Kelpaanko?
Terveysalan asiantuntijoilta kysellään terveyden ja hyvän elämisen vinkkejä. Vesterinen yhtyeineen peilaa tätä kappaleessaan ”Kolme hyvää vinkkiä”.
Mitä vanhemmaksi elän, sitä selkeämmin tunnustaudun holistiksi. Elämä on kokonaisuus: enemmän kuin osiensa summa. Yhden asian liikkeistä on harvoin sateen tekijäksi.
Sukellan mieluusti Sigmund Freudiin: ”Rakastaa ja tehdä työtä”. Kauaksi ei heitä Ilkka Taipalekaan: ”Tiede, taide ja köyhä kansa”. Rankingiani hallitsee kuitenkin piispa Eero Huovinen: ”Elämässä ei ole mitään mieltä, ellemme ymmärrä, että olemme olemassa toisiamme varten”.
Kansanterveyden perustukset kokoan lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren pöydänjaloista. Vakauteen tarvitaan niitä neljä. Jos jokin on vajaa, täytyy muita vahvistaa.
Keskeisimmäksi koen lapsuuden. Tulemmeko nähdyiksi, kohdatuiksi ja ehdoitta rakastetuiksi juuri sellaisina kuin olemme tähän maailmaan syntyneet.
Tuhoisinta on lapsuuden tunnekylmyys. Tällöin lisääntyy vaara kehittyä sellaiseksi yksilöksi, joka ei kykene tuntemaan myötätuntoa toista ihmistä kohtaan.
Toinen pöydänjalka koostuu ystävistä. Eino Leino hehkuttaa hymyilevässä Apollossa: ”Kun annoit sa myös pari ystävää ja ne hyvää, en pyydä ma enempää”. Yksinäisyys on tämän ajan vitsaus. Korona-aika kirkasti sen.
Kolmas tuki on parisuhde, jonka vaalimisen tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Jos parisuhdetta ei ole, muita jalkoja on vahvistettava.
Neljännen pöydänjalan muodostaa koko ympäröivä yhteisö monipuolisine turvaverkkoineen. Jos lapsuus ei ole kotona auvoinen, neuvola, päivähoito, koulu ja järjestöjen tarjoamat harrastukset käyvät yhä tärkeämmiksi. Vapaaehtoisen kansalaistoiminnan panos korostuu julkisten palveluiden laajamittaisen purkamisen, lisääntyneen byrokratian ja kasvottomuuden paineissa.
Viime vuosikymmeninä pöydänjalat ovat ohentuneet. Meillä senioreilla on tapana tuhahtaa: ”Kyllä ennen kaikki oli paremmin kuin nyt”. Kyllä ei ollut. Väitän kuitenkin, että yhteisöllisyys ja toisista huolehtiminen olivat paremmalla tolalla. Nyt eletään kylmää rahan valtaa: No money, no honey.
Pöydän päälle kasataan tieteelliseen tutkimukseen perustuvat vaikuttavat elämisen tavat ja suvun tautitaakka. Komeus koristellaan omalla vastuulla. Eihän kukaan toinen voi päättää siitä, mitä suuhusi pistät, miten elämääsi vietät ja kohtelet toisia ihmisiä.
Vanhetessa hahmottaa paremmin, mikä onkaan oikeasti tärkeää. Ilman muuta Dave Lindholmin ”Tupaakka, viina ja villit naiset” – siis elämisen tavat paistattelevat keskiössä.
Niihin puuttumalla on saavutettu mittavimmat kansanterveyden voitot. Tulevaisuuden painopisteitä ovat lihavuus ja päihteet, eikä valtimonkovettumataudin ehkäisyssäkään olla vielä maalissa.
Yksilötasolla palaamme elämämme merkitykselliseksi kokemiseen. Kamppailemme jokainen toisillemme kelpaamisen kanssa. Kun tätä vanhempana pohtii, ei voi välttyä palaamasta omaan kehityshistoriaansa.
Sanotaan, ettei ole mahdotonta elää lapsuuttaan uudelleen. Kun sillä tarkoitetaan oman itsensä ja elämänsä armollista ymmärtämistä, se on mahdollista ja tervehdyttävää.
Kaipaamme vereslihalla kelpaamista ja merkityksellisyyttä omana itsenämme ja toimissamme.
Tässä on keskustan terveyspoliittinen manifesti!
Tämä kaikki soveltuu täydellisesti maalaisliitolaisuuteen ja nykyisen keskustalaisuuteen.
Meillä on vahvat perinteet aina Santeri Alkiosta Pekka Puskaan ja briljanttiin Pohjois-Karjala -projektiin. Nämä arvot ovat todentuneet nyt entistäkin tärkeimmiksi: ennakoiva ja tieteelliseen tutkittuun vaikuttavuuteen perustuva hoito sekä hoidon jatkuvuuden turvaava omalääkärijärjestelmä. Näillä sote pelastetaan.
Siinä ohella laitamme pystyyn uuden Pohjois-Karjalan mallisen projektin lihavuuden ja sen aiheuttamien sairauksien torjumiseksi. Tässä on keskustan terveyspoliittinen manifesti!
Mukaan kuuluu kuin telkkä pönttöön myös lapsiperheköyhyyden vakavuuden ymmärtäminen. Siitä maksamme parinkymmen vuoden kuluttua kovan hinnan.
Tätä emme voi jäädä sivusta seuraamaan!