Liina Tiusanen teki asumisratkaisun, jota moni hämmästelee – "Perheet ovat hirveän yksin"

Elämä

Mikä paikka! Oulujoen pinta välkehtii alkukesän auringonvalossa aivan Liina Tiusasen hirsirunkoisen kotitalon takana.

Rannalla nököttää vanha saunarakennus, puut huminoivat lehtiverhossaan niin kuin tähän vuodenaikaan kuuluu.

Tiusanen tulee pihalle vastaan kumisaappaat jalassa. Kohta pihaan putkahtaa myös hänen äitinsä.

– Kauhean keskeneräistä täällä, älä välitä siitä, Tiusanen naurahtaa.

Tiusanen on remontoinut Muhoksen Laitasaaressa sijaitsevaa lapsuudenkotiaan yhdessä miehensä Hannu Tiusasen kanssa. Hommat ovat vielä vähän kesken, niitä on tarkoituskin tehdä pikkuhiljaa.

Tiusaset muuttivat Muhokselle pääkaupunkiseudulta, Järvenpäästä, parisen vuotta sitten. Taloa asustaa myös heidän kaksi lastaan sekä Liina Tiusasen oma äiti.

– Se oli alusta asti ajatus, että voisimme kokeilla yhteisöllisempää asumista. Myös äiti ajatteli niin, Tiusanen sanoo.

Kuinka moni voisi kuvitella asuvansa aikuisena äitinsä kanssa?

Sitä hämmästelyä Tiusanen sanoo kuulevansa usein. Ja hän myös ymmärtää, että monille ajatus tuntuu vieraalta. 

Ei äideissä sinänsä mitään vikaa ole. Mutta kun on kerran itsenäistynyt, ajatus ruokapöydän jakamisesta taas vanhempiensa kanssa voi tuntua hermostuttavalta.

Tiusaselle itselleen se on ollut kuitenkin luonteva ratkaisu. Eikä Hannu Tiusasellekaan ole ollut vaikeuksia sopeutua elämään anoppinsa kanssa saman katon alla.

– Ensinnäkin, meillä on aika paljon tilaa, Liina Tiusanen perustelee kaksikerroksisen talonsa olohuoneessa.

– Minua myös hirveästi viehättää ajatus siitä, että yhdessä asumisessa voidaan jakaa resursseja niin tilojen, arkitöiden kuin kustannustenkin osalta, hän lisää.

Tiusasen mukaan hänen äitinsä tarjoama apu on ollut korvaamatonta kiireisen pikkulapsiarjen keskellä. Vastaavasti hänen äitinsä on saanut seurata läheltä lastenlastensa kasvamista.

– Ja tottakai tässä autetaan molemminpuolin toisiamme, jaetaan elämää, arkea ja asioita yhdessä, Tiusanen kertoo.

Ei yhteiselämä tietenkään koskaan täysin kitkatonta ole, Tiusanen myöntää.

Kaikenlaista soviteltavaa ja neuvoteltavaa tulee eteen niin arkeen kuin muihinkin asioihin liittyen. Mitä syödään ja kuka tekee ruoan? Mihin kaikkeen voi puuttua ja milloin kannattaa vain olla hiljaa?

Välillä myös tulee yhteenottoja, kenelläpä ei.

Tiusanen on oivaltanut, että elämään löytyy valtavasti merkityksellisyyttä, kun on valmis toimimaan yhdessä toisten kanssa, rakentamaan yhteyttä ja kohtaamaan myös vaikeampia tunteita, joita ihmisten kesken väistämättä joskus nousee pintaan. 

Tärkeintä on sanoa asioita rehellisesti ääneen.

– Meillä on mennyt pääsääntöisesti tosi hyvin. Näen sen rikkautena, että asioita voidaan tehdä myös eri tavoilla kuin itse olisi ajatellut.

Tiusaselle yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen ovat suuria arvoja elämässä. Hän myös tiedostaa olevansa siihen ehkä keskimääräistä valmiimpi. Hän ei halua neuvoa ketään muuta elämään samoin.

Silti hänen mielestään yhteisöllisyyttä kaivattaisiin yhteiskuntaan laajemmin lisää.

– Paljon puhutaan esimerkiksi perheiden jaksamisesta. Perheet ovat hirveän yksin omissa ydinperheyksiköissään. Moni kaipaisi yhteisöä, joka kannattelisi.

Yhteisöllisyyttä Tiusanen on päässyt maistamaan myös nykyisessä asuinpaikassaan.

Päivärinne on Muhoksen kirkonkylästä erillinen kylä, jolla on oma kyläkoulu. Oulujoki halkoo peltojen täyttämää avaraa maisemaa. Paikallinen kyläyhdistys on aktiivinen.

Muutto pääkaupunkiseudulta tänne ei ollut aivan yksinkertainen päätös, Tiusanen sanoo. Varsinaista työntövoimaa Järvenpäästä lähtemiseen ei ollut.

Tiusaset viihtyivät siellä. Lapsiperhe-elämän olisi voinut järjestää myös ruuhka-Suomeen. Tiusanen ei ajattele niin, että elämä maaseudulla olisi jotenkin aidompaa tai parempaa kuin kaupungissa.

–  Ainoa työntövoima oli asuntojen hinnat. Perheasunto vasta valmistuneessa kerrostalossa olisi maksanut Järvenpäässä noin 500 000 euroa. Aloimme miettiä, mitä kaikkea muuta sillä saisi jostain muualta.

Tiusanen kokee, että muuton ratkaisi lopulta Muhoksen vetovoima. Siellä hintataso oli huomattavasti alhaisempi. Siellä oli myös perhettä ja tukiverkot, luonto ja tutut maisemat. 

Tiusasia alkoi houkutella ajatus, että lapset voisivat kasvaa siellä. Lopulta sekin tuli ajankohtaiseksi, että lapsuudenkodin voisi ostaa.

Tiusaseen iski kuitenkin pelko. Jos nyt lähdemme, menetämmekö kaikki uramahdollisuudet, hän mietti. Pääkaupunkiseudulla kun erilaisia työpaikkoja on huomattavasti enemmän.

Ratkaisuksi tuli etätyö, johon suomalaiset joutuivat sopeutumaan koronakeväänä 2020. 

Yhtäkkiä asumiseen liittyvien unelmien ja työpaikan yhdistäminen olikin mahdollista fyysisistä välimatkoista huolimatta.

Tiusasista molemmat tekevät pääsääntöisesti etätöitä. Onneksi myös molempien työnantajat ovat olleet järjestelylle myötämielisiä.

Etätöistä on kuitenkin tullut viime aikoina julkisessa keskustelussa kiistan aihe. Etätyöntekijät nähdään innovaatioiden ja talouskasvun jarruina. Ihmisiä halutaan takaisin toimistoille, jos ei muuten niin käskemällä.

Tiusanen sanoo ymmärtävänsä sitäkin näkökulmaa. Työyhteisön kasvokkain näkemisellä, yhdessä tekemisellä ja toimistolle saapumisella on tärkeä merkityksensä.

Hän kuitenkin ajattelee, että maailma on jo astunut askeleen, jota on vaikea peruuttaa. Resursseja pitäisi laittaa pakottamisen sijaa siihen, miten työyhteisöjä ja ihmisten välistä yhteistyötä voitaisiin parantaa etätyöskentelyssä.

Hänen mielestään etätöiden mahdollistamisella on suuri vaikutus siihen, että ihmiset voivat elää mielekästä elämää ja tehdä ratkaisuja, jotka heille ovat tärkeitä. Se luo kerrannaisvaikutuksia, jotka hyödyttävät myös työpaikkoja.

– Näen etätöissä enemmän mahdollisuuksia. Uskon, että se vahvistaa myös organisaatioita, jos työntekijöitä asuu eri puolilla Suomea. Sitä kautta olisi mahdollista lisätä organisaatioiden läsnäoloa alueilla.

– Kyllä tämä kannatti, Tiusanen sanoo, kun häneltä kysyy, mitä hän ajattelee muuttoratkaisusta nyt.

Arki Muhoksella alkoi nopeasti tuntua mukavalta. Ensimmäisen syksyn aikana Tiusanen ui joka päivä joessa aina jäiden tuloon saakka. Ja heti taas, kun se oli jäiden lähdettyä mahdollista.

Häntä pyydettiin ehdolle kevään 2025 kuntavaaleihin. Tiusanen meni läpi keskustan listalta. Hän on lähtenyt mukaan myös esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallistoimintaan ja kyläyhdistyksen toimintaan.

– Pääsin niiden kautta heti aika syvällekin näihin paikallisiin asioihin. Minulle se on jollain tapaa unelmaa elää niin, että voin edistää yhdessä tekemällä yhteistä hyvää.

Myös perhe on asettunut paikoilleen. Esikoisella on pihaleikit, aikuisilla leivinuuni, jota he lämmittävät ahkerasti etenkin talvisin.

– Siinä on jotain tosi hienoa, että samalla kun lämmität talon, voit paistaa uunissa ruoan ja sitten vielä tehdä päälle sämpylät, Tiusanen nauraa.

Ei elämä kuitenkaan valmista ole näinkään, sen Tiusanen sanoo oppineensa.

Asiat ja koko elämä ovat jatkuvassa liikkeessä. Muutto maalle Pohjois-Suomeen ei olekaan rajannut elämää, vaan avannut uusia näkökulmia. 

– Sen olen hyväksynyt, että valitsemalla näin, olen sulkenut joitain ovia. Mutta vielä enemmän olen saanut huomata, että omien arvojen seuraaminen on avannut uudenlaisia mahdollisuuksia.