Neuvostovenäläiset tulittivat Suomen linnaketta vielä 1919 – tällainen oli järeä merilinnake, jonne Suomen sisällissota päättyi
Suomen sisällissota päättyi 15. toukokuuta 1918 Inon linnakkeelle, päivälleen 108 vuotta sitten.
Uudenkirkon alueella Karjalankannaksella sijainnut Ino päätyi tuolloin Suomen valkoisen armeijan haltuun, jonka myötä valkoisilla ja hallituksella oli hallussaan koko Suomen alue. Neuvosto-Venäjän joukot olivat poistuneet edellisenä päivänä ja räjäyttäneet poistuessaan linnakkeen tykit sekä linnoitteita.
Sisällissodan vaiheista Inossa Suomenmaa kertoi artikkelissaan torstaina.
Inon linnakkeen rakentaminen alkoi vuonna 1909. Alue kuului Suomen suuriruhtinaskuntaan, mutta emämaa Venäjä lunasti sieltä kolmen kilometrin kaistaleen merilinnakkeen rakentamiseksi.
Myöhemmin keisari pyrki liittämään Uudenkirkon ja siten myös Inon alueet Pietarin kuvernementtiin eli osaksi Venäjää, mutta asia ei mennyt läpi Suomen eduskunnassa.
Linnake oli osa laajempaa linnoitusketjua, joka oli luotu suurkaupunki Pietarin turvaksi. Ino linnoitettiin myös osana ensimmäistä maailmansotaa edeltänyttä asevarustelua.
Muut linnoitusketjun kohteet olivat Kronstadtin varuskuntasaari ja Suomenlahden etelärannalla sijainnut Yhinmäen linnake.
Inon linnake valmistui vasta maailmansodan ollessa jo käynnissä syyskuussa 1916.
Linnaketta pidettiin Euroopan nykyaikaisimpana. Meren puolelta olisi ollut käytännössä mahdotonta valloittaa järeä Ino, jossa oli vieläpä tykistö, joka upottaisi laivat ennen kuin nämä ehtisivät kunnolla käynnistääkään operaatioitaan.
279 millimetrin haupitseja Inon linnakkeessa oli kahdeksan kappaletta. Kaikkiaan kuudessa patterissa oli kahdeksan 158 millin Canet-tykkiä, kahdeksan 254 millin tykkiä ja kahdeksan 305 millimetrin tykkiä.
Tykkien kantama oli parhaimmillaan 25 kilometriä. Vastaranta sijaitsi 21 kilometrin päässä, eli mitä tahansa Pietariin matkaavaa laivastoa oli helppo uhata.
Alueella oli kilometrien pituisia maanalaisia käytäviä. Ammusvarastot oli tehty pomminkestäviksi. Linnoituksella oli oma satama, rautatie, 16 voimalaitosta, kasarmeja, radioasema ja myös useampi kirkko. Rakennuksia oli kaikkiaan 150. Rautatieliikennettä varten alueella oli myös veturitalli ja 20-metrinen kääntöpöytä.
Rakentaminen maksoi noin kahdeksan miljardia markkaa. Vuoden 1916 kurssilla summa vastaa noin 20 miljardia nykyeuroa.
Väitetysti jopa puolet näistä rahoista meni rakennuttajien omiin taskuihin.
Inon linnake ei joutunut missään vaiheessa maailmansotaa ulkovaltojen uhkaamaksi. Suomen sisällissodassa punaiset luovuttivat sen Neuvosto-Venäjälle vastineeksi Petsamosta.
Mantereelta tulevaa hyökkäystä vastaan Ino ei olisi voinut paljon mitään. Siksi sen neuvostovenäläinen komendantti määräsi joukkonsa poistumaan laivoilla 14. toukokuuta 1918 ennen kuin Suomen valkoiset hyökkäisivät.
Tätä ennen neuvostojoukot räjäyttivät Inon tykit ja suuren osan linnoitteista, etteivät ne joutuisi suomalaisten käsiin. Inosta olisi ollut mahdollista uhata järeillä tykeillä Pietaria sekä tietysti laivaliikennettä.
Valkoiset saapuivat tuhottuun ja hylättyyn Inoon 15. toukokuuta. Tämän katsotaan päättäneen vuoden 1918 sodan.
Linnake jäi osaksi Suomea. Inon linnakkeesta tuli vuosiksi 1918 ja 1919 perusta Suomen uudelle rannikkopuolustukselle, kun Suomi toi paikalle omaa järeää tykistöään.
Valtauksen yksivuotispäivän tienoilla Neuvosto-Venäjän puna-armeija tulitti Inoa. Yhinmäen linnakkeesta ja sotalaivoilta ammuttiin 17. ja 18. toukokuuta 1919 tykkitulta Inoon.
Puna-armeija ilmeisimmin luuli, että suomalaiset olivat mukana Venäjän sisällissodan valkoista osapuolta tukeneiden virolaisten ja inkeriläisten vapaaehtoisten maihinnousussa, joka tapahtui Inosta katsoen Suomenlahden vastarannalla.
Suomalaiset tiettävästi vastasivat tuleen, vaikka asiasta ei olekaan virallisia merkintöjä.
Suomessa myös epäiltiin, että suomalaiset aktivistit olisivat avanneet tulen ensin hakeakseen tekosyytä hyökätä Pietaria vastaan. Tästä ei ole kuitenkaan pitäviä todisteita.
Tarton rauhansopimuksessa 1920 Suomi sitoutui olemaan linnoittamatta Inoa. Linnaketta myös purettiin sopimuksen johdosta.
Talvisodan päättäneessä Moskovan rauhassa 1940 Ino siirtyi Neuvostoliitolle.
Venäjän armeija piti Inoa hallussaan vuoteen 2003 asti, jolloin sotilaat poistuivat alueelta. Nyt alue on pahasti metsittynyt, mutta linnakkeen rauniot ovat yhä nähtävissä. Paikka on ollut suomalaisten Karjala- ja sotahistorian harrastajien suosiossa niinä vuosina, kun Venäjälle pääsi matkustamaan vapaammin.
Lähteitä ja lisälukemista