Hawker Hurricane olisi hallinnut talvisodan taivasta, mutta sota ehti loppua – legendaarinen brittihävittäjä jäi Suomessa pikkurooliin

Sotilasilmailu

Toisen maailmansodan ilmasodassa brittiläinen Hawker Hurricane muistetaan ennen kaikkea saavutuksistaan taistelussa Englannista kesällä ja syksyllä 1940.

Siron Supermarine Spitfiren varjoon jäänyt Hurricane oli Kuninkaallisten ilmavoimien RAF:n todellinen työjuhta. Se saavutti noin 55 prosenttia brittihävittäjien ilmavoitoista taistelussa, jossa torjuttiin Saksan ilmavoimien yritys murskata Britannian ilmapuolustus.

Suomen sotahistoriaan kone ei ole jättänyt samanlaista jälkeä, vaikka Hurricane oli moderni ja tulivoimainen hävittäjä, joka olisi voinut vahvistaa tuntuvasti Suomen ilmavoimia talvisodan ratkaisevilla viikoilla.

Koneita ostettiin ja kuljetettiin Suomeen asti, mutta pitkät siirtolennot ja sodan aikataulu koituivat niiden kohtaloksi. Yksikään Hurricane ei ehtinyt talvisodan taisteluihin.

Kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen marraskuun lopussa 1939, Suomen ilmavoimien hävittäjäkalusto oli kirjavaa ja määrältään riittämätöntä. Sen rungon muodostivat hollantilaiset Fokker D.XXI -hävittäjät, joiden rinnalle hankittiin sodan aikana muun muassa ranskalaisia Morane-Saulnier M.S.406 -koneita ja italialaisia Fiat G.50 -hävittäjiä.

Suomalaiset lentäjät pystyivät paikkaamaan koneiden suorituskyvyn puutteita taidoillaan ja taktiikallaan. Kalusto oli silti monessa suhteessa vanhentunutta, ja etenkin tulivoimaa tarvittiin lisää. Suomi lähetti hankintavaltuuskuntia ympäri maailmaa ostamaan kaikkea saatavilla olevaa lentokalustoa.

Helmikuussa 1940 Suomi hankki Britanniasta 12 Hawker Hurricane Mk I -hävittäjää. Brittihävittäjä edusti suomalaisille uudenlaista lentokonetta: Hurricane oli alatasoinen yksitasohävittäjä, jossa oli sisäänvedettävä laskuteline, suljettu ohjaamo ja tehokas Rolls-Royce Merlin -moottori. Sen huippunopeus oli versiosta ja lento-olosuhteista riippuen yli 500 kilometriä tunnissa.

Suomen päähävittäjään Fokker D.XXI:een verrattuna Hurricanen suorituskyky oli vaikuttava. Fokkerin nopeus jäi tyypillisesti noin 400 kilometriin tunnissa. Hurricane oli nopeampi ja sen aseistus oli huomattavasti järeämpi. Sen siiviissä oli peräti kahdeksan 7,7 millimetrin Browning-konekivääriä.

Hurricane ei silti ollut mikään voittamaton ihmease. Sen suorituskyky riippui muun muassa lentokorkeudesta ja vastustajasta. Hurricane oli kuitenkin kestävä ja hyvin ohjattava hävittäjä, ja ampuma-alustana kone oli vakaa.

Brittihävittäjä oli rakenteeltaan aikakaudelleen tyypillinen sekaratkaisu: runko oli metalliputkirakenteinen ja takaosastaan kangasverhoiltu, kun taas siivet olivat metallipintaiset. Rakenne helpotti korjaamista, ja kone kykeni usein palaamaan tukikohtaan huomattavista taisteluvaurioista huolimatta.

Hurricane-koneiden saapumisesta Suomeen muodostui erikoinen logistinen operaatio. Suomalaiset lentäjät matkustivat Britanniaan hakemaan koneita St. Athanin tukikohdasta Walesista, missä he saivat myös tyyppikoulutusta.

Koneet piti siirtää Suomeen lentämällä Skotlannin ja Norjan kautta Ruotsiin ja sieltä edelleen Suomeen. Talviset sääolosuhteet tekivät matkasta kuitenkin vaarallisen.

Ensimmäinen kuuden koneen ryhmä saapui Ruotsin Västeråsiin 29. helmikuuta 1940. Siirtolentojen aikana menetettiin kaksi konetta: yksi tuhoutui Norjassa ja toinen vaurioitui Skotlannissa niin pahoin, että kone jäi sinne.

Suomeen saatiin lopulta kymmenen Hurricanea. Viimeiset koneet saapuivat maaliskuun alkupuolella.

Talvisota päättyi 13. maaliskuuta 1940 kello 11.00. Hurricanet eivät ehtineet taistelutehtäviin. Kun suomalaislentäjät olivat talven aikana taistelleet ylivoimaista vihollista vastaan usein vanhentuneella kalustolla, uudet brittihävittäjät jäivät odottamaan seuraavaa sotaa.

Suomen Ilmavoimat otti koneet käyttöön tunnuksilla HC-451–HC-462. Välirauhan aikana niillä koulutettiin lentäjiä ja harjoiteltiin uuden konetyypin käyttöä.

Jatkosodan alettua kesällä 1941 Hurricanet pääsivät viimein sotatoimiin. Ne sijoitettiin Lentolaivue 30:een, ja niiden ensimmäiset taistelukosketukset saatiin heinäkuun alussa. Koneet saavuttivat ilmavoittoja muun muassa neuvostoliittolaisista Polikarpov I-153 Tšaika -hävittäjistä ja Tupolev SB -pommikoneesta.

Hurricane-lentueen päällikkönä jatkosodan alussa toiminut kapteeni Heikki Kalaja katosi 16. syyskuuta 1941 ollessaan Hurricane HC-458:lla tiedustelu- ja maataistelulennolla Rukajärvi – Kotskoma – maantien suunnalla.

Myöhemmin saatujen sotavankitietojen mukaan Kalaja olisi vihollisen kolonnaa vastaan hyökätessään törmännyt matalatorjunnan seurauksena puihin ja syöksynyt metsään.

Hurricanen ura Suomen ilmavoimissa jäi kuitenkin lyhyeksi ja vaatimattomaksi. Keskeinen ongelma oli varaosien saatavuus.

Britannian ja Suomen välit olivat kiristyneet, ja Britannia julisti Suomelle sodan joulukuussa 1941. Käytännössä varaosien hankkiminen brittiläisiin koneisiin oli erittäin vaikeaa.

Suomalaiset mekaanikot joutuivat tekemään parhaansa pitääkseen koneet lentokunnossa. Kun tarvittavaa osaa ei löytynyt, sitä saatettiin joutua etsimään toisesta koneesta. Näin pienen kaluston käyttökelpoisuus heikkeni nopeasti.

Myös ilmataistelun vaatimukset muuttuivat. Neuvostoliitto sai käyttöönsä uudempia hävittäjiä, ja Hurricane alkoi jäädä suorituskyvyltään jälkeen rintaman vaatimuksista.

Suomen ilmavoimien käyttöön tuli puolestaan saksalaisia Messerschmitt Bf 109 -hävittäjiä, jotka olivat huomattavasti suorituskykyisempiä kuin vanhenevat Hurricane Mk I:t. Suomen ilmavoimien käytössä tyypillä saavutettiin koko sodan aikana yhteensä vain viisi ja puoli ilmavoittoa.

Hurricane oli suomalaisille tuttu myös vastapuolen käsissä. Britannia toimitti Neuvostoliitolle Lend-Lease-avun puitteissa lähes 3 000 Hurricanea. Niistä tuli yksi Neuvostoliiton ilmavoimien tärkeimmistä ulkomaisista hävittäjätyypeistä.

Neuvostoliiton käyttöön toimitetut Hurricanet eivät olleet kaikilta osin samanlaisia kuin brittien alkuperäiskoneet. Joihinkin asennettiin brittiläisten konekiväärien tilalle neuvostoliittolaisia Berezin-konekiväärejä tai ShVAK-tykkejä, mikä kasvattii painoa ja vaikutti haitallisesti lento-ominaisuuksiin.

Suomalaisten lentäjien kannalta Hurricane ei ollut mahdoton vastustaja, mutta sen kohtaaminen vaati silti ammattitaitoa. Koneen vahvuuksia olivat tulivoima ja kestävyys, mutta suorituskyvyltään se ei enää häikäissyt.

Hurricane oli aikanaan kuitenkin merkittävä hävittäjä, jonka vankka rakenne, tulivoima ja helppo korjattavuus tekivät siitä arvokkaan työkalun Britannian ilmapuolustuksessa. Suomen olosuhteissa sen mahdollisuudet jäivät vähäisiksi ennen kaikkea siksi, että koneita oli vähän ja niiden ylläpito oli vaikeaa.

Suomen ilmavoimien kirjavassa kalustossa Hurricane jäi eräänlaiseksi historian jossitteluksi: koneeksi, joka saapui Suomeen liian myöhään talvisotaa varten ja jonka käyttöä jatkosodassa rajoittivat varaosapula ja kaluston vanheneminen.