Miten keskusta määritellään?
Kun muinaisina aikoina opiskelin Jyväskylässä, julkaisimme Alpo Rusin kanssa kirjan Avaus äärikeskustaan (1980). Kirjan nimen taustalla oli halu korostaa, ettei keskusta ole jonkinlainen oikeiston ja vasemmiston yhteensovitus.
Keskustalaisuus on oma itsenäinen ulottuvuutensa, jonka sisältönä ovat keskustalaiset aatteelliset ideat. Ja niitä halusimme silloin pohtia. Tässä mielessä koen edelleen olevani äärikeskustalainen.
Tämä tuli mieleen, kun keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa keskusta määriteltiin ”vakaaksi keskustaoikeistolaiseksi puolueeksi”.
Joku ehkä sanoo, että asiaahan on jo käsitelty ja eikös Kari Hokkanenkin ottanut asiaan fiksusti kantaa. Kyllä, kyllä. Mutta mikä oli se tarve, jonka perusteella tällainen lausunto tuli annetuksi ?
Sinänsä puolueluonnehdinta on tieteenkin vapaa oikeus kelle tahansa. Mutta näin raflaava muotoilu vaatisi perusteellisen edeltävän keskustelun.
Härkää sarvista ottaen voi kysyä: onko jossain puolueen hyväksymässä asiakirjassa tai strategisessa päätöksessä päätetty, että keskusta on ”keskustaoikeistolainen puolue”?
Keskusta on kyllä ideologisesti ei-sosialistinen puolue ja on aina ollut. Se on puolueen identiteettinä omaksuma, sen kannattajien ja politiikan tutkijoiden hyväksymä sijainti poliittisella kartalla.
Mutta samalla se tarkoittaa, että keskusta on kuitenkin sosialidemokraattisen puolueen naapuripuolue, koettiinpa politiikan ulottuvuuksia olevan yksi tai useampia.
Ennen kaikkea keskusta on se puolue, joka pystyy yhteistyöhön kaikkien puolueiden kanssa. Kunhan vaaleissa saatu kannatus on riittävä ja järkevästä ohjelmasta sovitaan.
Suomessa on jo yksi poliittinen puolue, joka on Jyrki Kataisen kuvaamana keskustaoikeistolainen, ja joka kuuluu EU:n määritelmällisesti keskustaoikeistolaiseen puolueryhmittymään EPP:een.
Puheena olevan – ehkä koepallonakin heitetyn – puoluemääritelmän taustalle kuvittelen perussuomalaisten jatkuvan – ja mediassa läpimenneen – somevänkytyksen siitä, miten keskusta oli kuulemma Marinin vasemmistohallituksen apupuolue.
Siitä mielikuvasta haluttaisiin eroon. Onhan yhtenä avoimena mahdollisuutena, että SDP ja keskusta olisivat yhtä aikaa seuraavassa hallituksessa.
Jos sellainen hallitus sattuu syntymään, keskusta turvaisi profiilinsa parhaiten ajamalla voimakkaasti pienyrittäjyyden asiaa kasvun pontimena.
Toinen selitys puolueluonnehdinnalle on se, mihin keskustalainen poliitikko törmää toistuvasti turuilla ja toreilla. ”Kyllähän se keskusta hyvä olisi ja Kaikkonenkin mukava mies, kunhan puolue sanoutuisi irti vasemmistolaisuudesta.” Tämä on sama virsi, jota iikollit vetelivät 1930-luvulla.
Eli maahan halutaan kaksi poliittista blokkia, joista ”oikeiston” tehtävänä olisi jollakin tapaa panna vasemmisto kuriin. Erikoista tässä ajatustavassa on, että vasemmistolaisuus koetaan poliittisena sairautena tai ainakin se olisi oikeudeton poliittinen kanta.
Suomessa on jo yksi poliittinen puolue, joka on Jyrki Kataisen kuvaamana keskustaoikeistolainen, ja joka kuuluu EU:n määritelmällisesti keskustaoikeistolaiseen puolueryhmittymään EPP:een. Tämä puolue on kokoomus.
Sille samalle tontille ei keskustan kannata asettua. Siinä tontilla tulee ainoastaan menettäneeksi itsensä.
Esitetyt ajatukset ja aloitteet ratkaisevat, mitä puoluetta ei-sosialistiset äänestäjät äänestävät.
Toivoisin kovasti, että keskustalla olisi itsetuntoa olla selkeästi ja vakaasti keskustalainen puolue.
Jos ongelma on, että keskustalaisuuden sisältö on monelle äänestäjälle vaikea hahmottaa, voi siihenkin vaikuttaa.
Puolueen sisäisiin prosesseihin soisi kuuluvan jatkuvan aatteellisen keskustelun, jossa tämän kaltaisia asioita pohdittaisiin. Keskustan puoluemäärittelystäkin saisi kysyttäessä sata vastausta.
Tämän kaltainen keskustelu on organisoitavissa. Yhteydenottojen perusteella on lukuisa joukko ihmisiä, jotka haluaisivat tässä asiassa auttaa keskustaa.