Portugalilaismeppi arvioi EU:n ottavan mallia Suomen käännytyslaista
EU-parlamentin kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan jäsen Paulo Cunha uskoo, että EU:n on vastattava esimerkiksi Ceutassa nähtyyn maahantulijoiden välineellistämiseen Suomen käännytyslakia muistuttavalla lainsäädännöllä.
EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen esitti viime viikolla linjapuheessaan EU-parlamentissa, että EU:lle täytyy luoda parempia keinoja välineellistettyyn maahantuloon vastaamiseksi.
Suomen niin kutsuttu käännytyslaki sallii maahanpääsyn estämisen ilman oikeutta turvapaikanhakuun esimerkiksi tilanteessa, jossa Venäjä käyttäisi mahdollisia turvapaikanhakijoita Suomen painostamiseen. Rajan ylittäneet käännytettäisiin tällöin pois Suomesta.
Von der Leyen painotti puheessaan, että EU:n uusi hätätilannejärjestely otettaisiin käyttöön vain tiukasti määriteltyjen kriteerien perusteella ja se sallisi määräaikaisen ja tarkasti rajatun joustavuuden tavanomaisten rajamenettelyjen noudattamisessa.
Portugalilainen Cunha vieraili tällä viikolla Suomessa yhdessä muutamien valiokuntansa jäsenten kanssa tutustumassa muun muassa hybridiuhkien torjuntaan ja rajaturvallisuuteen Suomessa.
Cunha oli Suomessa vierailleen valtuuskunnan puheenjohtaja. Mepit tapasivat vierailunsa yhteydessä myös muun muassa sisäministeri Mari Rantasen (ps.).
Juristitaustainen Cunha istuu EU-parlamentissa EPP-ryhmässä, jossa istuvat myös muun muassa Suomen kokoomuksen mepit.
Cunha arvioi, että Suomen käännytyslaki toimii osaltaan innoituksen lähteenä, kun EU:lle valmistellaan von der Leyenin esittämää työkalua välineellistetyn maahantulon torjuntaan.
– Kun sanon sen olevan innoituksen lähde, tarkoitan, että otamme siitä mallia, emme kopioi sitä. Se tarkoittaa, että otamme oppia Suomen kokemuksista ja pyrimme saamaan niistä virikkeitä omaan lähestymistapaamme, Cunha sanoi STT:n haastattelussa.
Suomen käännytyslaista – joka myös rajaturvallisuuslain nimellä tunnetaan – on käyty pitkin matkaa vilkasta keskustelua. Sellaista on todennäköisesti luvassa myös tänä syksynä, kun lain voimassaolon jatkamisesta keskustellaan eduskunnassa.
Useat suomalaiset lakiasiantuntijat ovat arvioineet lain säätämisen olevan räikeästi ristiriidassa sekä perustuslain, kansainvälisten ihmisoikeussopimusten että EU-oikeuden kanssa.
Oikeustieteilijöiden mukaan käännytyslaki rikkoo oikeutta hakea turvapaikkaa, ehdotonta palautuskieltoa ja oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin. Palautuskielto estää palauttamasta ketään maahan, jossa häntä uhkaa vaino, epäinhimillinen kohtelu tai kidutus.
Cunha myöntää, että kyseessä on erittäin monimutkainen asiakokonaisuus, mutta peräänkuuluttaa pragmaattista lähestymistapaa asiaan.
Hänen mukaansa lainsäädäntö, jolla puututaan välineellistettyyn maahantuloon, suojaisi myös ihmisiä, jotka voisivat joutua pelinappuloiksi välineellistetyssä maahantulossa.
– Jos EU:n ulkopuolisissa maissa tiedetään, että EU:ssa suhtaudutaan tiukasti tähän asiaan, vähentää se intoa käyttää siirtolaisia välineenä EU-maiden vastaisissa hyökkäyksissä, Cunha sanoi.
– Vahvoilla rajoilla, vahvalla rajapolitiikalla ja vahvan rajalainsäädännön avulla viestimme unionin ulkopuolisille maille, etteivät välineellistetyn maahantulon yritykset johda tavoiteltuun lopputulokseen.
Käännytyslaki sai osakseen runsaasti kritiikkiä suomalaisilta oikeustieteilijöiltä sen valmistelun aikana, eivätkä oikeustieteilijät olleet tyytyväisiä valmistelun lopputulokseenkaan.
Helsingin Sanomat kertoi lokakuussa 2024, että EU-komissiolle tehtiin käännytyslain hyväksymisen jälkeen viisi kantelua lain EU-oikeuden vastaisuudesta. Kantelijoiden joukossa oli eturivin suomalaisia oikeustieteilijöitä.
Helsingin yliopiston transnationaalisen eurooppaoikeuden professori Päivi Leino-Sandberg oli yksi kantelijoista.
Leino-Sandbergin mukaan komissio on ollut perin vaitonainen asian suhteen. Jopa niin vaitonainen, että hän kanteli reilu vuosi sitten vastauksen viipymisestä Euroopan oikeusasiamiehelle.
Komission oman ohjeistuksen mukaan sen tulisi reagoida kanteluihin vuoden sisällä ja pitää kantelijat informoituina asian etenemisestä.
Oikeusasiamiehelle tehdyn kantelun jälkeen komissiolta tuli vastaus, että jossa kerrottiin, että asiaa käsitellään edelleen ja viitattiin asian monimutkaisuuteen ja EU:n uuden maahanmuutto- ja turvapaikkapaketin täytäntöönpanoon.
Leino-Sandberg kummastelee komission toimintaa, sillä komission pitäisi valvoa perussopimusten noudattamista EU:ssa ilman sille tehtyjä kanteluitakin.
– Kyllähän tämä aivan selvä perussopimusrikkomus on, täydellinen kurssikirjaesimerkki, jota olemme käyttäneet jopa tiedekunnan opetuksessa. Mutta toki näen, että he eivät turvallisuuspoliittisista syistä halua ottaa siihen kantaa, Leino-Sandberg sanoi STT:lle.
Leino-Sandberg ihmettelee, että komissio ei kahdessa vuodessakaan ehdi perehtyä lakiin, jonka lukee läpi tunnissa.
– En usko, että tässä on asiallisesti mitään epäselvää, mutta he käyttävät tässä nyt poliittista harkintaa sillä tavalla, että he eivät halua siihen puuttua. Tällöin olisi kuitenkin selkeämpää tehdä asiassa päätös, sillä komissio on poliittisessa vastuussa toimimattomuudestaan Euroopan parlamentille, Leino-Sandberg sanoi.
Helsingin Sanomat kirjoitti, että Leino-Sandbergin ohella komissiolle tekivät kantelun Helsingin yliopiston kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Martti Koskenniemi, Britannian tiedeakatemian oikeustieteen tutkimusprofessori Martin Scheinin ja Helsingin yliopiston oikeustieteen tutkijatohtori Milka Sormunen.
Viidennen kantelun tekijän henkilöllisyys ei ollut HS:n tiedossa.
Eduskunta hyväksyi kiistellyn käännytyslain heinäkuussa 2024. Koskenniemi, Leino-Sandberg, Scheinin ja Sormunen olivat kaikki perustuslakivaliokunnassa kuultavana, kun lakiesitys oli eduskunnan käsittelyssä.