Uskonto, uusliberalismi ja liberaalit arvot: Keskusta arvokysymysten ristipaineessa
Suomen Keskustan puoluekokous Jyväskylässä, kesäkuu 2024. Sunnuntaiaamupäivä. Puoluesihteeri Antti Siika-aho: “Toivon, että pystymme lähtemään tältä ulos, niin että emme toisiamme loukkaa. Toivon, että teette tässä viisaan ratkaisun niin, että emme toisiamme jätä murheeseen tämän kokouksen päätteeksi.“
Puoluekokous oli käynyt juuri kipakkaa keskustelua puoluekokousaloitteesta, jossa Kuopion keskustaopiskelijat oli esittänyt puolueelle sateenkaarilogoa Pride-kuukauden ajaksi.
Puoluesihteeri tunsi varmasti kokouksen jännityksen ja ristiriidat nahoissaan ja pyrki puheenvuorollaan rakentamaan siltaa eri faktioiden väliin. Hänen puheensa jälkeen äänestettiin. Äänin 312–402 puoluekokous hylkäsi ajatuksen prideväreistä logossa.
Äänet jakautuivat salissa selkeästi niin, että jotkut puolueen piirit olivat lähes pelkästään puolesta ja toiset vastaan. Tunnereaktiot vaihtelivat äänekkäästä hurrauksesta katkeruuteen ja pettymykseen. Siika-aho kuvasi hyvin salista aistimiaan tuntoja äänestystä edeltäneessä puheessaan: “puolueella ei ole hyvä olla näiden asioiden kanssa… emme pysty pääsemään aiheesta harmoniaan ja eheyteen tänä päivänä”.
Puolessatoista vuodessa paljon ei ole muuttunut. Keskusta on löytänyt kyllä uudelleen uskoa itseensä ja päivän politiikan fokus on siirtynyt konkreettisiin kysymyksiin: velka, työttömyys, köyhiä kurittavat toimet, hyvinvointialueiden kurjistuminen.
Myös suomalaiset ovat löytäneet uskoa Suomen Keskustaan. Kaikki tämä on ollut kuin laastia muurissa olevaan halkeamaan: ongelma peittyy, mutta halkeama odottaa vain, milloin astetta kuumemmaksi lämpiävä tunnelma taas saa pinnan halkeilemaan.
Kysymys ei tule katoamaan mihinkään, sen takaa jo maailmanpoliittinen tilanne. Yhdysvalloissa kristillinen ja talouslibertaristinen oikeisto ovat löytäneet toisensa ja yhdistäneet voimansa presidentti Donald Trumpin johdolla.
Timo Miettinen kirjoittaa esseessään Helsigin Sanomissa (30.11.) uusliberalismin kehittyneen valtion minimoimisesta siihen, että kapitalismia oikeutetaan väitteillä ihmisluonnosta ja ryhmien välisistä luonnollisista eroista.
Yhdysvalloissa nyt esiin purkautuva avoin rasismi, ihmisryhmien eriarvoistamisen ja naisten alistaminen ovat siis Miettisen mukaan vain jatkumoa samalle ajatusvirtaukselle, jonka aiempia tavotteita olivat valtion pienentämisen, sosiaaliturvan purkaminen ja yksityisomistuksen korostaminen.
Ei ole siis ihme, että Suomessakin oikealle lipuva kokoomus ja perussuomalaiset ovat löytäneet toisensa jonkinlaisena köyhän miehen republikaaniliittona, rikkana rokassa toki myös kristillisdemokraatit.
Ennustaminen, varsinkin tulevaisuuden, on vaikeaa, mutta ennustan silti. Tulemme näkemään Yhdysvalloissa vahvan vastaiskun äärimmäiselle taloudelliselle ja sosiaaliselle epätasa-arvolle, jota nykyinen hallinto siellä edustaa. Naiset tulevat nousemaan entistä vahvemmaksi poliittiseksi voimaksi sielläkin ja enemmälti liberaalien arvojen ja tasa-arvon puolesta.
Toisaalta Suomessakin tullaan ehkä USA:n mallin mukaan käymään monien jo täysin betonoiduiksi luultujen ihmisoikeuksien kimppuun.
Sukupuolten välinen poliittinen kuilu, joka nyt näkyy erityisesti nuorten miesten ja naisten välillä ei tule sulkeutumaan hetkessä. Entistä enemmän nuoret laajasti ja naiset tulevat olemaan liberaalien arvojen puolella, kun taas konservatiivisuus keskittyy enemmän miehiin.
Olisi tärkeää, että keskusta kävisi avoimen ja kunnioittavan keskustelun siitä, mitä sen arvoissa oleva tasa-arvo tarkoittaa.
Tuossa sunnuntai-aamun keskustelussa Jyväskylän puoluekokouksessa vakuutettiin linjojen molemmin puolin ja keskellä jakolinjaa seisovan Siika-ahon toimesta, että keskusta seisoo aina yhdenvertaisuuden puolella ja niiden puolella, “jotka väärintekoa kohtaavat”.
Olisi kuitenkin tärkeää, että keskusta kävisi avoimen ja kunnioittavan keskustelun siitä, mitä sen arvoissa oleva tasa-arvo tarkoittaa. Kuinka sitoutunut puolueemme todellisuudessa on yhdenvertaisuuteen, kirkon ja valtion erottamiseen, sukupuolioikeuksiin, seksuaaliseen tasa-arvoon ja ajatukseen sukupuolten välisestä tasa-arvosta?
Kun oikeiston vahva virtaus vie nyt näitä arvoja rapauttavaan suuntaan, lipuuko keskusta mukana?
Keskustalla on vahva kristillinen perinne, josta sen on hyvä pitää kiinni. Keskustan täytyy kuitenkin käydä keskustelu siitä, mitkä asiat kuuluvat politiikan piiriin ja mitkä asiat kuuluvat yksilön, kodin tai perheen piiriin.
Viime kädessä on hyvä ymmärtää, että uskonnollisen ajattelun suojana on samat yhteiskunnan rakenteet kuin seksuaalista tai sukupuolista tasa-arvoa edistävien aatteiden.
Karl Popperin suvaitsevaisuusparadoksi kuvaa sitä, että demokratia ei voi suvaita määränsä enempää demokratian vastaisia ajatuksia.
Hyvä yhteiskunta suojaa kaikenlaista ajattelua, jossain määrin se sietää myös arvojensa kanssa ristiriitaista ajattelua. Yhteiskunta ei voi kuitenkaan jonkun ryhmän vakaumuksen perusteella syrjiä tai asettaa toisia eriarvoiseen asemaan ilman että vaikutukset yhteiskunnan toimivuuteen ovat suuret.
Sen sijaan jokaisella täytyy olla oikeus omassa elämässään tehdä valintoja vaikkapa uskonnollisen vakaumuksensa perusteella.
Kysyn siis: ovatko myös seksuaali- ja sukupuolioikeudet keskustan oikeasti tukemia? Onko keskusta liikkeenä sellainen, jossa ihan jokaisen on turvallista olla oma itsensä?
Saako jokainen olla myös laajemmin yhteiskunnassamme sellainen kuin on, kohtaamatta syrjintää, alistamista tai vaatimuksia muuttua tai ainakin kätkeä itsensä? Jos nämä oikeudet puuttuvat yhdeltä ryhmältä, ne puuttuvat potentiaalisesti kaikilta.
Trumpin Amerikka osoittaa, mihin tällainen politiikka käytännössä johtaa: äitien kuolleisuus kasvaa, rokotuksin ennen torjutut tartuntataudit leviävät, tiedettä, tiedonvälitystä, kulttuuria ja opetusta suitsitaan ideologian mukaisesti (mikä näkyy oppimistuloksissa), hallitus toimii lakien vastaisesti, naamioituneet “salaisen poliisin” miehet tekevät iskuja yhteisöjen sisällä ja kaappaavat ihmisiä kaduilta. Myös korkein tuomiovalta on politisoitunut.
Juuri nyt tämä maailma tarvitsee maltillisia keskustavoimia, jotka vetävät sen suosta kohti kehitystä, jossa ihminen on sopusoinnussa itsensä, lajitoveriensa ja muun elollisen maailman kanssa.
Suomen Keskusta voi toimia tulevaisuuden suunnanäyttäjänä, jos se pystyy ratkaisemaan sisällään kulkevia yhteiskunnan jakolinjoja koskevia suuria kysymyksiä.
Keskusta ei voi kuitenkaan olla periaatteessa tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolella, mutta käytännössä toimia tasa-arvoa vastaan. Ei ainakaan, jos se haluaa takaisin suuren puolueen ja laajan keskustaliiton asemansa 2030-luvulle mentäessä.