Metsästys | Kehno laukaus Utahin vuorilla synnytti magnum-imperiumin – Roy Weatherby myi ylitehokkaita luksuskivääreitä Hollywood-tähdille
Vuonna 1942 kansasilainen vakuutusmyyjä Roy Weatherby makasi Utahin lumisessa maastossa ja katsoi pimeyteen katoavaa haavoittunutta peuraa.
Tavallinen metsästäjä olisi todennut sählänneensä, sillä Weatherbyn käyttämä .30-06-kivääri oli teholtaan kaikelle Pohjois-Amerikan suurriistalle riittävä.
Weatherby ei kuitenkaan halunnut syyttää itseään, vaan fysiikkaa ja amerikkalaista aseteollisuutta. Kansasilainen jalosti epäonnistumisestaan liikeidean: aseen tehon pitää olla niin järjetön, että syntyvä shokki pudottaa eläimen niille sijoilleen, olipa osuma lähes missä tahansa.
Palattuaan kotiin Kaliforniaan Weatherby alkoi muokata hylsyjä kellarissaan. Ensimmäisten patruunoidensa pohjaksi hän otti brittiläisen .300 Holland & Holland Magnum -hylsyn.
Englantilaiset olivat tehneet hylsyyn kannan lähelle messinkisen vyön, joka varmisti patruunan oikean pesityssyvyyden. Weatherby vähensi kartiomaisuutta, kasvatti hylsyn ruutitilavuutta ja muotoili sen hartiat voimakkaasti pyöristyviksi. Näin syntyi Weatherby-hylsy, jonka ulkonäkö erottui selvästi tavanomaisista magnum-patruunoista.
Myös hylsyn vyö jäi paikoilleen, vaikka sitä ei Weatherbyn voimakkaasti muotoilluissa hylsyissä olisi tarvittu. Markkinoinnin näkökulmasta messinkivyö oli kuitenkin neroutta, kuin raskaansarjan nyrkkeilyvyö patruunan tyvessä. Se viestitti, ettei kyseessä ollut mikään tavallinen pappakivääri, vaan vaarallinen magnum.
Vuonna 1945 Weatherby jätti vakuutusalan ja perusti oman yrityksensä. Ensimmäinen liiketila löytyi Etelä-Kalifornian South Gatesta, paikallisen parturin entisestä liikkeestä. Vuokra oli 100 dollaria kuukaudessa.
1940-luvun lopulla perinteinen amerikkalainen metsästysase oli tumma, öljytty ja huomiota herättämätön työkalu. Weatherby ymmärsi, ettei sellaisesta voinut pyytää tuplahintaa.
Weatherby-aseiden tukit veistettiin pähkinäpuusta, viimeisteltiin kiiltävällä lakalla ja koristeltiin ruusupuu-upotuksilla, vaaleilla koristeluraidoilla sekä aggressiivisella Monte Carlo -poskipakalla.
Aseet olivat niin silmiinpistäviä, että puristit pitivät niitä mauttomuuden huippuna. Hollywoodissa mauttomuus ja status olivat kuitenkin arvokasta valuuttaa.
Bisnes hyrähti toden teolla käyntiin, kun näyttelijälegenda Gary Cooper käveli puotiin ja osti kiväärin. Pian vanavedessä seurasivat laulava cowboy Roy Rogers ja John Wayne.
John Wayne myi elokuvissa mielikuvaa vanhan ajan Winchester-vipulukosta, mutta omilla metsästysretkillään hän käytti Weatherbyn kivääreitä, muun muassa .300 Weatherby Magnumia.
Weatherby tajusi julkisuuden arvon, ja hänen kivääreistään tuli Hollywoodin tähtien suosimia statustuotteita. Aseita alettiin kutsua ”Hollywood-kivääreiksi”.
Hollywood-tähtien lisäksi Weatherby-kiväärit löysivät tiensä poliittisen eliitin käsiin.
Yhdysvaltain 36. presidentti Lyndon B. Johnson oli innokas metsästäjä ja Weatherbyn asiakas. Marraskuussa 1960, pian John F. Kennedyn vaalivoiton jälkeen, tuleva varapresidentti Johnson kutsui silloisen senaattorin Robert ”Bobby” Kennedyn Teksasin-ranchilleen peurajahtiin.
Kennedy sai Johnsonilta käyttöönsä järeän Weatherby-kiväärin. Kun peura tuli näköpiiriin ja Kennedy ampui, kiväärin kiikari osui rekyylin voimasta hänen kasvoihinsa ja repäisi silmäkulmaan vuotavan haavan.
Tarina on jäänyt elämään yhtenä Johnsonin ja Robert Kennedyn tulehtuneen suhteen sivujuonteena. Siitä, että Johnson olisi järjestänyt tapahtuman tahallaan nöyryyttääkseen ”Bostonin poikaa”, ei ole kuitenkaan pitävää näyttöä.
Kansainvälisellä puolella Weatherbyn näkyvin asiakas oli Iranin viimeinen šaahi Mohammad Reza Pahlavi. Kiistelty hallitsija osti Weatherbyltä suurriistakivääreitä, joiden tyyli sopi šaahin kaltaiselle asiakkaalle täydellisesti: kivääri oli metsästysvälineen ohella ylellisyysesine.
Kysynnän kasvaessa Weatherbyn oma tuotantokapasiteetti ei riittänyt. Apua tarjosi myös suomalainen Sako, joka valmisti Riihimäellä vuosina 1950-60-luvun vaihteessa Weatherby-kivääreitä FN Mauser-lukkomekanismin pohjalta.
Vuonna 1958 esitelty yhtiön päätuote Mark V oli alun perin Weatherbyn uuden kiväärin viides ja viimeinen toimiva prototyyppi.
Mark V -sulkujärjestelmässä oli yhdeksän sulkuolaketta kolmessa rivissä. Rakenne mahdollisti erittäin vahvan lukon ja pienen, noin 54 asteen avautumiskulman. Weatherby haki ennen kaikkea rakennetta, joka kestäisi suurinopeuksisten ja korkeapaineisten magnum-patruunoiden rasitukset.
Weatherby kirjoitti saaneensa .300 Magnumilla nopeudeksi jopa 3 600 jalkaa eli noin 1 100 metriä sekunnissa. Tällaisessa latauksessa on kyse jo melko rajusta yhdistelmästä.
Afrikan ammattimetsästäjät ja puistonvartijat eivät ole yleensä innostuneet Weatherbyn kaltaisista ”rikkaiden leluista”. Vaarallisen riistan metsästyksessä aseen varma toiminta, tuttu käsittely, luodin rakenne ja riittävä läpäisy ovat tärkeämpiä kuin mahdollisimman suuri lähtönopeus.
Vanhat Mauser 98 -lukkorakenteet ovat kovassa maineessa ja helposti kentällä huollettavia. Weatherbyn Mark V-mallin monirivinen lukko on teknisesti hieno, mutta Weatherby ei ole ollut kaikkien ammattilaisten ykkösvalinta.
Mark V -kivääreitä on toki käytetty myös vaarallisen riistan metsästyksessä ammattilaisten käsissä. Silti monelle safarinjohtajalle Weatherby on ennen kaikkea ”asiakkaan ase”.
Kun rikas tekstiilitehtailija tai Hollywood-tuottaja saapuu Nairobiin laukussaan kiiltävä Weatherby Mark V, ammattimetsästäjä tietää, että asiakkaalla on rahaa maksaa tippiä, mutta hänen olkapäänsä saattaa olla mustana jo ensimmäisen harjoitusammunnan jälkeen. Ja jos rekyylikauhu iskee, ensimmäinen puhveli voi hyvinkin saada mahdollisuuden nauraa viimeisenä.
Roy Weatherby kuoli vuonna 1988. Hän jätti jälkeensä perheyrityksen, joka toimii nykyään Wyomingissa, sekä tietynlaisen ampumakulttuurin.
Weatherby ei oikeastaan myynyt vain kivääriä, vaan tiettyä amerikkalaista mieskuvaa: Hollywood, safari, isot eläimet, hieno puutukki ja mahdollisimman suuri magnum.
Suomen olosuhteissa Weatherbyn filosofia on törmännyt tietynlaiseen kulttuurimuuriin. Suomalaisen hirvenmetsästyksen ampumamatkoille Weatherbyn kiväärit ovat olleet usein ylitehokkaita ja ehkä suomalaiseen makuun muutenkin liian koreita. Patruunatkin ovat kalliita, eikä niitä löydy ihan joka puodin hyllyltä.
Weatherby ratkaisi Utahin vuorilla 1942 syntyneen ongelman rakentamalla järjestelmän, jossa oli aina seuraava ratkaisu edelliseen ratkaisuun.
Tietyllä tapaa kyse on myös eräänlaisesta amerikkalaisen unelman sovelluksesta: otetaan pohjaksi inhimillinen virhe, keksitään tekninen ratkaisu ongelmaan, jota ei ehkä ollut olemassakaan, kuorrutetaan se lakalla ja myydään lopulta Hollywood-tähdille ja valtionpäämiehille kovaan hintaan.