Mitä tekee SDP?
Politiikan syksyä leimaa jälleen kerran sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistaminen. Meitä penkkiurheilijoita kiinnostavat soten sisältötavoitteiden lisäksi sen vaikutukset Suomen päätöksentekojärjestelmään ja puolueiden välisiin suhteisiin.
Suomi on tunnettu hyvästä hallinnostaan. Haluamme päätöksiä poliitikoiltamme. Erimielisyydet kyllä kestetään, mutta ei vatulointia. Jos sote-uudistus jälleen kerran siirtyy, mitä se kertoo päätöksentekokyvystämme?
Ovatko nykyiset oppositiopuolueet todella sitä mieltä, että yli kymmenen vuotta jatkunut valmistelu pitäisi jälleen kerran aloittaa alusta? Uskooko Antti Rinne saavansa soten mahdollisella omalla vahtivuorollaan maaliin?
Uskooko Antti Rinne saavansa soten mahdollisella omalla vahtivuorollaan maaliin?
Jos SDP lähtee aktiivisesti kaatamaan uudistusta, Rinteen pitäisi olla varma kahdesta asiasta. Ensiksikin siitä, että hänen oma mallinsa läpäisee perustuslaillisen seulan. Nyt SDP:n maalailema sote-kuntamalli ei sitä tee.
Suomessa ei voi olla kahden kategorian kuntia, eivätkä kuntalaiset voi kuulua kahteen kuntaan. Kyse on paljon enemmästä kuin tarkennuksista kuntalakiin. Käytännössä puhutaan maakunnista, joita ei saa maakunniksi kutsua.
Pohtia sopii myös, onko perustuslakimme liian yksityiskohtainen tai asetteleeko se nykyisellään perusoikeuksia vastakkain niin, että ne altistuvat kulloisillekin ideologisille tulkinnoille. Hyvinvointivaltio on reguloinut itsensä hengiltä, jollei se kykene uudistumaan.
Nyt sote-uudistusta uhkaava kohtalo ei lupaa hyvää ensi hallituskaudella suunnitteilla olevalla sosiaaliturvauudistukselle.
Toinen, poliittisempi harkinta liittyy seuraavan hallituksen kokoonpanoon. Gallup-ykkösenä paistatteleva SDP joutuu oman kannatuksensa lisäksi miettimään sitä, kenen kanssa se lähtisi omaa soteaan vaalien jälkeen rakentamaan.
Enemmistöhallituksen kokoaminen ei ole ollut Suomessa itsestäänselvyys perussuomalaisten jytkyn jälkeen. Keskustan Juha Sipilä onnistui siinä vajaat neljä vuotta sitten paremmin kuin Jyrki Katainen vuonna 2011.
Ajat ovat kuitenkin muuttuneet niistä, kun kaksi kolmesta suuresta puolueesta hallitsi vuorollaan kolmannen käydessä hakemassa oppositiosta vauhtia.
Jos SDP valitsee soten päävaaliteemakseen, Rinteen pitäisi kai uskoa, että hän saa oman mallinsa taakse uuden eduskunnan enemmistön.
Kun katsoo toisen suuren oppositiopuolueen vihreiden tämän hetkistä tilannetta ja puheenjohtaja Touko Aallon viimeaikaisia otteita, tämä yhtälö ei helposti toteudu ilman keskustaa tai kokoomusta.
Eli kovilla riskeillä pelataan. Tilannetta ei yhtään helpota se, että koko Euroopan katseet kääntyvät Suomeen heti eduskuntavaalien jälkeen ensi kesänä.
Vedämme keikkuvaa Eurooppa-laivaa EU:n puheenjohtajamaana ensi heinäkuusta eteenpäin ehkä vaikeammissa oloissa kuin koskaan. Silloin olisi poikaa toimiva enemmistöhallitus kotimaassa.