Olemme yhteisesti pettäneet lapset ja nuoret
Ote nuorista on kadonnut. Kuulostaa ikävältä ja harva tästä pitää, mutta kodeissa ja kouluissa on epäonnistuttu yhtäaikaisesti.
Tähän lopputulokseen pääsee, kun katsoo uutisia kuluvalta syksyltä. Ne kertovat lohduttomia tarinoita kiusaamisesta, päihteistä, ulkopuolisuudesta ja yksinäisyydestä.
Tarinoita maailman onnellisimmasta maasta, jossa lapset ja nuoret voivat ennätysmaisen huonosti.
Nuorisolle on viime vuosina tarjottu jatkuvaa epävarmuutta. Koronaa, sulkuja ja sota. Se selittää osan lasten ja nuorten huonovointisuudesta, mutta ei kaikkea.
Vertaaminen aikaan, kun hiihdettiin kouluun, kotiin ja takaisin, ei myöskään toimi. Tämän ajan vitsauksena ovat erilaiset epäsuorat ja suorat uhat, joita tarjoillaan alati läsnä olevasta maailmasta.
Ennen ostettiin päihteitä pakun perästä, nyt niitä saa kotiin kuljetettuna postin kautta ja maksaakin voi kätevästi mobilepayllä. Nuorten ja aikuisten välillä on kuilu, jota harva osaa ylittää.
Liian usein luemme lehdistä somessa kiertävistä videoista, joissa lapset kiusaavat lapsia. Näpistykset, joukkotappelut ja häiriökäyttäytyminen tallentuvat kymmeniin kuvaruutuihin ja niistä eteenpäin tuhansille katsojille.
Koko kansakunta seuraa hiljaa vieressä, kun nuoret pahimmillaan kiusaavat toisensa hengiltä. Erilaiset tutkimukset osoittavat, että suomalaisnuoret kärsivät kasvavissa määrin mielenterveyshäiriöistä.
Toimivaltaa ei tunnu olevan kenelläkään, kun koulu ja hyvinvointialue eivät näe toistensa tietoja, kun tarvetta sille olisi.
Rahan lisääminen erilaisiin palveluihin − sekä kuntiin että hyvinvointialueille – auttaa, mutta ei ratkaise ongelmia.
Politiikan osalta on tehty virheitä, jotka ovat pahentaneet asioita. Esimerkiksi se, kun vanhempi ei hetkeen päässyt omakantaan lukemaan yli 10-vuotiaan lapsensa tietoja. Lapselle annettiin aikuisen vastuu. Onneksi tämä sittemmin korjattiin.
Toimivaltaa ei tunnu olevan kenelläkään, kun koulu ja hyvinvointialue eivät näe toistensa tietoja, kun tarvetta sille olisi. Aikuisten luoma hallintohirviö lamaannuttaa, ja sen edessä ovat voimattomia kaikki perustuslakivaliokuntaa myöten. Lapsi jää yksin.
Epäluottamus tilanteesta kohdistetaan vanhemmuuteen. Aikuiset tarvitsevat vertaistukea ja voimavaroja olla läsnä omien lastensa elämässä. Tämän äänen sanominen ei voi olla yhteiskunnassamme tabu.
Vanhempien pärjäämisellä työmarkkinoilla on suora vaikutus lapsiin ja nuoriin. Toimivat työ- ja kasvuolosuhteet elävät symbioosissa. Jos toinen kuormittaa liikaa, ei toinenkaan voi menestyä.
Vastuu valuu käsien ja toimijoiden välistä yhä kauemmaksi. Vanhemmat eivät ole henkisesti läsnä, koululta on viety mahdollisuudet puuttua juuri mihinkään ja moninaiset viranomaistahot kyllä yrittävät kaikkensa, mutta parhaimmillaankin se on osaoptimoitua. Me olemme yhteisesti pettäneet lapset ja nuoret.
Harrastamisen mallista on tullut poliitikkojen vakiovastaus lasten ja nuorten pahoinvointiin. Se on hyvä alku, mutta täysin riittämätön.
Emme voi halvaantua vaikean asian edessä. Keskustan voima on löytää ratkaisuja yhdessä tuumien. Puolueen tulee perustaa työryhmä, jossa paneudutaan sekä pitkän että lyhyen aikavälin toimiin.
Harrastamisen mallista on tullut politiikkojen vakiovastaus lasten ja nuorten pahoinvointiin. Se on hyvä alku, mutta täysin riittämätön.
Tarvitaan lasten ja nuorten kolmikantaa, jossa oppilaat, vanhemmat ja opettajat sopivat yhdessä, miten arki rullaa ja kiusaamiseen puututaan. Meidän aikuisten vastuulla on tehdä päätöksiä, jotka luovat toivoa.
Lappeenrannassa on ollut vuosia käytössä malli, jossa jokaisesta koulussa tehdyssä lainvastaisesta teosta tehdään rikosilmoitus. Tätä voisi soveltaa kohti lakia.
Asetetaan rajat koskemaan kaikkia kouluja, kaikkia toimia koko maassa. Näiden lisäksi keskustelu pitää aloittaa kotiintuloajoista, joissa koulukohtaisesti sovitaan parhaat käytännöt.
Jostain on pakko aloittaa.