Epäluulo ja politiikka
Kun uusi vuosi on alkanut valtavien maailmanpoliittisten myllerrysten merkeissä, niin Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimus suomalaisten käsityksistä päättäjien korruptiosta jäi vähälle huomiolle.
Lyhykäisyydessään 48 prosenttia suomalaisista uskoo valtakunnan päättäjien tason korruption olevan vähintäänkin melko yleistä ja kuntatasollakin vastaava lukema on 36 prosenttia. Keskustalaisten osalta tämä epäluottamus kansan valitsemia päättäjiä kohtaan oli onneksi keskimääräistä pienempää.
Vaikka terve kriittisyys poliitikkoja kohtaan on tervettä, niin kriittisyys voi muuttua ja se voidaan muuttaa helposti myös epäterveeksi epäluuloksi yhteiskuntaa ja sen perusrakenteita vastaan.
Yhdysvalloissa jokainen voi seurata millaiseksi yhteiskunnallinen elämä muuttuu, kun kansalaisten kriittisyys muutetaan epäluuloksi ja epäluulo politiikan käyttövoimaksi.
Sosiaalisen median kanavat valitettavasti toimivat kaikukammioina tämänkaltaisessa muutoksessa.
Vaikka epäluuloisuus päättäjiä ja mediaa kohtaan ovat yleisimpiä erilaisissa laitapuolueissa ja Suomessa erityisesti perussuomalaisten päättäjät tätä epäluuloa käyttävät hyväkseen, niin valitettavasti tähän samaan epäluulon politiikkaan turvautuvat nykyään myös entistä suurempi osa perinteisten maltillisten puolueiden edustajista.
Esimerkiksi kokoomuksen europarlamentaarikot Pekka Toveri ja Mika Aaltola antoivat tästä malliesimerkit kommentoidessaan Iranin mielenosoituksia.
Entinen tiedustelukenraali Toveri kirjoitti 10. tammikuuta, että ”Ei tosiaan jostain syystä nouse uutiskynnyksen yläpuolelle, vaikka Iranin kansa taistelee vapaudestaan mullahien tyranniaa vastaan.”
Todellisuudessa esimerkiksi Yle oli uutisoinut Iranin tapahtumista jatkuvasti kiihtyvään tahtiin jo joulukuusta lähtien. Mutta moneen suomalaiseen, jonka epäluottamus mediaan on jo suurta ja jonka pääasiallinen ”uutislähde” on sosiaalinen media, niin tämän kaltaiset väitteet uppoavat.
Samana päivänä myös entinen kansainvälisen politiikan tutkija Mika Aaltola yhtyi samaan epäluottamuksen kasvattajien rintamaan ja kirjoitti, että ”Läntinen intelligensia erityisesti Euroopassa on Iranin kansannousun edessä osittain vaivautuneen hiljaa. Ei siksi, ettei se välittäisi ihmisistä, vaan siksi, että oma ideologia hannaroi vastaan. Kun todellisuus ei tottele oppinkappaleita, moni valitsee hiljaisuuden, vähättelyn.”
Kun seuraa Suomen ja muiden länsimaiden tilaa, niin väkisinkin nousee mieleen ajankohtaisuudessaan hätkähdyttävä Santeri Alkion varoitus vuodelta 1912: ”Kun tietämättömyys saa vallan, niin keinottelijat anastavat kansan valtikan ja hallitsevat.”
Tämän anastuksen estämisessä on keskustalle tehtävää yhä tänäänkin.
Seuraavaksi olisi vain keksittävät aseet tähän työhön.