Riitely metsistä paljasti vihreiden tuskan – valtionhoitajuus veisi protestipuolueelta sielun

Vihreiden tehtävä on kirittää perinteisiä puolueita, toimittaja Lauri Heikkilä arvioi näkökulmassaan
Vihreät

Vihreissä on tehty niin kuin vaalitappion jälkeen pitääkin. Puolueessa nostettiin kissa pöydälle ja käytiin syvällekin menevää itsetutkiskelua. Ainakin jonkin aikaa.

Kuntavaalien tuloksen syitä haettiin hallituspolitiikasta ja puolueen profiilista. Vihreiden kannatus tulee suurimmista kaupungeista, ja juuri kaupungeissa yleispolitiikka ratkaisee monen äänestyspäätöksen.

Torstaina ilmestyi pitkästä aikaa eduskuntavaalikannatusta mittaava gallup. Vihreiden 10,4 prosentin tulos on linjassa kuntavaalituloksen 10,6 prosentin kanssa. Puoli vuotta sitten vihreitä kannatti 11,4 prosenttia eduskuntagallupin vastaajista.

Puheenjohtaja Maria Ohisalo ilmoitti keskiviikkona tavoittelevansa jatkokautta puolueen puheenjohtajana syyskuun puoluekokouksessa. Tähän hänellä on vahva pohja. Yleisradion tuoreessa kyselyssä puolet vihreiden vaikuttajista toivoi, että Ohisalo valitaan jatkokaudelle ilman vastaehdokasta.

Vaalitulos oli vihreille pettymys, ja hallituksessa olo aiheuttaa puolueessa kipuilua. Kannatus ei ole toivotulla tasolla. Tässä tilanteessa Ohisalon saama vankka tuki kertoo siitä, että vihreät ovat lojaaleja omilleen. Lojaaleina omalleen vihreät pysyivät myös ulkoministeri Pekka Haaviston al Hol-kohussa.

Odotukset noususta suureksi puolueeksi ovat olleet vihreissä korkealla etenkin viime vuosikymmenen jälkipuoliskolla. Kymmenen prosentin puolueeksi jumahtaminen on siksi pettymys.

Hyvät tulokset vuoden 2019 vaaleissa valoivat vihreisiin uskoa siitä, että puolue vakiintuisi ennen pitkää ainakin 15 prosentin puolueeksi. Eduskuntavaalien tulos oli puolueen historian paras, 11,9 prosenttia äänistä ja 20 paikkaa. Eurovaaleissa prosenttiosuus oli peräti 16, ja tuloksena oli kakkostila. Puolueella on nyt peräti kolme meppiä, kun brexit vapautti Suomelle yhden uuden paikan alkuvuodesta 2020.

Historian suurin ehdokasmäärä olisi saattanut auttaa vihreitä kunnanvaltuustoihin aivan uusillakin paikkakunnilla ja valtuustopaikkaluvuilla. Kaupunkilaispuolue ei kuitenkaan herättänyt maakuntien Suomen luottamusta. Siihen vihreät voivat olla tyytyväisiä, ettei läpi lyönyt vastavoima perussuomalaisetkaan.

Vihreä liitto on nyt kymmenen prosentin puolue. Tämä voi tuntua puolueelle pettymykseltä, mutta on kuitenkin pitkällä ja vähän lyhyemmälläkin aikavälillä tarkasteltuna todellisuudessa puolueen normaalitaso.

Kuten Suomenmaan pääkirjoitus (6.7.) muistuttaa, vertailu vuoden 2017 hyvään kuntavaalitulokseen on harhaanjohtavaa.

– Vihreät olivat silloin oppositiossa ja keskittyivät haukkumaan Juha Sipilän (kesk.) hallituksen koulutusleikkauksia. Puheenjohtaja Ville Niinistö oli parhaassa vedossaan hallituksen terrierimäisenä kriitikkona.

Vihreät seisoivat tiiviisti ulkoministeri Pekka Haaviston takana al-Hol-kohun aikana. Tämä kertoo puolueen lojaaliudesta omiaan kohtaan. (Lehtikuva / Seppo Samuli)

Vihreät teki edellisellä eduskuntakaudella tavallaan sitä, mikä kuuluisi vasemmisto-oppositiolle silloin kun vallassa on keskusta-oikeistolainen hallitus. Kritisoi leikkauksia ja toivoi lisää rahaa eri kohteisiin, vaikkei sitä realistisesti olisi riittänytkään. Yleinen suuntaus politiikassa oli vasemmalle, ja tästä myös vihreiden kannatti ottaa kaikki irti. Vasemmistopuolueet ja vihreät lisäsivät kaikki kannatustaan eduskuntavaaleissa.

Tästä päästäänkin yhteen vihreiden kipupisteeseen. Talouteen. Moni vihreiden konkari harmitteli kuntavaalituloksen myötä sitä, että vihreät on ollut talouskeskustelussa näkymätön voima. Tässä ei kuitenkaan pitäisi olla mitään ihmeellistä.

Talouspolitiikka sijoittuu vasemmisto–keskusta–oikeisto-akselille, joten tätä akselia vältelleet vihreät eivät luonnostaankaan ole kotonaan talouspolitiikasta puhuttaessa. Taloden ohella tämä akseli käsittelee myös yhteiskunnan mekanismeja, joilla kansalaisia kannustetaan, ohjataan tai tuetaan erilaiseen toimintaan, joten kyse on politiikan oleellisimmasta akselista. Siitä, jolla vihreät eivät täysin ole.

Verotus on hyvä esimerkki. Vasemmiston tavoite on korkeampi verotus, jolla yhteiskunnan toimet turvataan. Oikeiston tavoite on matalampi verotus, joka mahdollistaa yksilöiden ja yritysten omaehtoisen toiminnan. Keskellä on molempia puolia, tavoitteena näiden näkemysten tasapaino.

Vihreiden vero- ja muut talousratkaisut näyttävät olevan vailla tällaista hioutunutta kokonaisideologista pohjaa. Veroilla voidaan vähentää lihansyöntiä tai dieselillä ajamista, mutta mitä muuta vihreät tahtovat talouspolitiikassa?

Puolueen vasemmistolaistuminen on toki tosiasia, mutta oikeistovihreätkin ovat yhä olemassa. Ja kuten todettu, merkittävä osa puolueväestä välttelee asettumista tälle akselille.

Vihervasemmistolaisesti ajattelevan kannattaa valita vaikkapa vasemmistoliitto ennen vihreitä, jos haluaa kokonaisvaltaisempaa talouslinjaa.

Politiikan sukupuolittuminen on toinen ongelma, joka näkyy vihreissä rajusti. Siinä missä perussuomalaiset on miesten puolue, vihreät on naisten puolue. Eduskuntaryhmistä eritoten vihreät on korostetun sukupuolittunut. Naisedustajia on 17, miehiä vain kolme.

Vähemmän edustettua sukupuolta on vihreiden eduskuntaryhmästä 15 prosenttia edustajista. Toiseksi sukupuolittuneimmalla eduskuntaryhmällä, perussuomalaisilla vähemmän edustettua sukupuolta (naiset) on kuitenkin 29 prosenttia, eli melkein kolmannes. Tasaisin tilanne on SDP:lla.

Puheenjohtaja Ohisalo sanoi vähän aikaa sitten, että vihreiden teemat vetoavat miehiinkin. Väite näyttää olevan kuitenkin koko maan mittakaavassa aika huteralla pohjalla.

Vihreät on yli kolmekymmentä vuotta vanha puolue, mutta politiikassa näkyy edelleen, että vihreät ovat ”vähän vihreitä” eli kokemattomia. Monialainen osaaminen ei ole löytänyt tietään puolueeseen. Puolue korostaa vain muutamia asioita.

Viime päivien metsäväittely on hyvä esimerkki yhden agendan vihreistä. Muut hallituspuolueet näkevät vuodetussa EU:n metsästrategiassa ongelmia, ja korostavat Suomen metsäpolitiikan monia näkökulmia ja sitä, että Suomi on yksi vastuullisimpia metsiensä hoitajia. Vihreiden puheenjohtajalle ja ex-puheenjohtajalle ei ole ollut ongelma antaa risuja oman maan yleisesti kiitetylle metsänhoidolle ja metsäpolitiikalle. Hyväkään hoito ei tunnu riittävän.

Maakuntien Suomi ei kokenut vihreitä kuntavaaleissa omakseen, vaikka vihreillä oli ehdokkaita laajemmin kuin koskaan aiemmin. Kuvassa kampanjointia Oulussa vuoden 2017 kuntavaalien alla. (Maria Seppälä)

Yksinkertaistavasta populismista vihreissä tuskin päästään eroon. Niin moni tulee puolueeseen olemaan niin sanotusti kaiken hyvän puolella ja kaikkea pahaa vastaan. Monialainen kokonaisnäkemys yhteiskunnasta ei kiinnosta.

Mutta ei se ole vihreiden tehtäväkään. Puolue on syntynyt kirittämään muita, eikä silloin tarvitsekaan huolehtia kaikesta. Vihreä liitto perustettiin vastavoimapuolueeksi samalla tavalla kuin vaikkapa kristilliset ja perussuomalaisetkin on perustettu.

Vihreät on siis oikealla paikallaan perinteisten suurten puolueiden takana. Vihreiden paine kuitenkin pakottaa perinteiset puolueet kirimään esimerkiksi ilmastoratkaisujen kanssa, mikä on vihreiltä tehokasta vaikuttamista.

Suomen vihreiden tilanne heijastelee melko lailla yksi yhteen EU:n tilannetta. Euroopan parlamentissa vihreiden ryhmällä on paras tilanteensa ikinä, noin kymmenen prosentin edustus. On toki huomioitava, että vihreiden ryhmässä vaikuttaa myös Euroopan vapaa allianssi, joka koostuu alueellisista itsehallintoa ajavista puolueista.

Mukana on esimerkiksi liberaalinationalistinen Skotlannin kansanpuolue, joka sijoittuu keskusta-vasemmistoon ja ajaa Skotlannin itsenäisyyttä. Tällaiset ei-vihreät puolueet muodostavat kuitenkin melko pienen vähemmistön ryhmässä. Näiden puolueiden ja vihreiden yhdistelmä on joka tapauksessa erittäin mielenkiintoinen ratkaisu, eiväthän Suomen vihreät tekisi työtä Suomen nationalistipuolueen kanssa.

Maailmalta Suomen vihreät voi hakea toivomansa nousun. Vihreät on ollut äänekkäin ilmastonmuutoksen torjunnasta puhunut puolue, joten sillä on uskottavuutta, kun ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät täällä pohjoisessa yhä rajummin.

Kanadan hellekurimus kertoo myös suomalaisille, että pohjoisessakin kohdataan yhä enemmän sään ääri-ilmiöitä. Omatkin helleaaltomme, kuivuuskaudet ja haitallisten vieraslajien levittäytyminen Suomen luontoon kertovat, että ilmastopolitiikkaan tarvitaan kunnianhimoa.

Vihreitä ei voi syyttää ilmastokunnianhimon puutteesta, vaikka kaikki yhteiskunnan realiteetit eivät aina olisikaan hallussa. Vahvat näkemykset tulevaisuudesta ovat sitä, mitä muutkin puolueet tarvitsisivat.

Lauri Heikkilä Toimittaja