Toista se oli ennen
Sanotaan, että keskustan puoluekokous on vapaan maailman suurin puoluekokous. Ainoastaan Kiinan kommunistisen puolueen kokoontuminen on väkimäärältään suurempi, mutta toisin kuin Kiinassa, keskustan puoluekokoukset eivät ole ennalta käsikirjoitettuja.
Keskusta aitona kansanliikkeenä saa käyttövoimansa tavallisilta ihmisiltä, ja jäsenet todella voivat vaikuttaa puolueen linjaan.
Keskusta on parhaimmillaan silloin, kun se kykenee kuulemaan herkällä korvalla jäseniään ja kun jäsenet kokevat olevansa arvostettu osa puoluetta.
Vaalien menestyskin perustuu siihen, kuinka vakavasti keskusta ottaa ihmisten huolenaiheet ja kuinka selkeästi puolue kykenee tarjoamaan ratkaisuja ja toivoa tulevasta – vaikeinakin aikoina.
Tulin mukaan keskustan toimintaan vuosituhannen alussa. Vuoden 2000 presidentinvaaleista jäi kytemään jotain, joka myöhemmin äityi vaikuttamisen paloksi.
Suurin osa varmasti muistaa vielä sen karvaan pettymyksen, kun Esko Aho hävisi vaaleissa Tarja Haloselle. Sanonta ”jokaisessa häviössä piilee voiton siemen” toteutui silloinkin. Seuraavissa eduskuntavaaleissa keskusta oli suurimpia voittajia Anneli Jäätteenmäen johdolla ja nousi pääministeripuolueeksi.
Tuota sanontaa olen muuten käyttänyt usein rohkaistakseni kuntavaaliehdokasta, joka ei ole tullut valituksi ensimmäisellä yrittämällä ja joka on kokenut suuren pettymyksen. Tai tukiessani puolueemme luottamushenkilöä, joka on kokenut vastoinkäymisiä päättäjänä tai joutunut myrskyn silmään.
Suurin osa kykenee hyödyntämään tappiot voitoiksi ja kasvattamaan henkistä lujuutta. Poliittisena päättäjänä toimiminen edellyttää tietynlaista kovaa nahkaa ja sitä, että pystyy kääntämään vaikeudetkin voitoksi.
Mutta palataan vielä tuohon 2000-luvun alkuun. Kun Esko Aho jättäytyi pois puheenjohtajan tehtävästä, puolueemme johtopaikoista syntyi kovatasoinen, aito kilpailu. Ehdolla puheenjohtajaksi olivat Jäätteenmäen lisäksi kärkinimiä kuten Olli Rehn, Matti Vanhanen, Paavo Väyrynen ja Hannu Takkula.
Tuolloin ehdokkaat kiersivät ympäri Suomea puolueen piirien tilaisuuksissa yhdessä. Olin itsekin paikalla kuulemassa puheenjohtajaehdokkaiden paneelia. Tupa oli täynnä.
Sekä kuulijat että ehdokkaat osallistuivat yhteiseen keskusteluun puolueen linjasta, Suomen suunnasta ja keskeisistä poliittisista teemoista, kuten aluepolitiikasta, taloudesta ja koulutuksesta.
Ehdokkainen yhteinen kiertue ympäri Suomen herätti valtavaa mielenkiintoa. Media seurasi tarkoin puheenjohtajapelin käänteitä ja puolue sai palstatilaa niin maakunta- kuin paikallislehdissä.
Kansaa kiinnosti kutkuttava tilanne, kenestä tulee seuraava puheenjohtaja. Ehdokkaat tulivat tutuksi suurelle yleisölle persoonansa ja poliittisen linjansa kautta.
Olen viime vuosina ollut erittäin harmissani, että vastaavia kiertueita ei ole järjestetty, vaikka kilpailua johtopaikoista on ollut. Yksittäisiä, kaikkien ehdokkaiden tilaisuuksia, on vuosien saatossa toki ollut, mutta ei laajoja yhteisiä kierroksia siinä mittakaavassa, mitä maakuntien puolueelta voisi odottaa.
Arvostan suuresti, että muutamat ehdokkaat ovat ahkerasti kiertäneet eri kuntien alueella kevään aikana, muutoinkin kuin vain piirikokouksissa. Mutta miksi emme ole halunneet tai kyenneet hyödyntämään tarjolla olevaa keskustelua Suomen suunnasta ja sen mukanaan tuomaa mediahuomiota?
Osasyynä on ehkäpä ollut se, että ehdokkaat ovat ilmoittautuneet kisaan kovin myöhäisessä vaiheessa, jolloin mahdollisuutta aitoon aatteelliseen keskusteluun ja poliittiseen linjanvetoon – ja poliittisten linjojen eroavaisuuksiin – ei ole syntynyt.
Kenttäväki, kuten myös puolueen johtoon pyrkivät, ovat menettäneet siinä paljon, jotain perustavanlaatuista. Todellinen henkilövaali on parhaimmillaan myös linjavaali.
Keskustan kesäkuun kokous ei ole vain puolueen puoluekokous, vaan se juhlistaa myös meidän upean kansanliikkeen 120-vuotista historiaa. Historiaa, jossa herroja haastettiin tupailloissa.
Historiaa, jossa harjoiteltiin neuvottelu- ja väittelytaitoja, käytiin syvällistä aatteellista keskustelua ja yhdessä pohdittiin ratkaisuja kansakuntamme haasteisiin. Historiaa, jossa olemme puhutelleet kerta toisensa jälkeen kansan syviä rivejä.
On totta, että puoluetta pitää uudistaa ja meidän pitää elää ajassa. Toimintatapojen täytyy olla nykyaikaisia. Ennen ei ollut välttämättä asiat aina paremmin, mutta toista se oli ennen.
On hyvä muistaa, että jokainen keskustalainen on mukana halusta vaikuttaa, halusta kokea yhteenkuuluvuutta ja halusta käydä yhteiskunnallista keskustelua.
Se edellyttää, että puolueen johtohahmot ja johtoon pyrkivät laittavat itsensä likoon, antautuvat poliittiselle keskustelulle ja väittelyllekin sen kuuluisan kentän kanssa.