Metsänomistaja ei saa jäädä puristuksiin
EU haluaa ennallistaa suomalaisia metsiä. Metsien hiilinieluilla halutaan kuitata muun maankäyttösektorin hiilipäästöjä. Metsien hakkuita halutaan vähentää. Metsien käyttö halutaan rauhoittaa lintujen pesimäkaudella.
Oheinen listaus osoittaa, että suomalaisen metsänomistajan metsät kiinnostavat monia eri tahoja ja niihin kohdistuu erilaisia toisiinsa ristiriidassa olevia intressejä.
EU:n ennallistamisasetuksen luonnos on työn alla ympäristöministeriössä. On täysin kestämätöntä, että Orpon hallitus aikoo viedä suunnitelman Brysseliin ilman eduskuntakäsittelyä. Lausuntokierroksella suunnitelma sai rajua kritiikkiä erityisesti metsien osalta.
Ennallistamisen voi nähdä uhkana tai mahdollisuutena, mutta suomalaisen metsänomistajan kannalta siihen liittyy monia uhkakuvia. Kuten se, kuka maksaa ennallistamisen kustannukset, jotka ovat Suomessa jopa 10–20miljardia euroa.
Myös hiilinielut puhuttavat. Miten samanlainen metsätyyppi voi Ruotsin puolella sitoa hiiltä enemmän kuin samalla korkeudella Suomessa? Hiilinielulaskenta ja sen vertailukelpoisuus on saatava pikaisesti kuntoon, jotta koko nielukeskustelun uskottavuus voidaan palauttaa.
Eduskunnassa on jälleen väläytelty myös hakkuurajoituksia suomalaisille metsänomistajille.
En lämpene hakkuiden rajoituksille tai avohakkuiden kieltämiselle, mutta jatkuvaa kasvatusta kannattaa ehdottomasti suosia ja lisätä sitä siihen soveltuvissa paikoissa. Samoin kannattaa panostaa metsien suojeluun Helmi- ja Metso -ohjelmilla.
Allekirjoittanutkin on suojellut arvokkaita suoalueita Helmi-ohjelman kautta.
On myös hyvä muistaa, että suomalaiset metsät kasvavat tälläkin hetkellä enemmän kuin niitä hakataan.
Jokaisella metsänomistajalla on toki myös velvollisuuksia, kuten se, että emme hakkaa metsiä ennen kuin ne ovat järeytyneet riittävästi. Muuten syömme sosiaalista hyväksyntää koko metsäalalta.
Kesän alussa voimaan tulleen EU-direktiiviin perustuvan lakimuutoksen tarkoituksena on turvata lintujen pesintä ja samalla varmistaa, että metsätaloutta voidaan edelleen harjoittaa myös kesäaikana.
Metsäalalla on alettu kuitenkin jo puhua lakimuutoksen aiheuttamasta uudesta ”kelirikkokaudesta”. On tärkeää, että lintujen pesimäkausi huomioidaan, mutta ministeriöiden on pikimmiten selvennettävä hakkuita koskevan lain epäselvyydet.
Metsänomistajien, koneyrittäjien ja puunostajien pitää voida tietää ennakolta, miten toimimalla puunkorjuu on lainmukainen.
Puunkorjuusta ja lainmukaisuudesta tulikin vielä mieleen pienmetsäkone Logbullet, joita on valmistettu Suomessa. Sosiaali- ja terveysministeriö on laittanut koneen myyntikieltoon teknisten ratkaisujen vuoksi.
Tein aiheesta kirjallisen kysymyksen ministerille. Toivotaan, että oikeat ratkaisut löytyvät, meillä ei nimittäin ole vara menettää yhtään työpaikkaa metsäalalta Suomessa.