Näkökulma: Marin jätti hedelmättömät ilmastokeskustelut – keskusta luottaa Sipilän pääministeritaitoihin

Budjettiriihi

Odotukset eivät olleet korkealla sen suhteen, että budjettiriihi saataisiin päätökseen kahdessa päivässä. Keväällä kriisiytynyt puoliväliriihi on vielä sen verran tuoreessa muistissa.

Ja niin siinä sitten kävi, että budjettiriihi venyy vähintään kolmannelle päivälle, koska ilmastotoimista ei ole sopua.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) teki keskiviikkona erikoisen peliliikkeen. Hän ilmoitti, että hallituksen johtoviisikko ei enää neuvottele päästövähennyksistä, vaan niistä saavat sopia keskusta ja vihreät keskenään. Aikaa hän antoi torstaiaamuun saakka.

Keskustalla ja SDP:llä oli ilmastotoimista jo yhteinen näkemys. Keskusta joutuu nyt jatkamaan neuvotteluita vihreiden kanssa, vaikka vihreiden jääräpäisyys on ärsyttänyt demareitakin.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) totesi jo tiistaina, että keinot sovittuihin päästövähennyksiin ovat olemassa, mutta ”nyt on enää kyse siitä, halutaanko niiden päälle vielä veronkorotuksia”.

Ilmastoriidan ratkaisu olisi kuulunut pääministerille. Marin näyttää tuskastuneen sovitteluun, koska hänen tarjoamansa kompromissit eivät ole kelvanneet.

Hän kertoo tarjonneensa useitakin esityksiä matkan varrella. Pääministerin mukaan viisikon neuvotteluiden jatkaminen ei ollut enää hedelmällistä.

Pöydän ääreen eivät siten voi istua viisikkoon kuuluvat puoluejohtajat eli valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) ja sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.).

Valtiovarainministerin tonttiin kuuluvat asiat eli varsinainen budjetti Säätytalolla onkin saatu sovittua. Se ei nykyään kuitenkaan riitä, koska riihiin tuppaa kasautumaan paljon muitakin vaiheessa olevia asioita.

Nyt käydään siis ilmastoneuvotteluita, joita keskustan osalta johtaa ex-pääministeri Juha Sipilä. Vihreiden linjaa vetää ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen.

Kiistan aiheena ovat nyt suhteellisen pienet, 0,2 megatonnin hiilidioksidipäästöt. Kokonaissovun päälle haetaan viikunanlehteä, kuten Saarikko asian muotoili.

Sipilän nostaminen kehään aiheutti hämmästyneitä reaktioita. Sipilä on pysytellyt taka-alalla viime vaalikauden jälkeen, eikä hänellä ole ministerin titteliä.

Keskustassa on kuitenkin vahva luotto Sipilän ratkaisukeskeiseen neuvottelutyyliin. Hän nousi kesäkuussa ympäristövaliokunnan johtoon, ja on siten mies paikallaan ilmastoneuvotteluissa.

Sipilällä on pääministerin otteet ja ideoita riittää, keskustasta kehutaan.

Tiistai-iltaisessa Ylen A-studiossa Sipilä korosti etenkin biokaasujen ja hiilensidonnan merkitystä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Hän totesi, että ilmastonmuutoksen torjuntaan voidaan etsiä monenlaisia käytännön ratkaisuja ilman, että niiden tarvitsee kurittaa liikaa ihmisten kukkaroa.

Ilmastokiistassa onkin kyse tällä hetkellä juuri siitä, kuka joutuu ilmastotoimien maksajaksi.

Esillä on lämmityspolttoaineiden veronkorotus, joka iskisi pienituloisen, maalla asuvan ihmisen kukkaroon. Se ei tietenkään käy keskustalle.


Pauliina Pohjala Toimittaja