Suomi sai jatkosodassa vangiksi yhden kenraalin – kohtalo oli kova, kun sota päättyi
Suomi kävi toisen maailmansodan aikana kolme sotaa. Neuvostoliittoa vastaan Suomi soti talvisodassa 1939–1940 ja jatkosodassa 1941–1944. Natsi-Saksaa vastaan Suomi soti Lapin sodassa 1944–1945 osana Neuvostoliiton määräämiä rauhanehtoja.
Kun Neuvostoliitto määräsi rauhanehtoja syyskesällä 1944, se kiinnitti huomiota myös Suomen ottamiin neuvostoliittolaisiin sotavankeihin.
Kaikissa mainituissa sodissa Suomi sai tasan yhden kenraalitason sotavangin. Hänet otettiin kiinni päivälleen 85 vuotta sitten Porlammin motissa.
Porlammin motti Viipurin eteläpuolella oli Suomen sotahistorian menestyksekkäin yksittäinen onnistuminen. Valtava määrä vankeja ja sotasaalista oli tärkeä voitto jo itsessään, mutta motin laukaisun jälkeen Suomi pääsi myös etenemään Kannaksella loppuun asti. Hyökkäys pysäytettiin 4.–7. syyskuuta 1941 eli vain päiviä Porlammin mottitaistelun jälkeen.
Suomenmaa kertoi Porlammin motista tarkemmin artikkelissaan eilen maanantaina.
Motista saatiin yhdeksän tuhatta sotavankia. Heistä yksi oli kenraalimajuri Vladimir Kirpitšnikov.
Upseerit ovat aina haluttuja sotavankeja. Mitä korkeampi upseerisvanki, sitä arvokkaampaa tietoa hänellä on. Vangittu upseeri tarkoittaa myös komentajan poistumista sotanäyttämöltä.
Kirpitšnikov jäi Suomen ainoaksi kenraalitason vangiksi. Kun Neuvostoliitto vaati rauhan tultua Suomelta takaisin vangiksi jääneet sotilaansa, Kirpitšnikov oli halutuin palaaja.
Vladimir Kirpitšnikov oli syntynyt heinäkuussa 1903 Simbirskissä (nyk. Uljanovsk) noin 900 kilometriä Moskovasta itään. Nuorena hän toimi Venäjän sisällissodan aikaan työmiehenä eri tehtävissä, kunnes vuonna 1922 liittyi Puna-armeijaan.
Hän valmistui kadetiksi 1925 ja eteni urallaan mukavasti. Hän osallistui myös Espanjan sisällissotaan 1930-luvun lopulla rykmentin esikunnan komentajana. Tuolloin hän sai kokemusta oikean sodankäynnin johtamisesta, ja hänet myös palkittiin tästä toiminnasta.
Sekä talvi- että jatkosodassa kenraalimajuri Kirpitšnikov komensi Neuvostoliiton 43. jalkaväkidivisioonaa. Hän oli saanut koulutuksenkin juuri jalkaväen upseeriksi.
Porlammin mottiin Kirpitšnikov ja hänen miehensä jäivät siitä syystä, että ylempää oli määrätty Viipuri pidettäväksi hinnasta mistä hyvänsä. Suomalaiset ehtivät saartaa neuvostojoukot ennen kuin nämä olisivat päässeet parempiin asemiin.
Kirpitšnikov olisi toiminut aiemmin, mutta poliittinen komissaari ei tätä sallinut.
Jäätyään vangiksi hän kirosi komissaarin alimpaan helvettiin. Suomalaisille antamassaan lausunnossa Kirpitšnikov tuomitsi komissaarin ammuttavaksi tavattaessa.
Kenraalin kuulustelut aloitettiin luonnollisesti heti vangitsemisen jälkeen. Kirpitšnikov oli henkisesti murtunut tappion jälkeen, ja hän puhui hyvin suoraan ja avoimesti. Hän laati vieläpä kirjallisen raportin suomalaisille. Kirpitšnikovin tiedot ja suomalaisten tiedustelutiedot kävivät hyvin yksiin.
Kuulustelujen sijasta voidaan puhua keskusteluista. Kirpitšnikov teki suomalaisiin vaikutuksen yleissivistyksellään, älykkyydellään ja hyvällä käytöksellään. Suomalaisista sotilaista kenraalimajurilla oli hyvää sanottavaa, mutta pettymys omia kohtaan johti avoimiin vuodatuksiin. Nämä vuodatukset kenraali löysi myöhemmin edestään.
Suomalaiset käyttivät Kirpitšnikovia vuolaasti propagandassaan, mutta eivät saaneet tätä suostumaan aivan kaikkeen, kuten neuvostovastaisen liikehdinnän johtamiseen.
Kun rauha tuli, Kirpitšnikov päätti ottaa riskin ja palata kotimaahansa, vaikka suomalaistiedustelu tarjosi tälle mahdollisuutta paeta Ruotsiin tai Yhdysvaltoihin.
Kotimaassa Kirpitšnikovia odotti vankeus ja kovat kuulustelut. Kaikkia vankeja epäiltiin lähtökohtaisesti maanpetturuudesta.
Neuvostoliitto oli saanut käsiinsä Kirpitšnikovin kolmen vuoden takaiset lausunnot. Vaikka kenraali yritti ensin selittää, ettei ollut antanut suomalaisille minkäänlaista kirjallista raporttia, todisteet näyttivät päinvastaista.
Hän joutui oikeudenkäynnissä selittämään toimiaan parhain päin.
– Sotavankeuteen joutuminen mursi minut henkisesti, menetin uskoni Puna-armeijan taistelukykyyn ja arvelin, että Saksa ja Suomi tulevat voittamaan sodan. Minut vallanneen tappiomielen seurauksena parjasin kirjoittamassani raportissa neuvostovaltaa ja Puna-armeijaa, koska toivoin, että tämä saa suomalaiset suhtautumaan minuun myönteisesti, säilyttämään henkeni ja antamaan minulle edes jokseenkin etuoikeutetun aseman, Kirpitšnikovin kirjattiin sanoneen.
Kirpitšnikov koki saman kuin niin moni muukin entinen neuvostosotavanki Stalinin ajan Neuvostoliitossa. Pitkän vankeuden jälkeen Kirpitšnikov teloitettiin ampumalla elokuussa 1950.
Lähteitä ja lisätietoa
Westerlund Lars, Sotavangit ja internoidut – Kansallisarkiston artikkelikirja 2008
Leskinen, Jari & Juutilainen, Antti (toim.): Jatkosodan pikkujättiläinen, WSOY, 2005
Jatkosota-kronikka, Gummerus 1991