Toinen maailmansota | Liittoutuneetkin tekivät rikoksia – Laconian tapaus käynnisti julman kierteen merisodassa
Avuliaisuus voi kostautua.
Sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua, ja toisessa maailmansodassa saatettiin olla todella häikäilemättömiä. Sen sai kokea eräs sukellusvenemiehistö syyskuussa 1942.
Joukkojenkuljetusalukseksi muutettu brittiläiselle varustamolle kuulunut matkustajalaiva RMS Laconia seilasi Afrikan rannikolla, kun saksalainen U-156-sukellusvene sai aluksen periskooppiinsa.
Iltakymmeneltä 12. syyskuuta sukellusvene laukaisi kaksi torpedoa. Torpedot osuivat, ja Laconia upposi kahden tunnin kuluttua iskuista.
Korvettenkapitän (kapteeniluutnantti) Werner Hartenstein odotti aikansa, ja määräsi sitten sukellusveneensä nousemaan pintaan ja noukkimaan kyytiin vangiksi korkeimpia brittilaivan upseereja.
Kuultuaan italiankielisiä avunhuutoja saksalaisupseeri tajusi, että Laconia ei ollutkaan sotilaskuljetustehtävissä vaan sen matkustajat olivat sotavankeja ja siviilejä.
Hartenstein määräsi miehensä pelastustöihin ja lähetti englanninkielisen hätäsanoman. Hän lupasi olla hyökkäämättä pelastajien kimppuun.
Hartensteinin miehistö sai U-156:n kannelle muutaman sata veden varassa ollutta, ja saman verran pelastusveneisiin. Monet olivat yhä veden varassa.
Apuun tuli sekä liittoutuneiden että akselivaltojen aluksia. Saksalaiset ehtivät ensin.
Pelastustyöt veivät monta päivää. 16. syyskuuta yhdysvaltalainen partiolentokone havaitsi saksalaiset avustustyössä olleet sukellusveneet, joiden kansille oli levitetty Punaisen Ristin liput.
Kapteeniluutnantti Hartenstein lähetti lentokoneelle signaaleja pyytäen lisäapua. Amerikkalaismiehistö pyysi lisäohjeita ylemmältä taholta.
Vastaus oli kylmäävä.
B-24 Liberator -pommikoneen luutnantti James D. Harden sai määräyksen upottaa sukellusveneet. Pelastetuista ei tarvitsisi välittää.
Sadat pelastetut jäivät veden varaan, kun sukellusveneiden oli pakko sukeltaa. Yhteen hinattuun sukellusveneeseen osui pommi verisin seurauksin.
1100 veden varassa ollutta kuitenkin pelastui, kun hieman myöhemmin paikalle purjehtineet ranskalaislaivat ottivat ihmisiä kyytiinsä.
Kaikista Laconialla olleista 1500 selvisi ja 1200 menetti henkensä.
Laconian tapauksella oli synkkä seuraus.
Koska liittoutuneet olivat pommittaneet avustustöissä olleita saksalaissukellusveneitä, silloinen amiraali, myöhempi suuramiraali ja Saksan merivoimien komentaja Karl Dönitz kielsi sukellusveneiltä upottamiensa alusten uhrien auttamisen. Veden varaan joutuneiden kohtalo painoi sodan vaakakupissa vähemmän kuin sukellusveneiden paljastumisriski.
Tämä määräys palasi kummittelemaan Dönitziä Nürnbergin oikeudenkäynneissä sodan jälkeen. Dönitzin puolesta todisti kuitenkin useampi liittoutuneiden meriupseeri, nimekkäimpänä yhdysvaltalaisamiraali Chester Nimitz.
Kävi ilmi, että liittoutuneiden puolella oli annettu samanlaisia määräyksiä. Sotilaiden mielestä oli selvää, että paljastumisen riski oli sukellusveneille kohtuuton riski. Tämä todistus luultavasti pelasti Dönitzin joko elinkautiselta vankeusrangaistukselta tai jopa kuolemantuomiolta.
Korvettenkapitän Hartensteinin (s. 1908) ja osan hänen miehistöstään kohtaloksi koitui syvyyspommi läntisellä Atlantilla Etelä-Amerikan vesillä maaliskuussa 1943. Osa miehistöstä onnistui kuitenkin pelastautumaan yhdysvaltalaisten pudottamille kumilautoille.
Vuonna 1942 Hartensteinin sukellusvenettä pommittanut James D. Harden selvisi sodasta eläen vuoteen 1998 ja 80 vuoden ikään.