Zelenskyi: Pelkona on, että Trump purkaa muitakin Venäjä-pakotteita
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi syytti lauantaina Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia Venäjän auttamisesta.
Trump allekirjoitti perjantaina paikallista aikaa määräyksen, jolla jäädytetään Yhdysvaltojen tuoreimmat pakotteet ja tuontitullit Venäjälle.
Zelenskyi sanoi, että Trump palkitsee päätöksellään Venäjän presidentti Vladimir Putinia.
Zelenskyi sanoi myös pelkäävänsä, että Trump aikoisi alkaa purkamaan muitakin Venäjää vastaan asetettuja pakotteita.
Viime viikolla Trump kohahdutti Ukrainaa ja sen tukijamaita ilmoittamalla, että hän oli sopinut Putinin kanssa venäläisdieselin päästämisestä maailmanmarkkinoille.
– Valitettavasti pakotteiden poistaminen jatkuu. Uskon, että dieselsopimus on vasta ensimmäinen askel, Zelenskyi sanoi toimittajille AFP:n mukaan.
Venäjä ilmaisi aiemmin lauantaina tyytyväisyyttään Trumpin päätökseen jäädyttää uusi pakotepaketti ja tuontitullit.
Putinin erityislähettiläs Kirill Dmitrijev kutsui päätöstä historialliseksi.
– Trumpin hallinnon (päätös) pysäyttää Graham-laki on tärkeä ja todella historiallinen hetki, Dmitrijev sanoi sosiaalisessa mediassa uutistoimisto AFP:n mukaan.
Pakotteita koskeva lakiesitys oli nimetty edesmenneen republikaanisenaattori Lindsey Grahamin mukaan. Graham tunnettiin vankkana Ukrainan tukijana, ja hän edisti Venäjä-pakotteita senaatissa.
Nyt Trumpin jäädyttämä laki olisi mahdollistanut uusien pakotteiden asettamisen Putinin lisäksi muun muassa venäläisille virkamiehille, oligarkeille, rahoituslaitoksille sekä varjolaivastolle.
Varjolaivastoa käytetään Venäjän öljynvientiin kohdistuvien rajoitusten kiertämiseen.
Trump sai myös valtuudet määrätä jopa 500 prosentin tullit venäläisille tuontituotteille, kuten öljylle ja maakaasulle. Venäjä rahoittaa energiatuotoilla hyökkäyssotaansa Ukrainassa.
Lisäksi Graham-laki antaa Trumpille valtuudet määrätä jopa sadan prosentin tuontitulleja Venäjän öljyn ja kaasun suurimpien ostajamaiden, kuten Kiinan ja Intian, tuotteille.
Yhdysvaltojen helmikuun lopussa käynnistämä sota Iranissa on johtanut polttoainehintojen nousuun, minkä on uskottu vähentävän Trumpin puolueen mahdollisuuksia marraskuun välivaaleissa.
Zelenskyiltä kysyttiin aiemmin Brysselissä, ollaanko hänestä maalaamassa syntipukkia Yhdysvaltojen sisäisille ongelmille ennen välivaaleja.
Zelenskyi vastasi kysymykseen ainoastaan hymyllä, ja lisäsi sen olevan hänen vastauksensa. Trump on aiemmin syyttänyt Zelenskyiä kiittämättömyydestä.
Ukrainan ja Yhdysvaltojen välit kiristyivät entisestään, kun Trump suuttui Zelenskyin määräyksestä käynnistää jälleen hyökkäykset Venäjän öljynjalostamoihin.
– Puolustan yksinomaan Ukrainan ja Ukrainan kansan etuja, Zelenskyi sanoi EU-johtajien kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen.
Yhdysvaltojen viimeaikaiset toimet ovat herättäneet pelkoja siitä, että maan hallitus voisi alkaa asettua sodassa Venäjän puolelle, kun aiemmin Yhdysvallat on ollut Ukrainan suurin tukija.
Pelkoja on vahvistanut Yhdysvaltojen toimittaman satelliittiverkkopalvelun katkokset, jotka ovat vaikeuttaneet Ukrainan puolustautumista Venäjän hyökkäyksiltä.
Satelliittiverkkopalvelu Starlink ja sen sotilaskäyttöön tarkoitettu versio ovat Elon Muskin SpaceX-yhtiön tuotteita. Musk on sanonut, ettei hänen yhtiönsä ole ollut käyttöongelmien takana. Myös Yhdysvaltojen hallitus on kiistänyt palveluun kajoamisen.
Euroopan johtajat ovat sanoneet, että Ukrainan tukemisen on jatkuttava.
– Tämä ei ole aika vetää pois tukea Ukrainalta. Tämä ei ole aika lieventää Venäjä-pakotteita, sanoi Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Antonio Costa.
– Nyt on aika lisätä tukeamme ja lisätä paineita, hän sanoi.