Keskustan todellinen lähimalli mitataan sotepalveluissa
Poliittisen liikkeen olemassaololle kohtalokasta on tulla unohdetuksi, sivuutetuksi. Yhtä kohtalokasta on olla herättämättä tunteita.
Nykyisessä vastakkainasettelun ja ääripäiden hallitsevassa keskusteluilmapiirissä nämä kaksi asiaa liittyvät vahvasti toisiinsa.
Keskusta otti hetkeksi poliittisen ilmatilan haltuunsa julkistamalla ns. lähimallin. Esitys sai myötäsukaista innostusta omien joukossa, mikä oli varmasti tavoitteenakin ja millä on aina oma arvonsa.
Mitään aivan ennennäkemättömän odottamatonta mallissa ei ole. Iso osa lähimallin elementeistä oli tullut julkisuuteen jo keväällä kansanedustaja Mika Riipin omissa nimissä. Raflaavimmat otsikot tulivat ministeriöiden ”lopettamisesta”.
Lähimallin ajattelun ytimessä näyttää olevan se, että aluekehityksen jarruna on se, ettei sääntelyssä nyt tunnisteta paikallisia erityispiirteitä.
Jatkokehittelyssä on hyvä avata tarkemmin sitä, mitä tämä käytännössä tarkoittaa. Tarkoittaisiko tämä ympäristönäkökulmien liudentamista vai jotain muuta, jos valtaa siirretään enemmän alueille?
Julkisuuteen mallista on tuotu kirjallisessa muodossa toistaiseksi vain neljä esitysdiaa. Luotan ja toivon, että puolue vastaa nostamaansa odotusarvoon ja jatkaa mallin kehittelyä myös kirjallisesti. Some-kuva ilman tukevaa kirjallista pohjaa on kuin talo ilman kivijalkaa.
Puolueihminen sisälläni toivoo myös, että jatkokehittelyssä olisi mahdollisimman laaja joukko jäsenistöä ja asiantuntijoita mukana. Puolueväki sitoutuu aina parhaiten niihin asioihin, joihin se on itse päässyt vaikuttamaan.
Faktapohjaisuuden tarve lienee sanomattakin selvä. Poliittisen mielenkiinnon herättämiseksi on käytettävä herättelevää ja yksinkertaistavaa kieltä. Rajanveto faktapohjaisuuden kanssa voi joskus olla vaikeaa, mutta rajan olemassaolo on hyvä tunnistaa.
Puhe suomalaisen keskushallinnon jatkuvasta paisumisesta ja suoranaisesta pöhöttyneisyydestä heiluu väitteenä tuolla rajalla. Valtion virkamiesten määrä ei ole meillä kasvanut mitenkään hallitsemattomasti eikä henkilöstön määrä ole suuri pohjoismaisessa vertailussa.
Vallan keskittymisen näkökulmasta kuluvan vaalikauden kädenjälki on sen sijaan selvää. Hyvinvointialueiden ottaminen tiukkaan ohjausliekaan ja aluehallinnon uudistus ovat kasvattaneet keskushallinnon valtaa. Valtion ohjausvalta on kasvanut ilman, että ns. Helsinkiin olisi palkattu suuria määriä lisää ihmisiä.
Hallintoa voi tarkastella kriittisesti myös ilman negatiivista asennetta.
Keskustalaisessa puheenparressa tuntuu joskus siltä, kuin valtion virkamies olisi lähtökohtaisesti aina paha. Pahuuden astetta on voinut lieventää työskentelemällä maakunnassa sijaitsevassa toimipisteessä tai vähintään etänä.
Kunnan ja maakunnan työntekijät sen sijaan ovat hyväksyttävämpää julkista sektoria. Helsingin herroiksi ja rouviksi kelpaa virka-asemaltaan vähäisempikin viskaali.
Jo kauan ennen tekoälyn vyörymistä keskusteluun ymmärrettiin ettevät kaikki pienenevien ikäluokkien edustajat voi olla töissä julkisella sektorilla.
Jotta työvoimaa riittää myös yksityiselle sektorille, täytyy kaikkia julkisen sektorin tehtäviä tarkastella kriittisesti. Päällekkäisyyksien ja tehtävien suoranainen karsiminen on välttämätöntä, vaikka tekoäly voikin tuoda helpotusta yhtälöön.
Hallintoa voi tarkastella kriittisesti myös ilman negatiivista asennetta. Monet meistä ovat hämmennyksellä seuranneet sotejärjestöihin kohdistuvaa suoranaista halveksuntaa erityisesti perussuomalaisten suunnalta; on ollut puhetta turhasta “rälssistä”, ja toiminnasta jota kukaan ei jää kaipaamaan.
Toivon että lähimallia voidaan jatkokehittää ilman vastaavanlaista julkisen sektorin ja siellä työtä tekevien halveksuntaa.
Sote-uudistus oli keskustan pitkäaikainen tavoite. Jo uudistuksen syntymisen yhteydessä todettiin, että laaja hallinnollinen uudistus ei tulisi kerralla valmiiksi, vaan korjaussarjat tulisivat olemaan tarpeellisia kokemusten karttumisen myötä.
Korjattavaa riittää. Kansalaisten luottamus suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan on ollut kovilla viime vuodet.
Jatkuva ihmetyksen aiheeni on se, miten alueelliset soteluottamushenkilöt jaksavat hoitaa vaikeaa tehtäväänsä. Puolue ei saa jättää heitä yksin. Soteväsymykseen ei puolueella ole varaa.
Keskustan todellinen lähimalli mitataan sotepalveluissa.
Puhuminen ministeriöiden lopettamisesta tai muusta keskushallinnon mylläämisestä on virkistävää vaihtelua ikuiselle sotelle.
Sotepalveluissa on kuitenkin edelleen kyse paitsi hyvinvointiyhteiskunnan pelastamisesta, myös siitä millaisilla näytöillä voisimme tarttua uuteen valtavaan hallintoreformiin.