Mikä on keskustan tilannekuva?
Poliittisessa toiminnassa tarvitaan jatkuvaa päivänkohtaista tulkintaa. Siitä vastaa ennen muuta eduskuntaryhmä ja puoluejohto, jonka jäsenet käytännössä ovat kansanedustajia.
Kysymyksessä kuin kysymyksessä tarvitaan kykyä oman kannan perusteluun ja sen kertomiseen, mistä olemme esimerkiksi hallituksen kanssa eri mieltä.
Mutta koska aina on vaaleja tulossa ja puolueet valmistautuvat hallitusvastuuseen, pitää jokaisella puolueella olla alati käynnissä ohjelmallinen työ, joka yltää 4–8 vuoden jänteellä tulevaisuuteen.
Tällainen ohjelmatyöapparaatti on välttämätön osa puoluetoimintaa. Ilman sitä puolue ei kerta kaikkiaan ole uskottava. Mitäpä ohjelmaton puolue tekisi, jos se valtaa saisi?
Ilman kunnollista, laajassa keskusteluissa testattua ohjelmatyötä puolueen hallitustavoitteet jäävät lobbarien ja kulloinkin sisäpiiriin kuuluvien satunnaisiksi aivoituksiksi. Nimenomaan rohkeat aloitteet jäävät puuttumaan.
On kolmaskin poliittisen valmistelun taso, jota pidän yhä tärkeämpänä. Puolueella kuin puolueella pitää olla perusteltu arvio siitä, mihin maailma on isossa kuvassa menossa.
Keskustaa potkaisi kertakaikkinen onni, kun 1970-luvun maaseudun rakennemuutoksen keskellä maailman viisaat tuottivat Rooman Klubin nimissä ja kautta ennakointeja siitä, mitä tapahtuisi, ellei luonnonkäytössä tehtäisi korjauksia. Tätä edelsi pohjoismainen grönä vågen, vihreä aalto, joka alkoi sekin yliopistopiireissä. Pohjoismaiset keskustapuolueet saivat näistä älymystön liikahduksista tilannekuvan ja edun, joka vaikutti suunnilleen 30 vuotta.
Noista samoista ajatuksista ja tuntemuksista muodostuivat 20 vuoden viiveellä myös läntisen Euroopan vihreät puolueet.
Ei riitä, että puolue on jotakin mieltä. Kanta pitää pystyä joka kerta perustelemaan.
Henkilökohtaisesti odotan edelleen, miten (1) keskusta organisoi päivänpolitiikan valmistelun, (2) kaikki politiikan lohkot kattavan ohjelmallisen työn ja (3) erityisesti tuon haastavimman: maailman tulevaisuutta koskevan sondeerauksen.
Edelleen on tuhansia ihmisiä, jotka haluaisivat auttaa keskustaa kunkin aikahorisontin mukaisissa pohdinnoissa. Tarvitaan professoritasoinen tulevaisuustyö. Ei riitä, että puolue on jotakin mieltä. Kanta pitää pystyä joka kerta perustelemaan. Li Andersonin hämmästyttävä tulos EU-vaaleissa oli juuri tätä: pitkästä aikaa meillä oli kuultavana poliitikko, joka pystyi perustelemaan kantansa.
En usko, että maailman kehitys jatkuu loputtomiin nykyisenlaisena. Tällainen kanta on tietysti vaarallinen, pessimistinen, mustamaalaajan kanta, sanoisi joku. Kuten edellä kirjoitan, tämä kanta on tässäkin lyhyesti perusteltava.
Suomessakin GTK:n nimissä on kerrottu, että maailman harvinaisten metallien varannot eivät riitä siihen, että maailma pelastettaisiin sähköistämällä. EU:n sähköautostrategia ei kestä. Kerta kaikkiaan: energian käytön lisääminen ei ole ratkaisu ympäristöongelmiin.
Realistinen käsitys ilmastonmuutoksesta pitää kahden asteen lämpenemistä varmana. Kansainvälinen järjestelmä ratkaisee, kuinka paljon sen yli tosiasiassa mennään. Ilmastonmuutoksesta seuraa riskejä laukaisevia asioita, jotka saavat yksilöt ja kansat liikkeelle. Nykyisiäkään väestöliikkeitä ei hallita. Miten tulevia?
Afrikassa väestö kasvaa vielä miljardilla. Miten he pärjäävät? Millaiseen elämään he suostuvat?
USA:n ja Kiinan voimat kohtaavat Tyynellämerellä, konkreettisesti Taiwaninsalmessa. Mitä tästä seuraa? Mitä Venäjä tekee muualla, kun Ukrainan sota hyytyy jäätyneeksi konfliktiksi?
Miten Suomi selviää ikääntymisen ja heikentyvän huoltosuhteen haasteesta tilanteessa, jossa taloudellinen kilpailukyky ei ole riittävä?
Uskon, että ihmisiä kiinnostaisi puolue, jolla olisi näistä asioista perusteltuja kantoja. Sellainen näkemys yhteiskunnasta, joka kestäisi pahoinakin päivinä.