Maailma tarvitsee miesvoimapoliittisen toimintaohjelman
Toissapäivänä Yhdysvallat hyökkäsi Iraniin, kaksi kuukautta sitten Venezuelaan. Maassa on menossa autoritäärinen vallankaappaus, jossa lainsäädäntövaltaa, toimeenpanovaltaa ja tuomiovaltaa keskitetään presidentin käsiin.
Sisäpoliittisia vastustajia vainotaan maahanmuuttopoliisin avulla, naisten ja mm. transihmisten oikeuksia leikataan, kirjoja sensuroidaan, tiedonvälitys keskittyy oligarkeille ja on viitteitä, että Trump aikoo toimia vapaiden vaalien estämiseksi.
Maan oikeusministeriön on väitetty pimittävän todisteita siitä, miten presidentti ja monet tukijat ovat osallisina aikamme suurimmassa seksuaalisen hyväksikäytön ja ihmiskaupan vyyhdissä.
Olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa järki on kadonnut maailmasta: ääriuskonnolliset autoritääriset valtiot (USA, Israel, Iran jne.) samoin kuin voimapoliittisesti orientoituneet (Venäjä) sotivat ja pommittelevat toisiaan ja muita maita miten sattuu.
Kiinan rajuun vähemmistöjen sortoon, mutta ulkoisesti kauppaan, perustuva maailmanvalloitus vaikuttaa tässä seurassa sivistyneeltä.
Kotimaamme kuohunnat vaikuttavat verrattain pieniltä, mutta meilläkin poliittista voimaa haetaan ihmisryhmien eriarvoisuuteen ja alistamiseen tai vaikkapa ilmastonmuutoksen kieltämiseen liittyvällä politiikalla.
Yhdysvalloissa poliittinen valta on käytännössä teknoveljien ja oligarkkien taskussa. Suomessa ei voi puhua ihan vastaavasta ääri- ja talousoikeiston liitosta. Silti samoja kaikuja on täälläkin: tuet pois, verot alas, jokainen pärjätköön omillaan. Yhteisö ja toisista huolehtiminen ei kuulu politiikkaan ja heikot voi korvata vaikka tekoälyllä, joka on kohta parempi kuin oikeat ihmiset.
Jotain ryppyjä tässä oikeistoutopian voittokulussa kuitenkin on. Talous sakkaa, kun lapsia ei synny. Ulkomaalaisia ei voi tänne ottaa, paitsi valkoihoisia länsimaista, mutta he eivät halua tulla.
Keskustastakin on haikailtu esimerkiksi korkeakouluja maaseudulle, jotta syrjäseutujen miehille saataisiin naisia, jotka muuten pakenevat alueilta. Miesten ja naisten poliittiset näkemykset ovat polarisoitumassa hurjaa vauhtia. Synnytystalkoopuheet ja miesten yksinäisyysepidemia ovat tämän kolikon kääntöpuolta.
Kun naisille vielä toistaiseksi on oikeus ja mahdollisuuksia elää elämäänsä miehistä riippumatta, onkin käynyt niin, että suhteettomuus alkaa naisille näyttää huonoa parisuhdetta paremmalta.
Takaisin hellan ääreen?
Yhdysvalloissa, jossa oikeistovallan ajurina toimivat kristilliset äärisuuntaukset, on tietysti tajuttu, että naisilta on parasta ottaa oikeudet pois, jotta heidät voidaan alistaa takaisin nyrkin ja hellan väliin.
Somessa esiin noussut tradwife-ilmiö on samaa kulttuurista ilmiötä hattaraan puettuna. Se näyttäytyy harmittomana estetiikkana: pastellisävyisinä keittiöinä, hitaana elämänä ja “perinteisinä arvoina”.
Todellisuudessa kyse on poliittisesta kehityssuunnasta, jossa naisen roolia kavennetaan ja riippuvuutta miehestä normalisoidaan.
Tradwife-ajattelu on osa laajempaa ilmiötä, jossa tasa-arvoa haastetaan pehmeästi, mutta määrätietoisesti. Se tarjoaa näennäistä ratkaisua miehisyyden kriisiin: miesten ei tarvitse muuttua, kunhan palautetaan naiset takaisin rooliin, jossa he eivät enää vaadi enempää.
Kieroutunut Peter Pan
Voisin kirjoittaa myös kotimaisesta lähisuhdeväkivallasta, raiskauksista, miesten miehiin kohdistamasta väkivallasta ja muista tavoista, joista miehet itsekin kärsivät, mutta juuri nyt kaikki nämä tuntuvat maailman mittakaavassa pieniltä ongelmilta. Silti ne ovat samaa juurta: merkkejä länsimaisen elämäntavan ja miehuuden syvästä, itsetuhoisesta kriisistä. Mikä meitä miehiä oikein vaivaa?
Väitän, että yhteiskuntiemme kipukohdat ja monien miesten ongelmat henkilökohtaissa elämässä johtavat samaan juureen: kollektiivisesti ja yksilöinä me miehet jäämme usein täysin keskenkasvuisiksi.
Jäämme teini-ikäisen tasolle – emme pysty kasvamaan täyteen kumppanuuten, ottamaan vastuuta toisista, hallitsemaan omia väkivaltaisia ja alistamisen impulssejamme. Maailmantalous- ja politiikka heijastavat tätä psykologisen kasvun epäonnistumista. Kuvaan seuraavaksi, mistä tässä on kyse kahden psykologisen teorian kautta.
Psykologi Erik Erikssonin kehitysvaiheteoriassa varhaisaikuisuus on vaihe, jossa haetaan kykyä läheisyyteen. Sen vastapainona on eristäytyminen.
Tämän vaiheen ongelmat ovat syntyvyyskriisin yksi juurisyy: (nuoret) miehet eivät kykene sellaiseen tasaveroiseen henkiseen ja fyysiseen kumppanuuteen, jota naiset toivoisivat.
Se näkyy myös seksuaalisessa väkivallassa ja kulttuurimme pornosaatiossa; väkivalta on hiipinyt osaksi yhteiskuntamme seksikuvastoa. Kyky kunnioittavaan ja tasa-arvoiseen suhteeseen puuttuu ja nainen nähdään halujen ja tekojen kohteena.
Tuottavuusloikka?
Keski-iän kehitysvaihetta Eriksson kuvaa tuottavuuden ja huolenpidon löytymisen vaiheeksi. Kehitysvaiheen selvittänyt ihminen on voimavara perheelleen ja yhteisölleen.
Hän pystyy elämään tasapainoista elämää ja tuottamaan hyvää toisille. Aikamme nostaa esiin miljonäärejä ja miljardöörejä, tavallisista pulliaisista puhumattakaan, jotka eivät pysty kantamaan mitään vastuuta yhteisöstään esimerkiksi verojen maksamisen muodossa.
Tuottavuus tarkoittaa heille sitä, mitä oman tilikirjan viivan alla näkyy. Sotakin voi olla hyvin tuottavaa – ei sillä väliä, että ihmisiä kuolee, luonnonvaroja tuhlataan pommeihin ja tuhoon ja maailma syöksyy kaaokseen. Valta ja mammona puhuvat – kyky liittyä tuottavasti omaan yhteisöön puuttuu täysin.
Viisasta kuningasta ja uljasta soturia etsimässä
Psykologi Robert L. Moore ja kirjailija ja pastori Douglas Gillette kirjoittivat 1990 kirjan miesten psykologiasta, jonka pohjana on mm. jungilaiset arkkityypit. Moore ja Gillette analysoivat miesten kehitystä neljän arkkityypin: kuninkaan, soturin, taikurin ja soturin kautta. He kuvasivat positiivisen miehuuden arkkityyppien kääntöpuolella jollain tavalla vajaaksi tai kieroutuneeksi jääneet, keskenkasvuiset versiot miehuuden ominaisuuksista.
Johtajien arkkityyppianalyysissään Moore ja Gillette nostavat vallan ja vastuun tasapainottavan kuninkaan rinnalle tyrannin ja heikon vätyksen alatyypit.
Autoritääriset kehityskulut ympäri maailmaa kertovat mihin suuntaan tuuli nyt vie. Johtajat kertovat aina toimillaan paitsi omasta, myös äänestäjiensä psykologiasta. Demokratiassa jokainen maa saa näköisensä johtajan. Jotain on pielessä, jos Trumpin tyyliset pidäkkeetöntä voimankäyttöä hakevat tyrannit puhuttelevat äänestäjiä.
Suomen kaltaisessa maassa realismi pitää sotakiiman jotensakin aisoissa, mutta soturi-arkkityypin kieroutunut variantti sadisti on reilusti satulassa Venäjän ja Yhdysvaltojen tyyppisten maiden sodanjohdossa.
Yhdysvalloissa erityisesti sisäpolitiikan välineeksi nousseet ICE-joukot kuvastavat tätä julmuuden maksimointia. Se miten länsimaissa tuemme täysin ylimitoitettua, myös viattomiin ja siiviileihin kohdistuvaa, jopa joukkotuhonnan mittasuhteet saanutta Israelin toimintaa Gazassa kertoo, että meilläkin monen psyykessä on vetoa julmuuteen ja sotilaalliseen vallankäyttöön.
Peiliin katsomisen paikka ja miesvoimapoliittinen toimintaohjelma
Meidän miesten olisi aika katsoa peiliin. Saammeko toimillamme aikaan hyvää paitsi itsellemme, myös ympäristöllemme?
Yhteisöt ja yhteiskunnat ovat syntyneet sitä varten, että pidämme huolta toisistamme. Se on nostanut ihmislajin ennenkuulumattomaan kukoistukseen. Käymme kauppaa ja matkustamme ympäri maapallon. Siksi läheisiämme ovat kaikki maailman ihmiset. Toimimmeko siten?
Mies, oletko ikinä pysähtynyt miettimään, millainen suhde sinulla on naisiin? Tunnetko naisia? Tykkäätkö olla heidän kanssaan tekemisissä, muutenkin kuin seksin merkeissä? Jaatko parisuhteessa kumppanisi kanssa muutakin kuin vuoteen ja kauppalaskut?
Oletko ikinä pysähtynyt miettimään, että jokainen meistä suomalaisista on koulutuksesta, turvallisuudesta, sosiaaliturvasta, toimivasta yhteiskunnasta velkaa toisillemme? Emme ole yksinäisiä onnistuja-susia vaikka nettoaisimme kuinka paljon, ja rahallakin on arvoa vain osana yhteisön toimintaa.
Historioitsija William McNeill kuvaa toimintaa, jossa voimakkaat yksilöt keräävät yhteiskunnan tuottaman ylijäämän omiin taskuihinsa makroparasitismiksi eli kansankielellä suureksi loisimiseksi.
Entä nautitko siitä, kun väärämielisiä tai -uskoisia kurmootetaan oikein olan takaa? Uskotko, että ulkomaalaisia on parasta auttaa siellä, mistä he tulevat, oli tilanne mikä tahansa? Ja oma apu on toki se paras apu?
Jos vastasit osaan kysymyksistä kyllä, voi olla hyödyllistä yrittää katsella omaa toimintaa ja ajatuksia monelta kantilta. Yhteiskunnallisesti nyt olisi korkea aika miettiä, miten voimme ohjata miehuuden parhaat puolet ja voimat jälleen yhteiskuntaa rakentavaksi, säilyttäväksi ja tukevaksi energiaksi.
Miten voimme auttaa miehiä löytämään yhteyden itseensä ja toisiin, miksei myös luontoon ja eläimiin? Miten voimme auttaa miehiä käyttämään voimiaan, rohkeutta ja ulospäin suuntautuvaa energiaa turvallisuuden lisäämiseksi, ei sen tuhoamiseksi?
Miten voimme auttaa miehiä näkemään naiset ihmisinä, joiden kanssa voi olla yhteydessä monella tasolla – ja että seksuaalisuuskin kukoistaa, kun mukana on myös vahva henkinen yhteys?
Yhteiskuntamme tarvitsee näihin kysymyksiin vastaamaan miesvoimapoliittisen toimintaohjelman. Tarvitsemme viisaita ihmisiä pohtimaan, kuinka miehuuden tasoa nostetaan Suomessa ja ympäri maailmaa. Nykyisenkaltainen kaaos ei voi jatkua.
Hallitus voisi perustaa asiaa miettimään vaikkapa parlamentaarisen työryhmän. Ehdotan myös, että jokainen mies, joka tunnistaa niitä ongelmia, joita kuvasin, käyttää sitä ääntä ja asemaa, joka hänelle on suotu paremman miehuuden tukemiseksi politiikassa, työrooleissaan, läheissuhteissa ja omassa perhepiirissä.
Puhutaan myös nuorille pojille ja miehuuden kynnyksellä oleville nuorille ja annetaan heille positiivisia malleja miehuudesta. Mieheys täydessä kukoistuksessaan on valtava positiivinen voima.
Me pystymme parempaan, joten toimitaan yhdessä paremmin.