Euroopan alueilla huoli EU-rahoituksen tulevaisuudesta – Kainuun maakuntajohtaja Pirkkalainen: Itärajan sulku pakottanut etsimään uusia kumppaneita
Euroopan turvallisuuteen kohdistuvien uhkien lisääntyminen näkyy EU:n rahankäytössä. Tämä voi johtaa siihen, että alueille ja maakunnille tärkeät ohjelmat eivät saa riittävää rahoitusta siitäkään huolimatta, että EU:n tulevaa vuosien 2028–2034 kokonaisbudjettia todennäköisesti kasvatetaan.
Tämä kävi ilmi vuosittaisella Euroopan alueiden viikolla, joka keräsi kuluneella viikolla Brysseliin satapäisen joukon EU-maiden alueiden ja maakuntien päättäjiä sekä virkahenkilöitä.
Tulevasta budjetista saatavan rahoituksen ohella alueiden viikolla nousivat esiin myös unionin raja-alueiden elinvoiman vahvistaminen sekä viime kesän hellejaksojen aiheuttamat vakavat seuraukset eteläisen ja keskisen Euroopan maille.
Äärimmäisiin luonnonilmiöihin varautuminen olikin alueiden toiveissa. Tämän osalta toivottiin vahvempaa EU-yhteistyötä.
Arktista yhteistyötä käsitelleessä paneelissa Kainuun maakuntajohtaja Riikka Pirkkalainen kertoi maakuntansa haasteista Suomen itärajan sulkeuduttua. Näin ollen Venäjän hyökkäys Ukrainaan näkyi sekä metsäsektorin puunhankinnan vaikeutumisena että matkailijoiden katona.
Pirkkalaisen mukaan Kainuussa on suunnattu katse yhteistyön vahvistamiseen Ruotsin ja Norjan arktisten alueiden kanssa.
Samoin perinteisen teollisuuden sijaan maakunnassa on panostettu uusiin innovaatioihin, jotka koskevat niin uusiutuvaa energiaa kuin ICT-sektoria kuten datakeskusinvestointeja. Tällä hetkellä investointeja hidastaa rajallinen sähkönsiirtokapasiteetti.
Maakuntajohtaja Pirkkalainen muistutti myös tuleviin turvallisuusinvestointeihin sisältyvän kaksikäyttötuotteiden tuotannon merkityksestä alueiden elinvoimalle.
– Oikeastaan olisi paikallaan puhua investointien kolmikäyttö-efektistä, jossa luodaan laajemminkin puitteita pohjoisten alueiden kehittämiselle elinvoimaisina yhteisöinä, hän totesi.
Komission edustajana paneelissa puhunut arktisen yhteistyön vastuuvirkamies Morey Gilland korosti EU-rahoituksen suuntaamista alueiden omista tavoitteista ponnistaville hankkeille.
Hän myös painotti unionin pohjoisten alueiden pysymistä asuttuina ilman, että ihmiset olisivat pakotettuja muuttamaan toimeentulon perässä suuriin keskuksiin.
Panelistien mielestä reuna-alueiden elinvoima on nähtävä myös turvallisuuden takaajana tämän päivän ulkoisten uhkien maailmassa.