Missä on tämän ajan ajatusten korkeakoulu?
Loppuviikosta keskustaväki kokoontuu Jyväskylään puoluekokoukseen odottavissa tunnelmissa. EU:n parlamenttivaalit on juuri käyty ja kahden paikan pitäminen on tuloksena kohtalainen.
Jyväskylään on keräännytty aikaisemminkin puhumaan EU-asioista. Kolmekymmentä vuotta sitten, kesällä 1994 keskustaväki tapasi siellä kiihkeissä tunnelmissa. Puoluekokousedustajana ollut isäni sanoi, että sali täyttyi painavista sanoista ja vakavista ilmeistä.
Ennen ja jälkeen kokouksen oli käyty pitkin suomenmaata keskusteluja EU-jäsenyydestä. Näin puolue mahdollisti ja totutti ajatukset muutokseen.
Jos hyvän puoluekokouksen laatukriteerit pitäisi määritellä, niin Jyväskylässä vuonna 1994 ne varmaan pitkälti onnistuivat. Yhteen kokoontui ympäri Suomea kyvykkäitä ihmisiä, jotka halusivat tehdä päätöksiä, miten rakentaa positiivista tulevaisuutta Suomelle.
Puoluekokousedustajilta vaadittiin taitoa, joka on tässä ajassa haastavaa. Yhteiskuntaa ovat koskettaneet toistuvasti isot murrokset tavalla, joka on tehnyt positiivisten asioiden ja tulevaisuuden uskon vahvistamisen haastavaksi.
Jos vuonna 1994 pohdittiin yhteiskunnan tulevaisuutta kiihkeissä tunnelmissa, niin vuonna 2024 ei samanlaista näkymää ole tarjolla.
Kuitenkin yhteiskunnalla on tulevina vuosina edessä monta järkälemäistä päätöstä tehtäväksi. Kuten miten uudistaa sosiaaliturvajärjestelmää, mitä tapahtuu, kun Ukrainasta tulee EU:n jäsen tai miten pienentyvä väestö selviää velvoitteistaan kunnissa, hyvinvointialueilla tai turvallisuuskysymyksissä.
Kaikista näistä olisi hyvä käydä ennakkoon arvopohjainen ja laajamittainen keskustelu. Puoluekokous olisi mitä mainion paikka myös linjata niistä. Valitettavasti puoluekokousta ei enää tunnuta käyttävän aikamme ajatushautomona. Siellä voisi antaa mahdollisuuden kypsytellä ja pureskella asioita hyvissä ajoissa etukäteen. Nopeatempoinen päivänpolitiikkaa jauhaa asian kuin asian hetkessä puhki niin, että kaikki siihen kyytiin eivät edes kerkeä.
Yritystä on ollut. Lappeenrannassa kesällä 2022 Itä-Suomi-kysymys ja eritystalousajattelu oli laajasti kokouksessa esillä. Myöhemmin Elinkeinoelämän keskusliitto ja kokoomusjohtoinen hallitus nostivat keskustan esittämän idean Itä-Suomesta aina hallitusohjelmaan asti. Yksi puoluekokouksen laatukriteeri tuli täytettyä, poliittinen avaus eteni.
Jospa tänä vuonna kansallispukukulkueen sijasta tv-uutisissa näytettäisiinkin ote ytimekkäästä puheenvuorosta?
Puoluekokous on politiikan yhteenliittymä, jossa yhdistyvät poliittinen linjaaminen ja jonkinlaiset poliittiset festarit. Toivottavaa on, että painopiste olisi ensimmäisellä.
Tämä aika suosii ääripäitä. Me emme niitä tarjonneet Jyväskylässä 1994, emmekä myöskään 2024. Selviytyäkseen täytyy uudistua, mutta samalla pitää kiinni juuristaan.
Politiikan toimittajat valittelivat viestipalvelu X:ssä, että tänä vuonna ei nähdä perinteistä lippumarssia läpi kaupungin. Syynä tälle ovat tietyöt.
Hyvä varmaankin vaihteeksi näin. Keskusta ei voi olla ns. ulkoilmamuseo, jota tullaan ihmettelemään paikanpäälle, kuin mielenkiintoista, mutta tarpeetonta rakennusta. Omaa identiteettiä pitää kirkastaa. Jospa tänä vuonna kansallispukukulkueen sijasta tv-uutisissa näytettäisiinkin ote ytimekkäästä puheenvuorosta?
Mikko Alatalosta kertova kirja ”Hymyilee kuin Mikko”, sekä Erkki Liikasen ”Olin joukon nuorin” kirjoja yhdistävät Mikon ja Erkin mahdollisuus viettää aikaa Yhdysvalloissa nuoruusvuosina.
Se jätti jäljen, joka vaikutti heihin koko yhteiskunnallisen vaikuttamisen ajan. Eivätkä he suinkaan ole olleet ainoita. Toisen maailmansodan jälkeen erilaiset vaihto-ohjelmat kasvattivat suosiotaan ympäri Eurooppaa ja avasivat uusia ajatuksen polkuja myös Suomeen. Silloin aika suosi toivon vahvistamista.
Mitä ovat sitten tämän ajan ajatushautomot ja toivon kasvattamot? Pohtimisen tarve on yhteiskunnassa ilmeinen. Puolueilla ja puoluekokouksilla voisi olla nyt paljon kokoaan suurempi rooli.
Kulunut vuosikymmenen ei ole ollut puoluevallankumousten aikaa, mutta ehkä pientä muutosta on näkyvillä. Öyhöttämisen sijaan, asialinja näytti voittaneen EU-vaalit.
Tärkeiden henkilövaalivalintojen rinnalle puoluekokouksissa voisi käydä myös syväluotaavaa keskustelua yhteiskunnan tulevaisuudesta, ja linjata siitä. Valmistella muutosta.
Vuosikymmenet vaihtuvat, mutta jälleen Jyväskylässä kokoontuu joukko kyvykkäitä ihmisiä ympäri Suomea, jolle toivoa on enemmän kuin varjoja.