Tutkimus: Aurinkokunnan kaasujättiläiset yllättävässä vaarassa
Kun Aurinko alkaa vajaan miljardin vuoden kuluttua laajeta, syö se sisemmät kiviplaneetat ja luultavasti heittää Maan ja Marsin radoiltaan.
Aiemmissa mallinnoksissa suuret, ulompana aurinkokunnassa sijaitsevat kaasuplaneetat ovat säästyneet Auringon mylläyksiltä. Ne jatkaisivat elämäänsä vielä jopa sata miljardia vuotta. Aurinkokunta on tällä hetkellä noin viiden miljardin vuoden ikäinen järjestelmä.

Tuore tutkimus kuitenkin otti simulaatiossaan huomioon sen, että tähtemme ei välttämättä levitä massaansa ympärilleen tasaisesti.
Epätasainen leviäminen aiheuttaa osassa skenaarioista tilanteen, jossa osa kaasuplaneetoista lentää ulos aurinkokunnasta. Osa saattaa myös vaihtaa paikkoja kiertoradalla.
Asiasta kertoi aiemmin Tähdet ja avaruus.
Linkki tutkimukseen (englanniksi)