Tekoäly | Tiedustelupomo soittaa hälytyskelloja: Uhkana uudet biologiset aseet
Britanniaan kohdistuvat turvallisuusuhat ovat yhä pahempia tekoälyn takia. Tekoälyn nopea kehittyminen lisää terroristien ja vihamielisten valtioiden mahdollisuuksia kehittää uudenlaisia vaarallisia aseita.
Näin arvioi Britannian sisäisen turvallisuus- ja tiedustelupalvelun (MI5) johtaja Ken McCallum.
McCallumin mukaan MI5 on perustanut tänä vuonna uuden toimielimen tarkastelemaan tekoälyyn liittyviä riskejä.
– Ihmiskunnan historia ei ole tarjonnut meille kokemusta sellaisen toimijan kohtaamisesta, joka on meitä älykkäämpi ja kykenee ajattelemaan meitä nopeammin ja pidemmälle, pääjohtaja sanoi vuotuisessa uhka-arviopuheessaan tiistaina.
– Tämä on todella ennennäkemätöntä ja ansaitsee osakseen saamansa huomion, myös MI5:ssä, McCallum sanoi SkyNewsin mukaan.
MI5-pomo varoitti, että tekoälyn avulla voidaan jo nyt tuottaa yksilöllisesti mukautettua propagandaa ja radikaalia materiaalia.
– Olemme saaneet kiinni terroristeja, jotka ovat pyrkineet hyödyntämään tekoälyä tiedustelunsa ja hyökkäysmenetelmiensä parantamiseen, ja tekoälyllä varustetut droonit tuovat tähän oman mausteensa.

McCallum kertoi olevansa kaikkein eniten huolissaan siitä, että vihollinen voisi tekoälyn avulla saada käsiinsä nykyisiä tai jopa uusia biologisia aseita.
– Tämä tarkoittaa, että teknologia voisi auttaa terroristiryhmiä tai vihamielisiä valtioita — jotka ovat aiemmin tuloksetta pyrkineet kehittämään bioasekapasiteettia — saavuttamaan tämän tavoitteen, ellei käytössä ole oikeita suojamekanismeja estämässä tekoälyn hyödyntämistä tällä tavoin.