Sotasaalis idästä näki tulijyrän taakse: Stalinin vankileirillä syntynyt "Pekka-Eemeli" oli aikansa huipputekninen peto
Talvella 1939 Moskovan lähellä sijaitsevassa salaisessa NKVD:n vankilassa, entisessä kodittomien turvakodissa, vallitsi hyytävä hiljaisuus.
Piikkilangan ja tiheiden metsien ympäröimässä TsKB-29-erityissuunnittelutoimistossa joukko Neuvostoliiton lahjakkaimpia insinöörejä työskenteli raskaan vartioinnin alaisuudessa.
Joukon johtaja Vladimir Petljakov oli tuomittu ”kansanvihollisena” Stalinin puhdistusten aikana, kun Andrei Tupolev oli pakotettu allekirjoittamaan tunnustus väitetystä vakoilurenkaasta. Petljakovin taidot olivat kuitenkin valtiolle liian arvokkaita hukattavaksi teloitusryhmän edessä, joten hänet lähetettiin šaraškaan – tieteelliseen vankilaan.
Alun perin tiimi kehitti huippunopeaa VI-100-hävittäjää, jossa oli paineistettu ohjaamo ja turboahtimet. Saksalaisten Stuka-syöksypommittajien menestys Puolassa vuonna 1939 ja myöhemmin Ranskassa vakuutti Neuvostoliiton ilmavoimien johdon syöksypommittajien tarpeellisuudesta.
Petljakovin ryhmälle annettiin erittäin kiireellinen tehtävä muuntaa hienostunut hävittäjä syöksypommittajaksi vain muutamassa viikossa. Paineistus poistettiin tarpeettomana ja tilalle lisättiin kolmas miehistön jäsen sekä syöksyjarrut.
Lopputulemana syntyi Petljakov Pe-2, josta tuli Neuvostoliiton tärkein kaksimoottorinen pommikone. Se oli myös tekninen loikka eteenpäin ja yksi Neuvostoliiton ensimmäisistä lentokoneista, joissa hyödynnettiin erittäin laajasti sähköisiä toimintoja. Peräti 50 eri mekanismia, kuten jäähdyttimen luukut, trimmit ja laskulaipat, toimivat sähkömoottoreilla.
Kone oli poikkeuksellisen nopea, ja saavutti parhaimmillaan jopa 580 km/h nopeuden. Nopeudella oli kuitenkin hintansa. Siivet oli optimoitu korkeisiin nopeuksiin, mikä teki koneesta vaativan käsitellä matalilla nopeuksilla.
Veteraanitarinoiden mukaan koneen ohjaus saattoi olla niin raskas, että koneen ilmaan vetämiseksi tarvittiin joskus myös suunnistajan apua. Varsinkin venäläiset naispilotit olivat vaikeuksissa.
Laskeutuminen oli toinen vaaran paikka. Pe-2 tunnettiin taipumuksestaan vaaralliseen pomppaamiseen riittämättömien iskunvaimentimien vuoksi. Jos lentäjä ei reagoinut nopeasti, tilanne saattoi päättyä vakavaan onnettomuuteen.
Alkuvaiheen puolustusaseistus osoittautui myös riittämättömäksi. Ensimmäisissä versioissa käytetyt 7,62 mm konekiväärit olivat tehottomia moderneja hävittäjiä vastaan, ja erityisesti ampujien tappiot olivat raskaita. Myöhemmissä versioissa puolustusaseistusta vahvistettiin merkittävästi.
Myös Suomen ilmavoimat pääsi operoimaan koneella, joka sai lempinimen ”Pekka-Eemeli”. Jatkosodan aikana Suomi hankki Saksalta seitsemän sotasaaliiksi saatua Pe-2-konetta, joista kuusi otettiin varsinaiseen lentopalvelukseen.
Vaikka konetta kokeiltiin myös syöksypommitustehtävissä, suomalaiset päätyivät käyttämään sitä ennen kaikkea kaukotiedusteluun ja valokuvaukseen. Ratkaisuun vaikuttivat koneiden vähäinen määrä, huollon ja varaosien vaikeudet sekä tehtävän suuri riskitaso. Pe-2:n nopeus teki siitä kuitenkin erinomaisen tiedustelukoneen.
Kesän 1944 suurhyökkäyksen aikana suomalaiset Pe-2-koneet suorittivat tärkeitä tiedustelulentoja Karjalan kannaksella. Niiden ottamat valokuvat olivat tärkeä osa tiedusteluketjua, jonka avulla suomalainen tykistö ja saksalainen Osasto Kuhlmey iskivät neuvostojoukkojen keskityksiin Tali-Ihantalan taisteluissa.
Koneen vaativuus vaati kuitenkin veronsa myös Suomessa. Toukokuussa 1942 PE-214 tuhoutui Härmälän lentokentällä Tampereella. Kiitorata oli lyhyt, ja ohjaaja yritti nostaa koneen ilmaan liian aikaisin. Kone sakkasi ja syöksyi maahan, jolloin koko miehistö menehtyi.
Vaikka suomalaiset Pe-2-koneet olivat pääasiassa tiedustelukäytössä, PE-217 onnistui vuonna 1944 pudottamaan neuvostoliittolaisen hävittäjän ilmataistelussa. Se oli harvinainen saavutus tiedustelukoneelle.
Petljakov Pe-2-koneita valmistui lähes 11 500 kappaletta, mikä teki siitä yhden toisen maailmansodan eniten valmistetuista kaksimoottorisista sotilaslentokoneista. Kone osoittautui poikkeuksellisen monipuoliseksi: se palveli syöksypommittajana, tiedustelukoneena ja raskaan hävittäjän versiona nimellä Pe-3.
Vladimir Petljakov ei itse nähnyt koneensa lopullista voittokulkua. Tammikuussa 1942 hänen käyttämänsä Pe-2 syöksyi maahan tulipalon seurauksena matkalla Moskovaan. Hänen nimensä jäi kuitenkin historiaan koneessa, jolla oli merkittävä rooli toisen maailmansodan ratkaisutaisteluissa.