On aika alkaa rakentaa suomalaiselle kouluoppimiselle parempaa tulevaisuutta
Viime viikolla julkaistut tulokset osoittavat, että Suomen Pisa-tulosten huippuvuoden 2006 jälkeen alkanut suomalaisen peruskoulun tuotteistaminen ja myyminen maailmalle ei ole ollut onnistunut hanke.
Arvovaltainen brittiläinen The Economist -lehti väittää jopa, että useimmissa länsimaissa todettu 15-vuotiaiden nuorten osaamistason heikkeneminen johtuu Suomesta.
Lehden mukaan Suomen hyvät Pisa-tulokset olivat seurausta 2000-luvulle saakka jatkuneesta perinteisestä koulujärjestelmästä. Tulokset eivät johtuneet siitä ”edistyksellisestä” opetuksesta, josta Suomi tuli kuuluisaksi ja jota se markkinoi maailmalle.
Itse en tekisi näin yksioikoista johtopäätöstä, mutta omien ruohonjuuritason havaintojeni pohjalta väitän, että Suomella on ollut oma pieni vaikutuksensa muidenkin maiden Pisa-menestyksen heikkenemiseen.
Työskentelin 2000- ja 2010-luvuilla koulussa, jonka vanha koulurakennus oli rakennettu 1950-luvulla. Oppilasmäärän kasvettua koulu laajeni naapurissa olevaan toimistotaloon, johon remontoitiin uudet ja edistykselliset koulutilat.
Koulusta tuli vierailukoulu, jonne virtasi vierailijaryhmiä – jopa Englannin prinssi William seurueineen – kaikkialta maailmasta tutustumaan suomalaiseen koulutusihmeeseen.
Vierailijaryhmiä ei kuitenkaan ohjattu seuraamaan työskentelyä vanhassa koulurakennuksessa, jonka luokkahuoneissa oppilaat opiskelivat pitkälti perinteisten peruskoulun opetusmenetelmien mukaisesti.
Sen sijaan vierailijat pääsivät ihailemaan edistyksellisen koulurakennuksen raheilla, säkkituoleilla ja riippumatoilla kalustettuja avokonttoritiloja, jonka ”moderneissa ja joustavissa oppimisen tiloissa” oppilaat opiskelivat itseohjautuvasti sähköisissä oppimisympäristöissä.
Epäilemättä osa vierailijoista otti näkemästään mallia oman maansa opetuksen kehittämiseen.
Suomalaisen koulutoimen on syytä tehdä kriittinen itsearviointi.
Suomalaisten nuorten heikentyneen osaamistason ja sinnikkyyden taustalla on varmasti monia tekijöitä. Tutkimustieto runsaan ruuduilla, erityisesti älypuhelimilla, vietetyn ajan yhteydestä lukutaidon, ajattelun taitojen ja pitkäjänteisyyden heikkenemiseen on kiistaton. Myös korona-aika on todennäköisesti vaikuttanut negatiivisesti koulunkäyntiin.
Syitä huolestuttavaan kehitykseen on hyvä tiedostaa, mutta olennaisen tärkeää on kääntää katse tulevaisuuteen ja alkaa rakentaa suomalaisen koulun parempaa tulevaisuutta.
Suomalaisen koulutoimen on syytä tehdä kriittinen itsearviointi. On tärkeää arvioida, mihin koulujen rajallisia resursseja, rahaa ja aikaa, käytetään niin, että ne palvelevat parhaalla mahdollisella tavalla oppilaan oppimisen ja kokonaishyvinvoinnin etua.
Palveleeko kädentaitojen oppimista järkevällä tavalla se, että oppilaat käyttävät käsityötunneilla aikaa työvaiheiden kuvaamiseen ja e-portfolion rakentamiseen?
Kannattaako resursseja käyttää usein pinnalliseen oppimiseen ja palkintojen tavoitteluun ohjaavien oppimispelien ja hankalakäyttöisten sähköisten oppimisalustojen hankkimiseen?
Olisiko rahalle parempiakin käyttötarkoituksia, kuten seiniä avokonttorikouluihin, paperisia oppikirjoja, kunnollisia työpöytiä ja tuoleja?
Digivälineillä opiskelu on tärkeää tehdä suunnitelmallisesti siten, että peruskoulun aikana oppilaat oppivat yhteiskunnassa tarvittavat digitaaliset kansalaistaidot.
Kaunokirjoituksen palauttamista äidinkielen opetussuunnitelmaan on syytä harkita. Käsin ja koneella kirjoittamisen vaikutuksia vertailevissa tutkimuksissa käsin kirjoittaminen on havaittu aivoja laaja-alaisemminkehittäväksi menetelmäksi.
Käsin kirjoittamisella on todettu olevan myös masennusta ja ahdistusta lievittäviä vaikutuksia.
Uskon suomalaisen koulun parempaan tulevaisuuteen.
Olen varma, että nousemme oppimistulosten ja sinnikkyyden aallonpohjasta ottamalla käyttöön oppimisen kannalta parhaat, tutkittuun tietoon perustuvat pedagogiset ratkaisut ja palauttamalla entiselle tasolle opettajien autonomian, joka tutkimusten mukaan on ollut yksi Suomen taannoisen PISA-menestyksen kulmakivi.