Näkökulma: Aina ei kannata verrata muihin Pohjoismaihin – Lapin sota opettaa, kuinka erilaisia valtioiden todellisuudet ovat olleet
Koski kuohuaa. Lohi nousee koskea ylös. Alas rymyää ajopuu ja luovii koskivene.
Puu ottaa osumaa muutamista kivistä ja menee, minne virta vie. Venematkaajat valitsevat parhaan ymmärryksensä mukaan sopivimman reitin. Ehkä pahin höykytys vältetään.
Kesä ympärillä on kaunis ja hehkeä tai syysilta kylmä ja pimeä. Oli vuodenaika tai sää mikä tahansa, koski kuohuu uomassaan.
Ajopuuteoria on klassisin, mutta jo moneen kertaan kumottu teoria siitä, miten Suomi joutui toisen maailmansodan ajan sotiinsa. Teorian mukaan Suomi ei voinut mitään sille, miten maailman kuohut heittelivät pientä maata.
Toisella tapaa sanottuna Suomi oli passiivinen heittopussi ilman omaa tahtoa, älyä ja kykyä.
Ajopuuteorian tilalla on jo pitkään ollut koskiveneteoria. Se ei silti ole vieläkään ajopuu-veljensä tunnettuuden tasolla.
Koskiveneteorian ja sen eri painotusten mukaan Suomi kyllä ajautui kuohuvaan koskeen, mutta pystyi itse ohjaamaan valtiovenettään. Voitiin valita uomien väliltä, mutta kuljettiin kuitenkin fysiikan lakien mukaan virran mukana.
Talvisotaan ajopuuteoria pätee ehkä parhaimmin, toisaalta sitäkin on pidetty poliitikkojen väärien valintojen seurauksena, josta tuli nimitys (ulkoministeri Eljas) Erkon sota. Jatkosodassa näyttää selkeämmin siltä, että Suomi valitsi itse olla hyökkääjän puolella ja hyökätä itsekin.
Saksasta Suomi haki kuitenkin turvaa. Talvisodan jälkeen pelkona oli joutua uudemman kerran yksin Neuvostoliittoa vastaan.
Esimerkiksi J. K. Paasikiven geopoliittisessa elämäkerrassa (Otava 2021) professori emeritus Alpo Juntunen osoittaa Suomessa olleen monta erilaista suuntausta, joiden väliltä valittiin lopulta geopolitiikan perusteella. Paasikivi itsekin pohti jopa kaukaisen Yhdysvaltojen tukea pohjoismaisen, saksalaisen, brittiläisen, mannermaisen ja reunavaltiosuuntauksen ohella.
Diplomaattinen suhde ja rauhalliset välit suoraan Neuvostoliiton kanssa olivat totta kai koko ajan työn alla kunnes talvisota syttyi.
Vaikka Suomen saksalaissuuntauksen voi osoittaa olleen vahva pitkään, sillä oli vahvoja kyseenalaistajia.
Ulkoministerinä toimi edistyspuolueen Rudolf Holsti vuosina 1919–1922 ja 1936–1938. Hän vastusti Saksan natseja ja näiden johtajaa Adolf Hitleriä kovalla vimmalla, mutta yritti kuitenkin luovia kansainvälisessä politiikassa kuten diplomaatin kuuluu.
Holsti joutui eroamaan aiheutettuaan skandaalin diplomaatti-illallisilla. Eron taustalla olivat myös pitkäaikaiset linjaerimielisyydet.
– Hitler on hullu koira. Hänet pitäisi ampua, Holstin on kerrottu puhuneen humalassa illallisilla.
Jälkimaailma ei ehkä syyttäisi Holstia erityisen raskaasti puheistaan, mutta tuolloin tilanne oli erilainen. Natsienkin kanssa piti jopa toimia käytännössä. Ainakin Suomi halusi pitää oven auki tällaiselle.
Holstin eron jälkeen päättävillä paikoilla oli yksi merkittävä natsien vastustaja vähemmän. Jäljellä olivat saksalaismieliset, pragmaatikot ja toisaalta ulkopolitiikkaa kunnolla ymmärtämättömät poliitikot.
Suomenmaa aloitti syyskuussa Lapin sota -juttusarjan. Sarjan puitteissa lehden sivuilla on päästy pureutumaan siihen, miten taistelut ja tapahtumat etenivät, mutta myös siihen, mikä oli sodan kansainvälinen viitekehys.
Kansainvälinen viitekehys tosin tulee usein esille lähinnä sivulauseissa. Tämä on vallan luonnollista, kun keskittyy varsinaiseen sotaan ja sen tapahtumiin.
Nyt voisimme siis miettiä tarkemmin Suomen ja maailman suhdetta noina aikoina.
Talvisodankin taustalla olivat Saksan ja Neuvostoliiton jännitteet. Neuvostoliittoa arvelutti se mahdollisuus, että Saksa tai jokin muu läntinen suurvalta käyttäisi Suomen aluetta silloista Leningradia, nykyistä Pietaria, vastaan operointiin.
Samalla taustalla vaikutti Molotov–Ribbentrop -sopimus, jolla kaksi suurvaltaa osti itselleen ainakin aikaa toista vastaan. Itäinen Eurooppa jaettiin Saksan ja Neuvostoliiton etupiireihin, väliin jääviltä pienemmiltä valtioilta luonnollisesti kysymättä.
Suomi kuului Neuvostoliiton etupiiriin. Neuvostoliitto halusi Suomelta Leningradin ympärille riittävän suojavyöhykkeen, mutta ei toisaalta lopettanut talvisodan hyökkäystään vaaditulle suoja-alueelle.
Suomen johtopäätös oli joka tapauksessa se, että Suomi oli pieni ja Neuvostoliitto suuri. Uutta sotaa ei kestettäisi.
Turvaa haettiin Saksasta. Tämä tehtiin askel kerrallaan, ja lähentyminen alkoi kuitenkin Saksan aloitteesta. Suomi ja Saksa solmivat kauttakulkusopimuksen ja Suomi sai ostaa saksalaista sotilaskalustoa.
Ensimmäiset SS-vapaaehtoiset lähtivät koulutukseen Saksaan jo toukokuussa 1941 eli ennen sodan alkamista. Infrastruktuuri- ja tiedusteluyhteistyö alkoi jo talvella 1941. Hyvissä ajoin oli siis lyöty jo lukkoon, että Suomi on Saksan puolella tulevissa tapahtumissa.
Monesti Suomi on ollut suurvaltapolitiikan höykytyksen uhri, mutta talvisota teki Suomesta myös suurvaltapolitiikan vaikuttajan.
Talvisodan perusteella Saksan Hitler teki johtopäätöksen, että Neuvostoliitto on helposti voitettava paperitiikeri, vaikka se olisikin lukumääräisesti kuinka suuri tahansa. Suomi siis vaikutti siihen, että Saksa päätti aloittaa operaatio Barbarossan Neuvostoliittoa vastaan kesäkuussa 1941.
Ilman talvisotaa Neuvostoliiton johtajan Josif Stalinin arvio siitä, että Hitler ei hyökkäisi Neuvostoliittoon, olisi ehkä jäänyt oikeaksi ainakin useammaksi vuodeksi. Hyökkäys olisi kuitenkin ollut väistämätön johtuen natsien elintila-ideologiasta, ja elintila piti tietysti ottaa rotuajattelun mukaisesti natsien alempiarvoisina pitämiltä slaavilaisilta kansoilta. Natsi-Saksa halusi myös vapauttaa maailman bolsevismista eli Neuvostoliiton kommunisti-ideologiasta.
Jatkosodan aikana Suomen näkymät olivat täysin sen mukaiset, kuka oli voitolla. Kun sotaonni kääntyikin Saksan tappioksi, Suomi tajusi, että Saksasta piti päästä irti ja erillisrauha Neuvostoliiton kanssa oli välttämätön.
Erillisrauhaan päästiin vasta rintamatilanteen kautta. Neuvostoliitto yritti suurhyökkäyksellään kesäkuussa 1944 irrottaa Suomen sodasta tavalla tai toisella voidakseen keskittää kaikki voimansa Saksaa vastaan.
Suomen tilanne olisi ollut paljon pahempi, jos Neuvostoliiton tavoite olisi ollut nimenomaan murskata Suomi tai tehdä maasta sosialistinen neuvostotasavalta. Onneksi Neuvostoliiton ykkösprioriteetti oli keskittyä nimenomaan natsi-Saksaan.
Suomen tilanne olisi voinut olla myös geopoliittisesti erilainen, jos Pohjoismaat olisivat olleet Stalinille suurempi mielenkiinnon kohde. Vaikka natsi-Saksa oli, kuten todettua, ehdoton ykköskohde, Neuvostoliitto kävi Saksaa vastaan Manner-Euroopassa tietoisesti mutkien kautta.
Stalin olisi voinut iskeä suoraan Berliiniin Hitlerin sydämeen. Sen sijaan Neuvostoliitto valmisteli jalansijojaan maailmansodan jälkeisiin vuosiin valtaamalla Itä-Euroopan maita ja asettamalla niiden johtoon itselleen myönteisiä kommunistihallintoja.
Tämä ei koskenut Suomea, josta ei ole suoraa maayhteyttä Saksaan, ja joka oli geopoliittisesti sivussa toisiinsa linkittyneistä Itä-Euroopan tapahtumista. Sekin, että Lapin sota vei Suomen sotatoimet kauemmaksi tärkeästä Leningradista, vaikutti varmasti Neuvostoliiton ajatuksiin.
Lapin sota -sarjaa kirjoittaessa on korostetusti osunut silmiin, kuinka erilaisia keskenään olivat myös Suomen sekä sen perinteisesti parhaiden verrokkien, muiden Pohjoismaiden tilanteet.
Lapin sota on geopolitiikaltaan aivan erilainen historian jakso kuin talvi- ja jatkosota. Kun Suomi ensin soti Neuvostoliittoa vastaan, rintama oli idässä. Lapin sodassa taisteltiin Pohjois-Suomen itäosien lisäksi keski- ja länsiosissa. Se tarkoitti myös Ruotsin ja Norjan suorempaa vaikutusta.
Länsi- ja pohjoisosissa Lappia on maayhteys Ruotsiin ja Norjaan. Tämä oli geopoliittisesti merkittävä tekijä kun tiedettiin, mistä ja minne sekä Saksa että Neuvostoliitto voivat mennä. Norja oli sotatoimialuetta, Ruotsi ei.
Jo karttaa katsomalla näkee, kuinka erilaisia Pohjoismaat ovat. Norjasta voi operoida Atlantille ja Jäämerelle, Suomella on pitkä raja itään. Ruotsi jää väliin, ja onnistui ehkä siksi pysymään rauhassa.
Suurimmat pohjoisen taistelut käytiin Norjassa. Maa oli natsi-Saksan miehittämä ja pohjoisosissaan siksi Neuvostoliiton raskaasti pommittama. Tukikohta- ja kaivoskaupunki Kirkkoniemi koki jopa satoja pommituslentoja.
Petsamon–Kirkkoniemen taistelu olikin selvästi suurin pohjoisen taisteluista. Lapin sota oli siihen verrattuna pieni kahakka. Norjalaiset tervehtivät puna-armeijaa vapauttajana, ja Kirkkoniemessä kunnioitetaan edelleen neuvostosotilaan patsasta, vaikka tätä saatettaisiin länsileirissä nyt paheksua.
Natsimiehitys oli norjalaisille kamalaa aikaa, ja siksi Neuvostoliittoa tervehdittiin enemmän kuin tervetulleena vapauttajana.
Tanskan kohtalossa on paljon samaa kuin Norjan kohtalossa. Tanskan valtaaminen oli ehdottoman tärkeää, jotta Saksa pystyisi operoimaan Norjaan. Erona kahden Pohjoismaan välillä on toki se, että Neuvostoliitolla ei ollut yhteyttä Tanskaan. Tanskan tilanteeseen vaikutti se, miten länsiliittoutuneet operoivat maalla ja merellä.
Islannin onni on olla syrjäinen saarivaltio, eikä se siksi ole näytellyt kovin suurta roolia maailman sotahistoriassa. Toisen maailmansodan aikana britit kuitenkin miehittivät saaren, joka oli tuolloin vielä personaaliunionissa Tanskan kanssa. Islanti itsenäistyi 1944.
Ruotsi on kuuluisa pitkästä rauhanajastaan. 210 vuotta sodatonta aikaa tuli täyteen tänä vuonna. Suomelle tulee huhtikuussa täyteen 80 vuotta rauhaa, ja Tanska ja Norja voivat iloita miehityksestä vapautumisen vuosipäivistä, joita tulee kertyneeksi niin ikään 80, toukokuussa.
Puolueettomaan, humanitaarista apua antaneeseen Ruotsiin pääsi myös evakkoon. Lapin sodan tieltä Ruotsi otti jopa sata tuhatta evakkoa. Suomen piti asuttaa myös karjalaista väestöä, jolloin oman maan pohjoisimpien asukkaiden sijoittaminen olisi ollut tämän päälle vaikea tehtävä.
Voi myös olla, että ilman Saksan läsnäoloa Norjassa ja sitä kautta toki Suomessakin Neuvostoliitolla olisi voinut olla toisenlainen motiivi Suomea kohtaan. Suomelle saatettiin asettaa rauhanehdot, jotka pakottivat Suomen taistelemaan Saksaa vastaan. Lapin sota oli Neuvostoliitolle hyödyksi, ja auttoi siten Suomea täyttämään rauhanehdot ja tuottamaan Neuvostoliitolle jonkin verran kiitollisuudenvelkaakin Suomea kohtaan.
Toinen jossittelun aihe on, että mitä jos Saksa olisi operoinut Suomen eteläosista käsin ja sillä olisi ollut tukikohtia vaikkapa Turussa, Helsingissä, Haminassa, Lappeenrannassa ja Viipurissa.
Jos Saksa olisi kulkenut Suomeen vaikkapa pelkästään Itämeren kautta, olisi Neuvostoliitto ollut kiinnostunut Etelä-Suomesta tai Pohjanlahdesta, mikä olisi tuottanut Neuvostoliitolle motiivin vallata koko Suomi.
Toisen maailmansodan jälkeen sijainti kartalla näyttää määrittäneen sen, miten kukin Pohjoismaa suuntautui.
Islanti, Tanska ja Norja päätyivät lännen vaikutuspiiriin ja sotilasliitto Naton jäseniksi kun se perustettiin. Ruotsi ja Suomi valitsivat puolueettomuuspolitiikan, jossa oli kummallakin oma värinsä. Ruotsin puolueettomuus oli helppo perustaa yli vuosisataiseen rauhan aikaan, Suomen puolueettomuus oli tasapainoilua Neuvostoliiton vaatimusten kanssa.
Tärkeimmät, eli rauha ja itsenäisyys säilyivät.
Maailmansodan perusteella Pohjoismaat ovat keskenään hyvin erilaisia maita. Kulttuurista ja historiasta tietenkin löydetään paljon yhdistävää, mutta näitä korostaessa voi unohtua monta muuta seikkaa.
Yhteistä on etenkin yhteiskuntarakenteissa. Kaikki ovat hyvinvointivaltioita perustanaan ruotsalainen kansankoti-idea.
Pohjoismaisuuden käsite on ollut joka tapauksessa poliittisesti hyvänä pidetty käsite, ja pohjoismaisuutta on haluttu rakentaa tietoisesti. Nähtäväksi jää, mitä on tuleva pohjoismaisuus aikana, jona kaikki Pohjoismaat ovat korostetusti lännen leirissä.
Lapin sotaa käytiin 80 vuotta eli ihmisikä sitten. Sitä kävivät nuorimmat ikäluokat, eli rintamaveteraaneista ovat viimeisinä elossa ehkä juuri Lapin sodan veteraanit, vaikkakin he ovat määrällisesti pienempi joukko kuin aiemmissa sodissa taistelleet veteraanit.
Lapin sota on itsenäisyyden ajan sodista unohdetuin. Ehkä tulevina vuosina entistä merkittävämpi osa haastatteluihin kykenevistä veteraaneista on kuitenkin Lapin sodan veteraaneja, ja vuosikymmenen lopulla muutamien harvojen 105-vuotiaiden sotaveteraanien kokemuksia kuunnellaan tarkalla korvalla kun muut äänet ovat jo hiljenneet.
Ehkä Lapin sodan huonompi tunnettuus kertoo myös aluepolitiikan asenteista. Muu maa eli jo rauhassa Lapin sodan aikaan, eikä pohjoisen vaikeuksia ole siksi jaksettu muistella myöhemminkään.
Ajopuu tai koskivene, Suomen valtiovene tai valtiotukki on kulkenut läpi ympärillä kuohuvan maailman koskesta. Tämä koski ei juuri ole kysynyt tukilta tai koskiveneeltä, miten se haluaa kulkea kosken läpi.
Ehkä on mukavinta uskoa, että koskivene osaa löytää kosken läpi sellaisen reitin, joka ei höykytä kovin pahasti. Lapin sota saattoi olla se vähiten höykyttävä väylä.
Lapin sodasta on kulunut 80 vuotta. Viimeiset saksalaisjoukot poistuivat Suomen maaperältä huhtikuussa 1945. Suomenmaa seuraa juttusarjassa Lapin sodan tapahtumia ja siihen liittyviä ilmiöitä huhtikuulle saakka.