Lukijalta: Kalankasvatus – nukkuva jättiläinen
Suomen kalatalouden kauppatase on yli 300 miljoonaa euroa alijäämäinen. Toisin sanoen Suomeen tuodaan huomattavasti enemmän kalaa ja kalatuotteita kuin niitä viedään ulkomaille. Samalla kotimaisen kalan kysyntä ylittää tarjonnan, eikä kasvavaan kysyntään pystytä vastaamaan pelkästään luonnonkalan pyynnillä.
Kalankasvatuksen merkitys elintarviketuotannossa on suuri, sillä se mahdollistaa tasaisen ja ympärivuotisen tuotannon. Kotimainen villi luonnokala ja kasvatettu kala on vastuullinen ja kilpailukykyinen elintarvike.
Kasvatetun kalan hiilijalanjälki on monia muita eläinperäisiä proteiineja pienempi. Alan tehokkuudesta kertoo esimerkiksi se, että sadalla kilolla rehua voidaan tuottaa noin 61 kiloa kalanlihaa, kun vastaava määrä sianlihaa jää 17 kiloon.
Lisäksi kalankasvatustoiminta tukee suomalaisten kalakantojen ylläpitoa poikasistutusten kautta. Ala luo työpaikkoja erityisesti maaseudulle ja rannikkoalueille sekä vahvistaa huoltovarmuutta ympärivuotisen toiminnan ansiosta.
Miksi kalankasvatus silti laahaa takamatkalla? Yksi keskeinen syy on alan raskas sääntely. Ympäristölupamenettely on osin maataloutta vaativampi ja aiheuttaa yrittäjille merkittäviä kustannuksia.
Lupaprosesseja tulisi sujuvoittaa ympäristönsuojelun tasosta tinkimättä. Parhaimmillaan viranomaistyön tulisi myös tukea alan kehittämistä ja kasvua.
Toinen haaste liittyy investointeihin. Kalankasvatus vaatii pitkäjänteistä pääomaa ja riskinottoa, sillä toiminnan käynnistämisestä voi kulua useita vuosia ennen kuin ensimmäiset tuotteet päätyvät markkinoille.
Siksi tarvitaan poliittisia päätöksiä, jotka suuntaavat rahoitusta pienten ja keskisuurten yritysten investointeihin.
Myös kuluttajilla on oma roolinsa. Kotimaista kalan valitseminen on terveysteko itsellemme. Valinta tukee suomalaista työtä ja paikallistaloutta sekä vähentää pitkien kuljetusketjujen ympäristövaikutuksia. Tällä hetkellä vain noin viidennes suomalaisten syömästä kalasta on kotimaista.
Käsissämme on todellinen nukkuva jättiläinen. Tuhansien järvien maassa olisi kaikki edellytykset kasvattaa kestävää kotimaista ruoantuotantoa, vahvistaa omavaraisuutta ja luoda uusia työpaikkoja. Samalla kalankasvatus voisi tarjota merkittäviä mahdollisuuksia myös viennin kasvattamiseen.
Heidi Verkama
kansanedustajaehdokas (kesk.) Kuusamosta
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/