Lopetetaan puhe maaseudusta!
Olen taipuvainen ajattelemaan, että laajan ”Maakuntien Suomen” ja ”Kylien Suomen” puolustamiseksi keskustan kannattaisi luopua kokonaan sanan ”maaseutu” käytöstä.
Näin tehden ei politiikan retorisessa puolessa tapahtuisi oikeastaan mitään uutta. Keskusta nimittäin varoo käyttämästä sanaa ”maaseutu”, koska sanan runsas käyttö leimaisi puolueen kovin suppean ja yhä supistuvan äänestäjäjoukon yhteiskunnalliseksi valinnaksi.
Itseään kunnioittavan, menestyvän puolueen tulee ajaa koko Suomen etua ja kertoa se. Tällaisen puolueen tulee olla yleispuolue: ei maalaisten; ei raharikkaiden; ei työväen; eikä maailmaa pelkäävien ihmisten puolue.
Viimeksi sanotussa onkin yksi perustelu otsikkoväitteen puolesta. Jos olet ihan reiluusnäkökulmasta vakuuttunut, että maaseutua sorretaan vallitsevassa poliittisessa vallanjaossa, ei kannata puhua maaseudusta.
Kannattaa mennä ilmiöiden taakse: niihin seikkoihin, miksi maaseutu on häviöllä ja sitä kautta kysyä, mitkä ovat maaseutua tyhjentävän kehityksen vastavoimia.
Kannattaa puhua vapaan asumisen puolesta väärille otaksumille perustuvaa kaavoitusta korjaten. Puhua maatalouden sijasta ruokaturvasta ja resilienssistä. Edistää sähköautojen sijasta biopolttoaineita ja kaasuautoja. Ottaa johtoasema ilmastonmuutoksen torjuntaa koskevassa poliittisessa keskustelussa.
Keskustalla on tässä eniten voitettavaa, sillä uudistuvat ja uusiutuvat luonnonvarat ovat kuitenkin öljyn jälkeisen ajan vaurauden lähteet.
Väitän edelleen, että tällaiset keskustelunaiheet voidaan organisoida. Pitää vain ryhtyä puhumaan 4 vuoden sijasta 30 vuoden aikajänteellä.
Syy siihen, miksi maaseutua kaikkialla maailmassa köyhtyy, on toimintalogiikassa, jota osuvimmin voi kutsua fossiilikapitalismiksi.
Niin, edellä tuli mainituksi öljy. Syy siihen, miksi maaseutua kaikkialla maailmassa köyhtyy, on toimintalogiikassa, jota osuvimmin voi kutsua fossiilikapitalismiksi.
Liikevoima, jolla maailma toimii, on fossiilinen. Fossiilienergia määrittää kannattavuudet, yritysten sijoittumisen, tuotteiden keskinäisen kustannusjärjestyksen.
Toistaiseksi, kaikki se, mikä perustuu aurinkoon, häviää tosipaikan tullen.
Maailmassa saatavilla oleva öljy tullaan käyttämään, sanovatpa ilmastosopimukset mitä tahansa. Norjan valinnat osoittavat, mihin fiksukin maa saa itsensä suostumaan.
Maaseudun poliittinen lataus on edellä sanotun mukaisesti miinusmerkkinen.
Suuren yleisön mielikuvissa maaseutu kuihtuu, tyhjenee, ikääntyy, talojen arvo ei käy lainan vakuudeksi, uusia maanviljelijöitä ryhtyy vuosittain alalle joku 200–250 kappaletta. Tässä tilanteessa on hankala sano ihmisille, että maaseudulla on tulevaisuus.
Se maaseutu, joka yhä sinnittelee omalla urallaan, perustaa elinvoimansa erikoistuneisiin yrityksiin: pieniin konepajoihin, alumiinilistoihin, ambulanssien sisustamiseen , turismiin ja vastaavaan. Kaikkeen sellaiseen, jota OP Pohjola on herännyt riskisijoittajana tukemaan. Puhumatta sanaakaan maaseudusta. Voisiko tätä ruutia keksiä lisää?
On myös kasva segmentti ihmisiä, jotka keskustan tulisi tunnistaa.
Heitä ovat kaikki nämä, jotka asennuttavat aurinkopaneelit pihalleen tai talonsa katolle. He ovat valmiita investoimaan omalla rahallaan uusiutuvan energian tulevaisuuteen.
Miksi heidät pitäisi jättää ajelehtimaan jonnekin kokoomuksen ja vihreiden välimaastoon?