Kulttuurivallankumouksesta 60 vuotta – Kiinan historian tuhoisimpien vaiheiden uhriluvut ovat aivan omaa luokkaansa
Kiinan 1900-luvun historia on verinen.
Kiinan suuri väestömäärä on tarkoittanut sitä, että kun Kiinassa on koko maata koskettavia väkivaltaisuuksia, uhrienkin lukumäärä on suuri.
Vuonna 1901 päättynyt boksarikapina vei tuhansien kiinalaisten hengen, Kiinan tasavallan perustanut ja keisarivallan päättänyt Xinhai-vallankumous vaati yli 200 000 henkeä.
Levottomuudet jatkuivat pitkin 1910- ja 1920-lukuja. Poliittista kuohuntaa kuvaa hyvin, kun kommunismin kannattamisesta tehtiin 1920-luvulla kuolemalla rangaistava rikos.
Kiinan sisällissota käytiin vuosina 1927–1936 ja 1946–1950. Tässä välissä Kiina joutui toisen maailmansodan ja sen esinäytösten kurittamaksi. Nankingin verilöylyssä 1937–1938 japanilaiset surmasivat jopa 300 000 kiinalaista.
Sisällissodan päätyttyä 1950 Kiinan tasavalta siirtyi Taiwanin saarelle ja kommunistinen Kiinan kansantasavalta syntyi manner-Kiinaan. Sisällissota on periaatteessa edelleen käynnissä, sillä osapuolet eivät ole sopineet rauhasta.
Sisällissota vei miljoonien ihmisten hengen.
Kansantasavallan ensimmäiset vuosikymmenet olivat verisiä nekin.
Huomenna lauantaina tulee kuluneeksi tasan 60 vuotta Kiinan kulttuurivallankumouksen alkamisesta. Kulttuurivallankumouksen arvioidaan johtaneen jopa kahden miljoonan kiinalaisen kuolemaan.
Virallisesti kulttuurivallankumous oli Kiinan johtaja Mao Zedongin aloittama hanke, jolla luokkataistelua jatkettiin ja Kiina tultiin ”vapauttamaan liberaalista porvaristosta”.
Käytännössä Mao pyrki kulttuurivallankumouksella ottamaan kommunistisen puolueen tiukemmin taas omaan otteeseensa epäonnistuneen suuren harppauksen jälkeen. Mao oli menettänyt tuolloin valtaa kilpailijoilleen.
Mao kannusti kulttuurivallankumouksessa etenkin nuorisoa muodostamaan kaarteja, jotka hyökkäisivät vastavallankumouksellisia vastaan.
Vuosien 1966–1969 väkivaltaisuuksissa kuoli vähintään satoja tuhansia kiinalaisia. Korkeimpien arvioiden mukaan luku olisi jopa lähes kaksi miljoonaa. Sama määrä vammautui. Kaikkiaan 36 miljoonaa ihmistä joutui poliittisen vainon kohteeksi.
Kulttuurivallankumous loppui virallisesti 1969, mutta käytännössä sen on katsottu jatkuneen Maon kuolemaan vuoteen 1976 asti.
Maon aikana Kiinassa koettiin monia levottomuuksia ja katastrofeja.
Esimerkiksi Tiibetin kansannousussa 1959 kuoli tuhansia tiibetiläisiä, oikeiston vastaisen kampanjan 1957–1960 aikana vangituista ehkä 2500 kuoli.
Omaa luokkaansa ovat suuren harppauksen 1958–1962 kuolonuhrien määrät.
Mao pyrki muuttamaan nopealla taloudellisella ja sosiaalisella ohjelmalla Kiinan 1960-luvun taitteessa maatalousvaltaisesta maasta teollisuusmaaksi.
Maatalouden tuottavuus laski radikaalisti, eikä terästeollisuus onnistunut tuottamaan tarpeeksi laadukasta tavaraa. Patohankkeet johtivat maan eroosioon, joka köyhdytti viljelysmaata.
Kampanja neljää tuholaista vastaan kääntyi itseään vastaan. Etenkin varpusten hävittäminen tuntui aluksi hyvältä idealta, sillä varpuset söivät paljon ihmisten viljaa. Varpusten hävittäminen johti kuitenkin siihen, että niitä ei ollut enää syömässä tuhohyönteisiä, ja hyönteiset tuhosivat satoa paljon pahemmin kuin varpuset koskaan.
Kaikki tämä johti nälänhätään 1959–1961. Noin 30 miljoonaa ihmistä sai surmansa nälänhädän seurauksena.
Kaikkiaan suuri harppaus vaati noin 45 miljoonan ihmisen hengen. Näistä 2,5 miljoonaa kuoli poliittisen terrorin uhrina, sillä harppausta toteutettiin pakkovoimalla.