What would Santeri Alkio do?
Keskustan kannatus on jumahtanut 12–13 %:n tuntumaan. Tuolla kannatuksella puolue saisi muutaman paikan lisää eduskuntaryhmään, mutta meidän keskustalaisten kovasti toivoma paluu suureksi puolueeksi jäisi toteutumatta.
Valta ei saa olla yhdellekään puolueelle itsetarkoitus. Puolueen merkitys mitataan siinä, millaista suomalaista yhteiskuntaa se haluaa rakentaa.
Moni varmaan jakaa kokemukseni siitä, että keskusta ei nyt tiedä, mitä se haluaa. Keskustalainen aate tässä hetkessä on epäselvä ja tyhjä.
Olemme hyviä hallinnoimaan, ja riveissämme on paljon osaavia päättäjiä sekä ehdokkaita. Mutta puolue, joka haluaa haluaa johtaa Suomea, tarvitsee enemmän kuin hyviä hallinnoijia. Se tarvitsee käsityksen siitä, millaista tulevaisuutta kohti Suomea pitäisi viedä.
Santeri Alkioon vedotaan keskustassa usein silloin, kun halutaan perustella oma kanta aidosti keskustalaisena.
Alkiota käyttävät sujuvasti niin liberaalit kuin konservatiivit, kaupunkilaiset ja maalaiset, miehet ja naiset. Hyväntahtoisesti ajatellen Alkion ajatusten voi ajatella olevan yhdistäviä ja laajasti jaettuja.
Tämä huomio vei minut kirjastoon, josta lainasin Seppo Niemelän Ajankohtainen Alkio -teoksen. Kirja on lyhyehkö ja helppolukuinen, ja sitä voi suositella lämpimästi ensimmäiseksi askeleeksi Alkion ajatteluun.
(Aikanaan keskustanuorena yritin kyllä lukea myös Kari Hokkasen toimittamat Alkion päiväkirjat, mutta yritykseksi jäi.)
Mitä Alkio olisi ajatellut tämän päivän suurista haasteista: ilmastokriisistä, sodista, ihmisten kasvavasta ahdistuksesta ja mielenterveyden haasteista? Miten Alkio suhtautuisi jatkuvaa kasvua vaativaan talousjärjestelmäämme? Mitä hän sanoisi tekoälystä? Entä velkajarrusta?
Tarkkoja vastauksia emme tietenkään voi tietää. Silti Alkion ajattelu puhuttelee myös nykyajan ihmistä.
Alkiolaisuus suhtautuu kriittisesti sekä kapitalismiin että kulutuskeskeiseen elämäntapaan ja korostaa kohtuuden merkitystä. Ilmastokriisin ajassa Alkio painottaisi ihmisen vastuuta luonnosta. Kasvavan yksinäisyyden ja pahoinvoinnin keskellä hän näkisi ratkaisun yhteisöllisyydessä ja paikallisyhteisöjen vahvistamisessa. Talouspolitiikan ytimeen hän nostaisi kysymyksen: onko talous ihmistä vai ihminen taloutta varten?
Alkiolainen maailmankuva ja ihanne yhteiskunnasta tuntuu ainakin minusta edelleen kestävimmältä vaihtoehdolta.
Toivon, että me keskustalaiset voisimme hetkeksi pysähtyä Alkion ajatusten äärelle.
Ei siksi, että meidän pitäisi itseisarvoisesti sitoutua yli 100 vuotta sitten eläneen miehen ajatuksiin, vaan siksi, että alkiolainen maailmankuva ja ihanne yhteiskunnasta tuntuu ainakin minusta edelleen kestävimmältä vaihtoehdolta.
Ehkä suurille massoille ja liikkuville äänestäjille Alkiosta puhuminen ei vetoa, mutta alkiolaisuuden sisältöön sivistyksestä, köyhien ja osattomien puolelle asettumisesta, yksilön vastuusta yhteisöään kohtaan tai luonnon ja ympäristön kunnioittamisesta voi moni suomalainen sitoutua.
Jos alkiolaisuus kelpaa keskustalaisille yhteiseksi nimittäjäksi puolueen sisäisistä näkemyseroista huolimatta, ehkä siitä voisi löytyä myös vastaus siihen, mitä keskusta haluaa olla suomalaisille 2020-luvulla.