Mistä rahat aseisiin?
Talouskasvu on nollan tuntumassa, työttömyys ja velat jatkavat kasvuaan. Ei ollut oikeistohallituksesta suunnan kääntäjäksi.
EU:n komissio käskee korjaamaan velkasuhdetta äkkiä. Melkein kaikkien puolueiden kesken sovittiinkin velkajarrusta, joka estäisi julkisen velanoton kasvun. Taloutta sopeutettaisiin 8–10 miljardilla.
Tuokaan ei riitä, koska Putin pelottaa.
Kun Natoon liityttiin, uskottiin oltavan Venäjältä turvassa, kunhan maksettaisiin osuutemme, silloisen suosituksen mukaan 3,5 prosenttia bkt:sta. Nyt katsotaan, etteivät Naton 5. artikla, ydinsateenvarjo ja USA:n kanssa solmittu kahdenvälinen puolustussopimuskaan riitä.
Poliitikot hyväksyivät tavoitteeksi kenraalien listan, joka vaatii puolustusbudjetin kaksinkertaistamista kolmessa vuodessa. Rahalla ostetaan aseita, hävittäjiä, drooneja ja sotalaivoja ja palkataan lisää ammattisotilaita. Se nostaisi puolustusbudjetin 6,5 miljardista 14 miljardiin.
Mutta mistä seitsemän lisämiljardia? Se on tulevan hallituksen murheita, sanovat Orpo ja Purra. Ei ole vastannut kukaan muukaan. Tavoite on mahdoton. Jo puoletkin vaatii erikoistoimia.
Suomi oli samanlaisen kysymyksen edessä 90 vuotta sitten.
Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä maailman johtajat sopivat, ettei hulluus saisi enää toistua. Voittajat perustivat Kansainliiton valvomaan, ettei sodan jälkeen sovittuja rajoja rikottaisi. Kaikki supistivat sotilasmenojaan.
Mutta 1930-luvun puolimaissa alkoi uuden suursodan haamu kummitella ja kansat taas varustautua.
Suomessakin havahduttiin omien puolustusvoimien heikkouteen Neuvostoliittoon verrattuna. Kivimäen hallitus esitti 1935 perushankintaohjelman, jonka Cajanderin punamultahallitus totesi alimitoitetuksi ja asetti keväällä 1937 komitean, joka ehdotti huomattavia lisäyksiä.
Kuten nytkin, menonlisäysten tarpeesta oltiin yksimielisiä, mutta rahoituksesta ei. Hallituksessa ja eduskuntaryhmissä väiteltiin kiivaasti.
Yksi ehdotus oli, että lisämeno katettaisiin suurimpiin tuloihin ja omaisuuksiin, myös yhtiöihin, kohdistuvalla määräaikaisella maanpuolustusverolla. Sitä kannatti muun muassa Kekkonen. Vastaan pani varsinkin kokoomus, joka halusi kattaa lisämenon lainanotolla ja välillisillä veroilla.
Ratkaisuksi tuli valtiovarainministeri Tannerin malli: kolmasosa ylimääräisellä lisäverolla ja loppu normaalilla tulo- ja omaisuusveron korotuksella, joka progressiivisena sekin kohdistui raskaammin varakkaaseen kansanosaan.
Olisiko tuosta malliksi seuraavalle hallitukselle? Summat ovat nyt tietysti paljon korkeampia, koska maa on verrattomasti vauraampi, mutta kohtuullista olisi siirtää taakkaa sinne, missä rahaa on enemmän. Leikkaukset kohdistuvat kuitenkin aina raskaammin köyhiin. Se rasittaa maanpuolustustahtoa.
Samaan vetosi Kekkonen 30-luvulla ylimääräistä veroa kannattaessaan. Tulisi samalla testatuksi maanpuolustustahdon todellisuus niissä piireissä, joissa siitä pontevimmin puhutaan.
Sitäkin voisi miettiä, kuinka luultavaa on, että Venäjä, kunhan pääsee irti sodastaan Ukrainassa, hyökkäisi väestöllisesti, taloudellisesti ja sotilaallisesti ylivoimaisesti vahvemman Nato-EU:n kimppuun. Kuten sitäkin, juuri Suomeenko uhka oikeasti suurimpana kohdistuu.
Tärkeintä olisi yrittää tosissaan palata liennytyksen tielle.
Sen verran on edistytty, että Suomen presidentti ei enää jättäisi ottamatta vastaan puhelua Kremlistä.