Unettomuus pakotti Minna Siiran jättämään keskustan piiritoimiston – "Lopulta uskalsin"

Keskusta

Pöytäliinaan on painettu pirteän pinkkejä kukkia. Niiden päälle Minna Siira asettelee siniset kahvikupit, vaaleanvihreät servetit ja kääretortun.

On lähtöhaastattelun aika, voisi sanoa keskustan kuuluisaa vaalislogania mukaillen.

Siiran työt keskustan suurimman piirin, Pohjois-Pohjanmaan, toiminnanjohtajana päättyivät toukokuun loppuun. Siira irtisanoutui tehtävästään itse.

– Lopulta uskalsin asettaa oman jaksamisen etusijalle, hän sanoo samalla, kun sade piirtää ulkona ohuita vanoja piiritoimiston ikkunalasiin.

Siira kertoo kärsineensä pari vuotta unettomuudesta. Välillä ajatukset menivät yön pimeinä tunteina synkiksi, kun sängyssä pyöriessä mieleen hiipivät puolueen ja piirin asiat.

– Kun nukkuu vähän, se vaikuttaa korvien väliin, omaan työtehoon, toimeen tarttumiseen, aikaansaamiseen, ihan kaikkeen, Siira summaa.

– Pitkään pohdin, mitä asialle teen. Pääsiäisen jälkeen päätin tehdä rohkean ratkaisun ja hypätä pois.

Mutta miksi tähän päädyttiin? Onko keskustan piiritason toiminnan johtaminen liian rankka pesti yhdelle ihmiselle?

Siiran mielestä ei. Hän kokee, että syy löytyy omasta tunnollisuudesta.

Työ keskustapiirissä on ollut Siiralle intohimo. Joka arkiaamu hän on herännyt varhain aamulla ja lähtenyt töihin kello viiden tai viimeistään kuuden bussilla.

Kotiin hän on palannut monta kertaa vasta iltamyöhään. Senkin jälkeen puhelin on kilkattanut viestejä. Joku on soittanut keskustellakseen puolueen tilasta.

– Tähän työhön ei sovi sellainen 8–16-ajattelu. Puoluetyötä tekevät vapaaehtoiset, jotka ovat päivätöissä muualla. He ehtivät olla minuun yhteydessä monesti vasta iltaisin ja viikonloppuisin.

Päälle tulevat vaalit, jolloin piirin työntekijät painavat hommia kirjaimellisesti yötä päivää. Se kaikki on valtavan innostavaa, mutta ei kukaan sitäkään väsymättä jaksa.

Siira myöntää, että hän osaa olla itseään kohtaan tinkimätön. Hän tarttuu mielellään toimeen, hoitaa kaiken viimeistä piirtoa myöten loppuun. Ja miettii asioita sittenkin, kun pitäisi jo nukkua.

– Minun olisi ehkä pitänyt älytä löysätä aiemmin. Työkaverit ja läheiset ovat aina sanoneet, että hellitä vähän, mutta minkä sitä omalle luonteelleen voi.

Siiran perspektiivi puoluetyöhön on pitkä kuin horisonttiin yltävä pohjoispohjalainen peltomaisema.

Vuonna 1990 hän tuli ensin piirin toimistosihteeriksi, sitten piirin keskustanaisten toiminnanjohtajaksi. Vuodesta 2012 hän on vetänyt koko piiriä.

Siira on nähnyt läheltä puolueen suuruudenajat ja lukuisat pääministerivuodet sekä kirvelevät vaalitappiot ja raskaat oppositiokaudet.

Keskustan kenttä on elänyt aina poliittisen tilanteen mukaan. Siira on hengittänyt kentän tuntojen tahtiin, kuunnellut tiiviisti sen pulssia.

Paljon on vuosien aikana muuttunut. Ennen kepulaiset isännät soittivat raivoissaan piiritoimistolle, kun hallitus teki jotain vääräksi koettuja päätöksiä. 

Siinä haukuttiin herrat ja purettiin kuumimmat tunteet. Lopulta asioihin saatiin puhumalla jokin selvyys.

Nyt ihmiset eivät enää soita, vaan he huutavat kiukkunsa someen. Siihen on Siiran mukaan vaikeampi saada kontaktia.

– Vaikka ne puhelimeen huutavat isännät olivat välillä melko kiukkuisia, näen, että sellainen suora raatorehellinen keskustelu oli kuitenkin monella tavalla hyvä asia. Niistä mentiin aina eteenpäin.

Ihmisten aito kohtaaminen onkin Siiran mukaan asia, jonka merkitys ei ole vuosien aikana muuttunut puoluetyössä mihinkään.

Kenttää ja tupailtoja pitää jaksaa kiertää, ihmisiä täytyy kuunnella kuuntelemasta päästyäänkin. Näin siitäkin huolimatta, että sosiaalisen median rooli politiikassa on viime vuosikymmenen aikana korostunut voimakkaasti.

Siira muistelee edesmennyttä keskustalegendaa Ahti Pekkalaa, joka päätti aina säännölliset puhelunsa sanoihin “kiertäkää kenttää ja puhukaa aatteesta”.

– Olen aika lailla samaa mieltä hänen kanssaan. Tuolla toritapahtumissa pääsee ihan eri tavalla yhteyteen ihmisten kanssa. Sitä tarvitaan edelleen.

Siira ei kuitenkaan halua väheksyä sosiaalisen median merkitystä. Siihenkin pitäisi puolueen panostaa.

– Erityisesti pitäisi kuunnella keskustanuoria ja heidän ideoitaan. Ilman heitä kansanliike ei pysy elävänä.

Pitkään uraan mahtuu myös tähtihetkensä. Niistä päällimmäisimmäksi Siira nostaa vuoden 2012 puoluekokouksen Rovaniemellä.

Tuolloin piirin oma mies, ja myös Siiran kotikunnan Kempeleen oma mies, Juha Sipilä valittiin keskustan puheenjohtajaksi.

Sipilän nousu konkareiden ja tunnettujen puoluetoimijoiden takaa oli monelle yllätys.

– Näen vieläkin sieluni silmin sen hetken, kun ensimmäisen äänestyskierroksen jälkeen minulle tuli tunne, että tämä ehkä kääntyy meille. Se tuntui ihan uskomattomalta.

Sipilän puheenjohtajuus johti keskustan nousuun taas pääministeripuolueeksi. Se poiki Siiran työuraan myös uusia kokemuksia.

Hän siirtyi töihin keskustan puoluetoimistolle Helsinkiin vuonna 2016. Elokuussa 2017 kutsu kävi Sipilän esikuntaan valtioneuvoston kansliaan.

– Se oli hieno pätkä kyllä, Siira sanoo.

– Siinä hommassa näki, millaista päätöksenteko on valtakunnan tasolla ja aivan vallan ytimessä.

Siiran mukaan piiritason ja valtakunnantason päätöksenteko eivät kuitenkaan lopulta eroa toisistaan kovin paljon. Molemmissa istutaan kokouksissa, väännetään asioista ja lopulta tehdään päätöksiä.

– Totta kai mittasuhteet ja kaiken hektisyys ovat valtioneuvostossa ihan eri luokkaa, mutta perusperiaate on pohjimmiltaan hyvin samanlainen.

Siiran mieleen on painunut myös Esko Ahon presidentinvaalikampanja vuodelta 2000. Silloin keskustan kampanjakoneisto sai Siiran mukaan päälle “ihan huikean” vaalityön ja pöhinän.

– Toki siihen kulminoituu sitten iso pettymyskin, kun se tunnelma ei kantanut ihan loppuun asti, Siira naurahtaa.

Aho hävisi tuolloin Tarja Haloselle tiukassa toisen kierroksen äänestyksessä. Halosesta tuli presidentti.

Kolmas tähtihetki liittyy ihan tavallisiin paikallistason tai keskustanaisten kokoontumisiin, joissa ollaan Siiran mukaan puoluetyön ytimessä.

– Ihan vasta totesin yhdessä kokouksessa, että pitikin sanoa itsensä irti, kun meillä on niin älyttömän mukavaa. Niistä kokoontumisista löytyy se yhdessä tekemisen ilo ja voima, joka kantaa sitten pidemmällekin.

Siira ei vielä tiedä, mitä hän tekee seuraavaksi. Sen pohtimisen aika on kunnolla vasta syksyllä. Sitä ennen täytyy levätä ja “selvitellä päätä”.

Keskustaa hän ei aio jättää. Toimintaan on tarkoitus osallistua aktiivisesti rivijäsenenä. Hän on myös Kempeleen kunnanvaltuutettu.

Keskusta keikkuu Siiran toiminnanjohtajan pestin loppuessa mielenkiintoisessa tilanteessa.

Takana on kolme vuotta oppositiota ja vaaleihin on aikaa vajaa vuosi. Kannatus on jumahtanut 13,5–14,5 prosentin tuntumaan. Siitä se ei meinaa nousta, vaikka mitä tekisi.

Siiran mielestä keskustaa vaivaa asia, josta on kuultu monta monituista kertaa. Puolueen viesti ei kuulu. Moni myös kysyy, onko sellaista tymäkkää viestiä ylipäätään olemassa.

Siira sanoo miettineensä viime aikoina vasemmistoliiton gallup-nousua. Puheenjohtaja Minja Koskelan viesti ärsyttää monia, mutta samalla se tuntuu uppoavan kansaan kuin veitsi sulaan voihin.

– Meillä on hyvä puoluejohto, siitä ei tarvitse etsiä vikaa. Mutta jotakin terävyyttä sinne pitäisi saada, että se viesti menisi perille.

Mutta mistä sitä terävyyttä saisi? Sitä Siira tai kukaan muukaan ei ole vielä keksinyt. 

Hokkuspokkuksia ei kannata odottaa. Puoluetyö vaatii kestävyyttä, Siira korostaa. 

Sen puolue on hänen mukaansa toivon mukaan nyt oppinut, ettei johtajien tiuha vaihtaminen ole ratkaisu.

Tärkeintä on aate ja kansanliike, ne ihmiset, jotka jaksavat keittää kahvia ja jakaa esitteitä kunnissa ja kaupungeissa. Siira toivoo, että puolue pitäisi heistä huolen jatkossakin.

– Jos meillä ei ole niitä lapiomiehiä ja -naisia, meillä ei ole mitään. Se pitäisi puolueessa muistaa joka tasolla. Aktiiviset puurtajat ovat koko kansanliikkeen voimavara.