Lukijalta: Erilaiset laskentatavat eivät kerro koko totuutta
THL:n mukaan Suomen sosiaalimenot ovat noin 90 miljardia. Summaan lasketaan mukaan muun muassa eläkkeet. Näistä menoista suoraan valtion rahoittamia on vuosittain vain noin kolmannes.
Samalla tavalla voidaan Suomen valtion velkaa pyörittää laskemalla siihen mukaan valtion takaama asuntorahoitus. Velka onkin tällä tavalla 20 miljardia euroa suurempi.
Datakeskusten sähkön kulutuksesta esitti Mauri Pekkarinen lukuja (Suomenmaa 13.5.), mutta toisenlaisiakin arvioita on olemassa. Ne perustuvat siihen, jos kaikki Suomen datakeskus hankkeet toteutuvat. Sähköä kuluu silloin noin parin uuden ydinvoimalan verran enemmän. Tuskin riittää sekään.
Erilaiset laskentamallit eivät kerro koko totuutta, vaan niillä usein hämätään tietoisesti kokonaisuutta. Muun muassa työttömien määrä on laskettavissa useilla eri tavoilla.
Toivoisin, että joku vielä laskisi hinnan hallinnon jatkuvalle kokoustamiselle. Löytyisikö sieltä vaikka lisämiljardeja itse kuhunkin asiaan? Näissä miljardien ilmoittamisissa menevät ihmiset vain sekaisin.
Olavi Simula
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/