Yhden vitamiinin puute voi aiheuttaa toistuvia flunssia, kertoo lääkäri Seurassa
D-vitamiinin puute voi olla yksi syy toistuviin flunssiin, sisätautien ja infektiotautien erikoislääkäri Esa Rintala Terveystalosta kertoo Seurassa.
Ainakin talvikaudella tarvitaan D-vitamiinilisää. Aikuisille suositeltava määrä on 10–20 mikrogrammaa päivässä. D-vitamiinia saa myös vitaminoiduista maitotuotteista, margariinista ja kaloista.
Muut vitamiinit ja hivenaineet kannattaa Rintalan mukaan ottaa ruoasta. Terveellinen, monipuolinen ja riittävä ravitsemus tukee vastustuskykyä, hän opastaa.
Lääkäri kuitenkin toteaa, että flunssaviruksilta on hankala puolustautua. Niitä on kymmeniä erilaisia, ja ne voivat tartuttaa ennen kuin ne aiheuttavat oireita ja vielä sen jälkeenkin.
– Flunssaviruksia on kaikkialla, missä on ihmisiä. Mitä enemmän kontakteja, sitä todennäköisemmin sairastuu flunssaan. Virukset siirtyvät ihmisestä toiseen esineiden, pintojen, käsien ja hengitysilman välityksellä. Niiden pääsyä elimistöön voi estää huolellisella käsipesulla ja välttämällä omien kasvojen koskettelua flunssa-aikaan, Rintala kertoo Seuralle.
Terveyskirjaston mukaan D-vitamiinia tarvitaan normaaliin immuunipuolustukseen. Tutkimukset ovat osoittaneet, että vaikeaan D-vitamiinin puutokseen liittyy suurentunut ylähengitystieinfektioiden riski.
D-vitamiinia tarvitaan myös luuston hyvinvointiin. Sen puutos on yhteydessä useisiin sairauksiin.