Venäjä-asiantuntija ennustaa Euroopan ja Yhdysvaltojen välirikkoa – Trumpin mielistelyllä voi vain voittaa aikaa
Erilaiset halukkaiden koalitiot ja EU ovat pitäneet käytännössä viikoittain korkean tason kokouksia oman puolustuksen vahvistamisesta ja Ukrainan tukemisesta. Venäjään ja turvallisuuspolitiikkaan perehtynyt brittiasiantuntija Keir Giles ei ole silti järin toiveikas.
Hänen mukaansa Euroopalla olisi vielä aikaa kohentaa omaa sotilaallista kykyään ja saada rintama pitämään Ukrainassa sen sijaan, että päätyisimme myöhemmin sotimaan lähempänä kotinurkkia.
– Epäilen kuitenkin vahvasti, toteutuuko tämä. Mielestäni on paljon todennäköisempää, että Euroopan valtiot jatkavat puhumista, kokouksia ja jahkailua, kunnes tulevaisuudestamme päätetään ilman meitä.
Siis Yhdysvallat ja Venäjä päättävät?
– Juuri niin, Giles sanoo STT:n haastattelussa.
Hänen uusi kirjansa Kuka puolustaisi Eurooppaa? (Docendo) ilmestyi juuri suomeksi, puolisen vuotta englanninkielisen alkuteoksen jälkeen. Tällä välin Yhdysvalloissa on noussut valtaan Donald Trump, jonka valtakautta Giles jo viime syksynä ennakoi. Hän myöntää yllättyneensä muutoksen nopeudesta.
Gilesin mukaan onkin syytä toivoa, että kaiken puheen taustalla Euroopassa tehdään työtä asevoimien vahvistamiseksi niin, että niitä voidaan käyttää poliittisten tavoitteiden ajamiseen myös ilman Yhdysvaltain tukea.
– Tai mahdollisesti Yhdysvaltain aktiivisesti vastustaessa (eurooppalaisia), Giles lisää.
Euroopan ja Yhdysvaltain suhteiden Giles ennustaa tätä menoa joka tapauksessa rikkoutuvan, joko hitaasti tai yhdellä rysäyksellä. Siihen saakka Trumpin mielistelyllä voi voittaa aikaa.
Viime viikkoina Ukrainaa tukevan halukkaiden koalition johtovaltioina ovat profiloituneet Britannia ja Ranska. Kirjassaan Giles etsii johtajuutta kuitenkin muualta: etulinjan maista, jotka oikeasti ymmärtävät Venäjän uhkan.
Kaksi maata nousee ylitse muiden: puolustuskyvystään johdonmukaisesti huolta pitänyt Suomi ja pikatahtia varustautuva Puola.
Gilesin mukaan aluksi näytti, että Viron entinen pääministeri ja nykyinen EU:n ulkopolitiikan johtaja Kaja Kallas voisi nousta kaivatuksi johtajaksi, mutta hän näyttää epäonnistuneen vakuuttamaan muut uhkan vakavuudesta ja toimien kiireellisyydestä.
Myöskään Ranskan presidentti Emmanuel Macron tai varsinkaan Britannian pääministeri Keir Starmer eivät Gilesiä vakuuta. Sen sijaan presidentti Alexander Stubbilta löytyisi hänen mukaansa tarvittavaa kansainvälistä taustaa ja kokemusta, miten saada instituutiot toimimaan niiden rakenteesta huolimatta.
Gilesin mukaan liikkeellä on epäilyjä, joiden mukaan Macronin ja Starmerin suunnitelma Ukrainan tukemisesta olisikin itse asiassa hieman muokattu Stubbin suunnitelma, joka on annettu kahdelle korkeamman profiilin johtajalle paremman onnistumisen toivossa.
Venäjän vaaran tiedostavan ja johtajuutta osoittaneen Kallaksen epäonnistuminen tosin viestii siitä, ettei pätevälläkään eurooppalaisella johtajalla ehkä ole nykytilanteessa mahdollisuuksia onnistua, Giles pohtii.
Stubb itse on aiemmin STT:n haastattelussa ampunut alas huhuja roolistaan mahdollisena Euroopan Ukraina-edustajana kutsuen tehtävää ”mahdottomaksi”.
Mutta miten mahdollisen johtajuusaseman kanssa sopii yhteen se, että Stubb ja monet muut johtavat suomalaispoliitikot ovat toistaneet, ettei Suomesta olla lähettämässä sotilaita Ukrainaan.
Gilesin mukaan on tavallaan ihan ymmärrettävää, ettei etulinjan maa heikennä omaa puolustustaan Ukrainan auttamiseksi, koska se vain loisi uusia strategisia ongelmia toisaalle.
– Toisaalta, kuten on useasti aiemmin nähty, ei ole mitään tarvetta kertoa etukäteen selkeästi, mitä Venäjän vastustamiseksi aiotaan tai ei aiota tehdä, koska se vain antaa Venäjälle lisää liikkumisvapautta ja vaihtoehtoja, Giles lisää.
Tässä kuussa julkaistussa kirjoituksessa Giles visioi Euroopalle vähiten huonoksi toimintavaihtoehdoksi Ukrainassa länsijoukkojen lähettämistä asteittain maahan ja Ukrainan läntisen puoliskon ilmatilan ottamista kansainväliseen valvontaan niin kutsun Sky Shield -suunnitelman mukaisesti.
Eurooppalaiset sotilaat eivät olisi Gilesin visiossa mitään rauhanturvaajia mutta eivät myöskään menisi rintamalle, vaan vapauttaisivat selustassa olevia ukrainalaisia joukkoja taisteluun. Länsijoukoilla pitäisi kuitenkin olla valmius ja uskottava kyky puolustaa itseään.
Mutta miten Venäjän vastalauseista länsijoukoille Ukrainassa päästään yli?
– Ei välitetä niitä, Giles toteaa.
Venäjän lisäksi Ukraina-suunnitelmassa voidaan päätyä vastakkain myös Yhdysvaltain kanssa, jos Trumpin hallinto on ehtinyt sopia Ukrainan kohtalosta Venäjän kanssa.
Siksi nyt onkin niin kiire: Euroopan maiden täytyy muokata tilanne mieleisekseen, ennen kuin muut asettavat eurooppalaiset tapahtuneiden tosiasioiden eteen, Giles perustelee.
Kirjassaan Giles varoittaa länsimaita tuijottamasta Venäjän objektiiviseen sotilaalliseen vahvuuteen, joka on kiistatta kärsinyt taisteluissa Ukrainaa vastaan.
– Jos Venäjä pystyy kääntämään yhteenoton pokeripeliksi, jossa häviäjä luovuttaa ensimmäiseksi huolestuttuaan panosten suuruudesta, vaarana on, että Venäjä tekee lännen sotilaallisesta voimasta merkityksetöntä lyömällä sen ennen kuin sitä edes käytetään, Giles kirjoittaa.
Hänen mukaansa siitä voi olla varma, että Venäjä käyttää jatkossakin ydinasekorttia.
Toinen harha on tehdä Euroopalle edullista vertailua Venäjään talouksien vahvuuden ja heikkouden välillä, Giles kirjoittaa:
– Sota ei ole bruttokansantuotteiden välistä kilpailua, koska tällä hetkellä ainoastaan toinen puoli (Venäjä) tosiasiassa käyttää bruttokansantuotettaan sotaan.
Haastattelun lopuksi Giles naurahtaa olleensa aiemmissa Venäjää ja Euroopan turvallisuutta käsittelevissä kirjoissaan väärässä vain silloin, kun on erehtynyt olemaan toiveikas.