Datakeskushaasteisiin kotimaisia ja eurooppalaisia ratkaisuja
Datakeskukset ovat hyötyineen ja haittoineen herättäneet laajasti keskustelua, syystäkin. Uusia hankkeita syntyy kuin sieniä sateella. Yhteiskunta on sääntelyssä jäänyt telineisiin mahdollistaen konesalien perustamisen villin lännen.
Tarvitaan kokonaiskuva, syvempää tarkastelua huolta herättävästä kehityksestä sekä selkeämpiä pelisääntöjä hallitsemaan kasvua.
Komissio on nyt maanantaina ehdottanut datakeskuksille yhteistä luokitusjärjestelmää. Sen tavoitteena on lisätä keskusten energiankäytön avoimuutta ja tukea niiden kestävää integrointia eurooppalaiseen energiajärjestelmään.
Sähkön riittävyys onkin suurimpia huolenaiheita, kun energiasyöppöjä datakeskuksia nousee nopealla tahdilla eri puolille.
Tosiasia on, että Eurooppakin tarvitsee laskentatehoa ja datakeskuksia teknologisen sekä digitaalisen riippumattomuuden takaamiseksi. Tavoitteena EU:lla onkin 5–7 vuoden aikana kolminkertaistaa oman datakeskuskapasiteettinsa.
Uudella luokittelujärjestelmällä keskusten tosiasiallisesta resurssien käytöstä saataisiin avointa tietoa, eli paljonko sähköä tai vettä kuluu tai miten datakeskusten hukkalämpö hyödynnetään uudelleen.
Ensimmäiset kestävyysmerkinnät on tarkoitus esittää vuonna 2027.
Pelisääntöjen selkeyttäminen, strategian luominen ja avoimuus ovat keskeisiä näin voimakkaasti energian kysyntään ja verkon kuormitukseen vaikuttavalla alalla.
Suomeen investointipäätöksen saaneiden datakeskusten yhteenlaskettu teho on reilusti yli 2000 megawattia, siis yli tuplat Loviisan ydinvoimalan kapasiteetista.
Perinteisten teollisuusalojen edustajat ovat olleet huolissaan siitä, uhkaako datakeskusten sähkönkulutus jopa vientiteollisuuden kilpailukykyä. Siis sitä maamme kilpailukykyä, jota piti kaikin keinoin saada käännettyä parempaan.
Kansallisestikin olisi siis syytä laajasti pohtia ehtoja ja vaatimuksia datakeskuksille. Vaihtoehtoja voisi olla esimerkiksi lisäverkon rakentamisen maksuroolien tarkastelu tai reunaehdot verkkoon liittymiselle, hukkalämmön hyödyntämisvelvoitteet sekä sähköjärjestelmän tasapainottamisvaatimukset esimerkiksi säätövoiman tai akkukapasiteetin avulla.
Tärkeintä olisi, ettei kulutushuippujen aikaan sähkönhinta nouse älyttömyyksiin vain koska datakeskuksille ei ole olemassa keinoja ja velvoitteita vähentää kuormitusta huippuhetkillä.
Datakeskushankkeiden hyväksyttävyyteen vaikuttaa oikeudenmukaisuus ja kunnioitus niin suomalaista sähkönkäyttäjää kuin suomalaista luonnonvarojemme viisasta käyttöä kohtaan.