Yle ja MTV: Google pyytää anteeksi
Teknologiajätti Googlen Suomen-maajohtaja Antti Järvinen kommentoi medialle yhtiön Muhoksella ja Kajaanissa datakeskustyömailla tekemiä metsähakkuita.
Järvinen sanoo Ylelle ja MTV:n uutisille antamissaan haastatteluissa, että Google pyytää anteeksi tilannetta. Tätä ennen hän ei juuri ole antanut haastatteluja medialle hakkuisiin liittyen.
– Olen erittäin pahoillani, että ollaan tässä tilanteessa. Haluan sitä pyytää anteeksi, Järvinen sanoo Ylelle.
MTV:n uutisten mukaan Järvinen sanoo, että virheitä on tapahtunut.
– Olemme tehneet päätökset meidän parhaan käsityksemme mukaan vallitsevasta lainsäädännöstä. Vain ja ainoastaan me kannamme siitä vastuun. Tällä hetkellä tärkeintä on se, että pääsisimme tästä erittäin rakentavasti ja hyvässä yhteistyössä eteenpäin, Järvinen sanoo MTV:n uutisille.
Google hakkasi datakeskusten työmailla puustoa, vaikka hankkeiden ympäristövaikutusten arviointimenettely on kesken. Lupa- ja valvontavirasto eli LVV on todennut hakkuiden vaativan yva-menettelyn ja kehottanut keskeyttämään datakeskusten valmistelutyöt.
Google on kertonut keskeyttäneensä valmistelutyöt.
LVV:lle maanantaina toimittamassaan vastineessa Google kertoi kantavansa täyden vastuun hankealueilla tehdyistä valmistelutöistä. Yhtiö sanoi olleensa ennen töiden aloittamista yhteydessä muun muassa rakennusvalvontaviranomaiseen, Suomen metsäkeskukseen ja LVV:hen.
Järvinen ei kuitenkaan kysyttäessä suostunut nimeämään niitä viranomaisia, jotka Googlen näkemyksen mukaan olivat tietoisia hakkuusuunnitelmista.
– Ehkä annan viranomaisten kommentoida sitä asiaa omalta osaltaan, hän sanoo Ylelle.
Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok.) kertoi Uutissuomalaiselle perjantaina, ettei Googlelle ole tulossa sanktiota hakkuista. Tämä johtuu Multalan mukaan siitä, että nykyinen ympäristövaikutusten arviointia koskeva lainsäädäntö ei suoraan mahdollista sanktioita.