Miten Lapin kairojen luottoase päätyi kaukaiseen galaksiin? Ukko-Mauserin uskomaton matka vei vuoden 1918 hangilta Han Solon käteen

Asehistoria

Harrison Fordin esittämän Han Solon astellessa vuonna 1977 Tähtien Sota -elokuvan ensi-illassa valkokankaalle hänen lanteillaan roikkui scifi-historian tunnistettavin ase.

Kyseessä oli DL-44-”blasteri”, kyynisen salakuljettajan uskollinen työkalu, joka herätti heti katsojien mielenkiinnon eksoottisella ja mekaanisella ulkonäöllään.

Harva elokuvateatterin hämärässä istunut amerikkalainen tai brittiläinen katsoja kuitenkaan hoksasi tai tiesi, että kyseisen avaruusaseen sydän oli saksalainen sotaratsu, joka oli näytellyt merkittävää osaa muun muassa Suomen itsenäistymisessä, Venäjän vallankumouksessa ja Lapin karuissa selviytymistarinoissa.

Ase oli Mauser C96 -sotilaspistooli, joka Suomessa tunnetaan ”Ukko-Mauserina”. Mutta palataan sen ”galaksienväliseen” historiaan hieman myöhemmin.

1800-luvun lopulla kehitetyn saksalaisaseen tarina on poikkeuksellinen kudelma insinööritaitoa, sotia, elokuvahistoriaa ja puhdasta sattumaa.

Mauser C96 ei koskaan löytänyt pysyvää paikkaa Euroopan suurten armeijoiden virallisena pääpalvelusaseena, mutta jotenkin se aina päätyi sinne, missä historian polttopiste oli kuumimmillaan.

Ukko-Mauserin suomalainen historia alkaa ajalta, jolloin Suomen suuriruhtinaskunta eli venäläistämistoimien ja heräävän itsenäisyystahdon murroskautta.

Kun Saksassa salaa koulutettavat suomalaiset jääkärit valmistautuivat loppuvuodesta 1917 palaamaan Suomeen vallankumouksen ja sisällissodan kynnyksellä, suurin huoli oli aseiden puute. Jääkäriliike tarvitsi tehokasta, modernia ja helposti kätkettävää tulivoimaa.

Saksa päätti tukea suomalaisten pyrkimyksiä heikentääkseen Venäjää ensimmäisen maailmansodan itärintamalla. Keisarikunnan sotatarvikevarastoista koottiin salaisia aselasteja, jotka suunnattiin kohti Pohjanlahden rannikkoa.

Historian kirjoihin on jäänyt muun muassa sukellusvene UC-57:n vaarallinen matka syysmyrskyisellä ja miinoitetulla merellä. Vedenalainen toi jääkärijoukon mukana muun muassa suuren määrän Mauser-pistooleita.

Osa aseista oli aseen alkuperäistä 7,63 -kaliiperia, mutta merkittävä osa oli aivan tuoreita 9 millimetrin versioita, joita Saksan armeija oli tilannut täydentämään käsiasepulaansa ensimmäisen maailmansodan aikana.

Vuoden 1918 sisällissodan syttyessä Mauser C96 otti nopeasti paikkansa rintamalla. Siitä tuli välittömästi jääkäriupseerien, komppanianpäälliköiden ja valkoisen armeijan johtoportaan statussymboli.

Mauser sai taisteluissa kovan maineen. Aseen makasiiniin mahtui 10 patruunaa, ja aikansa pulttilukkoisiin kivääreihin ja kuudestilaukeaviin revolvereihin verrattuna Mauser tarjosi poikkeuksellisen suuren tulivoiman lähitaistelussa.

Jokaisen Ukko-Mauserin mukana tuli myös kova puinen kotelo, joka muuntui käden käänteessä tukevaksi olkatukiksi. Näin ampujalla oli käsissään kätevä ja tarkka karabiini, jolla taitava ampuja pystyi osumaan yllättävän kauas, jopa yli 100 metriin.

Kun sisällissodan ruudin savu toukokuussa 1918 haihtui, moni jääkäri ja suojeluskuntalainen ”unohti” palauttaa luottoaseensa valtion varikoille. Ukko-Mausereita otettiin paljon kotiin henkilökohtaisiksi sotamuistoiksi.

Myöhemmin Suomen armeija keräsi aseita virallisesti talteen ja luovutti niitä suojeluskuntien käyttöön. Monet vanhan liiton upseerit kantoivat niitä yksityisinä palvelusaseinaan vielä talvi- ja jatkosodan ankarissa oloissa.

Väinö Linnan Tuntematon sotilas -romaanin muistettavimpiin hahmoihin kuuluva kapteeni Kaarna kuvataan vanhaksi jääkäriksi, joka oli kokenut vuoden 1918 melskeet ja Aunuksen retken. Hahmon yhtenä tärkeänä esikuvana pidetään Linnan ensimmäistä komppanianpäällikköä, jääkärikapteeni Toivo Kärnää, joka kantoi nuoruutensa Mauseria mukanaan vielä jatkosodan alussa kesällä 1941.

Pentti Irjalan ja Veikko Tiitisen esittämät Kaarnat ryntäsivät kohtalokkaaseen suon ylitykseen vuoden 1955 ja 1985 elokuvaversioissa Parabellum-pistooli kädessään, mutta Aku Louhimiehen Tuntemattoman tuotantotiimi osoitti tarkkaa historiallisten nyanssien ja symboliikan tajua aseistamalla Pirkka-Pekka Peteliuksen Kaarnan juuri Ukko-Mauserilla.

Ehkä myyttisimmän suomalaisen kotinsa Ukko-Mauser löysi kuitenkin Lapin erämaista, joissa sotilaskiväärien raahaaminen päivittäisissä arkiaskareissa oli vaivalloista. Vyöllä helposti kulkeva, mutta puukotelon avulla pitkälle ja tarkasti ampuva Mauser oli täydellinen ”reissumiehen ase”.

Legendaarinen itälappilainen poro- ja rajamies Aleksi ”Mosku” Hihnavaara (1882–1938) oli kenties tunnetuin Mauserin käyttäjä. Moskun tiedetään kantaneen Mauseria mukanaan eräretkillään ja käyttäneen sitä petoeläinten torjuntaan.

Mauserin tulivoima teki siitä Lapin oloissa käytännöllisen aseen myös yllättävissä petojen kohtaamisissa. Jos vihainen karhu nousi talvipesästään tai susilauma hyökkäsi poroerotuksessa, Mauserilla pystyi ampumaan kymmenen laukauksen nopean sarjan suoraan kohti uhkaa.

Ukko-Mauser säilyi Lapissa petoaseena käytössä poikkeuksellisen pitkään. Vuosikymmenten ajan Lapissa katsottiin pitkälti sormien läpi sitä, että poromiehet kantoivat erämaassa mukanaan Ukko-Mausereita suojellakseen elinkeinoaan pedoilta. Luvat oli usein myönnetty ja uusittu ”petoaseina” tai ”työkaluina”.

Salakaadettujen eläinten läheltä löytyi kuitenkin Ukko-Mauserin hylsyjä hieman liian usein. Kun 9 mm pistoolinpatruuna rajattiin lakimuutoksilla teholtaan suurpetopyynnin ulkopuolelle, aseelta katosi laillinen käyttötarkoitus, ja ne siirtyivät keräilijöiden vitriineihin.

Yhtenä ensimmäisistä luotettavista itselataavista pistooleista Mauser levisi käytännössä kaikkialle, missä maailmanhistoriaa kirjoitettiin uusiksi pienemmällä tai isommalla kynällä.

Sudanissa 1898 nuori Winston Churchill nyrjäytti olkapäänsä ennen Omdurmanin taistelua eikä kyennyt käyttämään ratsuväen sapelia. Kun dervissisoturit saartoivat hänen yksikkönsä, Churchill käytti menestyksellä Lontoosta omilla rahoillaan ostamaansa Mauseria, ja kiitteli sitä myöhemmin selviytymisestään.

Neuvostoliitossa aseesta tuli synkkä vallankumousreliikki. Kun bolševikit teloittivat Venäjän viimeisen tsaarin Nikolai II:n ja tämän perheen Jekaterinburgissa heinäkuussa 1918, teloitusta johtaneella Jakov Jurovskilla oli mukanaan Mauser C96, josta tuli myöhemmin yksi teloituksen symboleista.

Myös arabikapinaa ottomaaneja vastaan johtanut brittiupseeri T. E. Lawrence käytti aavikon paahteessa Mauser-pistoolia, vaikka vuoden 1962 elokuvassa Arabian Lawrence Peter O’Toole kantoi brittiläistä Webley-revolveria visuaalisista syistä.

Aseella oli omaperäinen rooli myös Irlannin itsenäisyyssodassa 1919-1921, jossa tasavaltalaisarmeija IRA:n salakuljettajat purkivat Mausereita osiin ja kuljettivat aseita kaupunkeihin kekseliäin menetelmin, kertoman mukaan muun muassa kätkemällä niitä onttojen alttariraamattujen sisään.

Eikä siinä kaikki. Ukko-Mauser oli myös gangsterien ase Chicagossa, vallankumouksellisten työkalu Meksikossa ja merirosvojen suosikki Etelä-Kiinan merellä.

Todelliseen maailmanmaineeseen se nousi kuitenkin paljon myöhemmin – ja aivan toisenlaisessa roolissa.

Kun George Lucas alkoi kesällä 1976 kuvata ensimmäistä Star Wars -elokuvaa Lontoon Elstree-studioilla, tuotannon resurssit olivat tiukat ja lavastustiimillä oli jatkuva pula rahasta ja ajasta. Kokonaan uusien futurististen aseiden rakentaminen olisi ollut kallista ja hidasta.

Lavastajat saivat tehtäväkseen luoda jotain uutta ja ihmeellistä, mutta olemassa olevista palasista. Pelastukseksi koitui brittiläinen asevuokraamo Bapty & Co., joka oli erikoistunut toimittamaan historiallisia sota-aseita elokuvatuotantoihin.

Lucasin ”käytetyssä universumissa” avaruuden ei pitänyt näyttää kliiniseltä, puhtaalta ja muoviselta kuten vanhoissa scifi-sarjoissa, vaan kuluneelta, likaiselta, öljyiseltä ja mekaanisesti uskottavalta.

Mauser valittiin avaruussalakuljettajan aseen pohjaksi juuri sen omintakeisen ja vanhanaikaisen ulkonäön vuoksi: ase näytti enemmän joltakin koneelta kuin perinteiseltä pistoolilta.

Han Solon ”blasteri” syntyi, kun aseen oikeaan kylkeen kiinnitettiin saksalainen, ensimmäisen maailmansodan aikainen Hensoldt Wetzlar Dialyt -kiikaritähtäin.

Mauserin pitkän piipun päähän lisättiin kartiomainen suujarru. Lippaan kylkeen liimattiin pieniä jäähdytysripoja, jotka otettiin suoraan pienoismallisarjoista.

Kuuluisa sähköinen laserääni lisättiin kuvaan vasta jälkituotannossa lyömällä vasaralla radiomaston ankkurivaijeria, jonka äänen äänisuunnittelija tallensi ja muokkasi elektroniseksi blasteriääneksi.

Kuvausten jälkeen ase purettiin osiin, ja sen myöhemmät vaiheet jäivät pitkäksi aikaa epäselviksi. Kukaan ei kirjannut ylös aseen sarjanumeroa.

Kun Tähtien sodasta tuli maailmanlaajuinen megailmiö, elokuvafanit, keräilijät ja historioitsijat alkoivat etsiä kyseistä nimenomaista ”Ykkös-blasteria”. Ase oli kuitenkin kadonnut kuin tuhka tuuleen.

Sarjan myöhemmissä elokuvissa lavastustiimi joutui rakentamaan uudet blasterit eri Mauser-yksilöistä ja erilaisista kiikaritähtäimistä, minkä vuoksi tarkat fanit pystyvät vielä tänäkin päivänä tunnistamaan, mistä elokuvasta mikäkin kuva Solon aseesta on peräisin.

Mysteeri ratkesi lopulta, kun Bapty & Co.:n varastoista löytyi alkuperäiseen aseeseen yhdistetty Mauser C96 -pistooli ja siihen kuuluneita kiinnikkeitä.

Aseen identiteetti pystyttiin varmistamaan vertaamalla aseen kulumajälkiä ja metallin naarmuja vanhoihin valokuviin elokuvaryhmän arkistoista.

Ase koottiin ja entisöitiin täsmälleen siihen asuun, jossa se oli vuonna 1976. Vuonna 2022 tämä eräänlainen elokuvahistorian ”Graalin malja” päätyi Rock Island Auction Companyn huutokauppaan Yhdysvalloissa.

Fanien ja sijoittajien välinen huutokilpailu oli kiivas. Lopulta vasara kopahti pöytään tähtitieteellisessä hinnassa: 1 322 500 dollaria.

Lukuisten suomalaistupienkin piironginlaatikossa aikoinaan lojunut ase oli kulkenut viihdeteollisuuden jalostamana pitkän matkan ja lunastanut ikuisen elämän fiktiivisessä kaukaisessa galaksissa.