Mette-Maritin pojalle uusi takaisku
Norjan kruununprinsessan Mette-Maritin poika Marius Høiby ei pääsekään vapaaksi tutkintavankeudesta, kertoo maan yleisradioyhtiö NRK.
Borgartingin hovioikeus linjasi, ettei Høibya voida vapauttaa kotiin odottamaan tuomiotaan.
Høiby istuu tutkintavankeudessa, sillä häntä syytetään muun muassa neljästä raiskauksesta. Yhteensä Høibya syytetään 40 rikoksesta.
Oslon käräjäoikeus päätti hiljattain, että Høibyn pitäminen tutkintavankeudessa on kohtuutonta hänen äitinsä vakavan sairauden vuoksi.
Borgartingin hovioikeus teki kuitenkin erilaisen johtopäätöksen.
– Hovioikeus on päättänyt, että on edelleen erittäin todennäköistä, että Høiby syyllistyy uusiin rikoksiin, jos hänet vapautetaan, NRK kertoo.
Høibyn puolustusasianajaja Ellen Holager Andenæs sanoo NRK:lle päätöksen olevan pettymys.
– Pidämme päätöstä lähes käsittämättömänä, hän puuskahtaa.
Hänen mukaansa Høiby ei kuitenkaan valita asiasta korkeimpaan oikeuteen.
Høiby anoi aiemmin vapautusta voidakseen olla vakavasti sairaan äitinsä luona.
Kruununprinsessa Mette-Marit sairastaa keuhkofibroosia. Sairaudessa keuhkokudos arpeutuu ja paksuuntuu, mikä vaikeuttaa hapen siirtymistä keuhkoista verenkieroon.
Viime viikolla uutisoitiin, että Mette-Maritille tehdään keuhkonsiirto mahdollisimman pian.
Aiemmin norjalaisen ylilääkäri Tomas Mikal Eagan kertoi VG-lehdelle, että yleensä keuhkofibroosipotilaan elinajanodotus on vain yhdestä kahteen vuotta siinä vaiheessa, kun keuhkonsiirtoa harkitaan hoitokeinona.