.
Ylen haastatteleman Hämeen poliisin rikoskomisarion Ville Mattilan mukaan mies on kertonut, että hän ei tiennyt kyseessä olevan räjähde.
Toukokuussa kävi myös ilmi, että Hämeen poliisi oli saanut ilmoituksen räjähteestä jo huhtikuun alussa.
Poliisilla ei kuitenkaan ollut tietoa räjähteen tarkasta sijainnista eikä ilmoittajaa tavoitettu, joten asia oli jäänyt odottamaan uutta yhteydenottoa.
Erikoissyyttäjä Ryynänen kertoi tiistaina STT:lle, että esiselvitys tämän osalta on päätetty eikä Hämeen poliisin huhtikuinen toiminta johtanut esitutkinnan aloittamiseen.
STT:lle toukokuussa puhunut Hämeen poliisin poliisipäällikkö Kari Puolitaival kertoi, että poliisin toimintamalleja tarkasteltiin myös huhtikuisen toiminnan osalta.