Luonto | Amerikantulokas valtasi Suomen ja katosi – Mitä rannoilla oikein tapahtui?

Luonto

Vielä 1980-luvulla tutun rantojen jyrsijän, piisamin, pesäkekoja näkyi lähes kaikkialla. Nykyään laji on käytännössä kadonnut suurimmasta osasta entisiä asuinalueitaan.

Miten valtavan menestynyt eläin hävisi Suomen rannoilta melkein kokonaan?

Piisami (Ondatra zibethicus) ei kuulu Suomen alkuperäiseen luontoon. Kookas, myyriin lukeutuva ja erinomaisesti vesielämään sopeutunut jyrsijä tuotiin Suomeen Pohjois-Amerikasta ja Saksasta turkiseläimeksi 1920-luvun taitteessa.

Siirtoistutuksia tehtiin ahkerasti sadoille paikkakunnille aina Ahvenanmaalta Inariin saakka. Laji kotiutui Suomen luontoon poikkeuksellisen tehokkaasti. Koska luontaisia vihollisia oli aluksi vähän ja reheviä korte- ja kaislarantoja riitti, kanta kasvoi nopeasti miljoonaluokkaan.

Piisamista tuli vuosikymmeniksi maaseudun tärkeä riistaeläin. Huippuvuonna 1955 Suomessa pyydettiin peräti yli 600 000 piisamia, ja vielä 1980-luvun alussakin hyvä pyytäjä saattoi ansaita kevätkaudella merkittäviä sivutuloja piisamin nahoilla.

Suurten piisamikeskittymien aikakausi huipentui 1990-luvun alussa. Esimerkiksi Helsingin yliopiston tutkimusalueella Maaningan Lapinjärvillä laskettiin talvella 1992–1993 huikeat 1 580 asuttua piisamin talvipesää vain 200 hehtaarin alueella.

Sitten seurasi äkkipysäys. Vuosituhannen vaihteeseen tultaessa samaisella järvellä oli jäljellä enää kaksi talvipesää. Täyskatastrofi ja kato oli valtakunnallinen.

Tutkijat ja luonnonharrastajat ovat esittäneet kadon syistä useita arvioita, ja kyseessä onkin todennäköisesti monen tekijän summa.

Kun piisamikannat olivat huipussaan, eläimet parturoivat suosikkiravintoaan, kuten järvikortetta ja lumpeita, hehtaarikaupalla täysin paljaaksi. Kun ruoka loppui, laitumet ehtyivät ja kanta ajautui kriisiin.

Erittäin tiheässä kannassa erilaiset sairaudet, kuten jänisrutto ja loiset, levisivät tehokkaasti romahduttaen yhdyskuntia. Raatoja ei rannoilta usein löydetty, sillä kuoleva piisami vetäytyi yleensä pesäkolonsa suojaan tai jäi jään alle.

Yksi varmoista syistä on minkin ja muiden petojen paine. Minkki on tehokas ja aggressiivinen peto, jolle piisami on helppo saalis. Minkki mahtuu piisamin pesäkoloihin ja pystyy tuhoamaan kokonaisia poikueita kerralla. Myös saukon, ketun ja supikoiran runsastuminen on lisännyt saalistuspainetta.

Ilmastonmuutoksellakin saattaa olla osuutensa. Piisami on sopeutunut lumeen, jäähän ja pakkaseen, joiden suojassa se tekee jäänalaisia syönnössukelluksiaan kekomaisesta pesästään. Tutkijat epäilevät, että leudot ja jäättömät talvet rassaavat lajia.

Piisamin nykytila herättää biologisesti mielenkiintoista keskustelua. Koska lajin kanta putosi murto-osaan huippuvuosistaan, se on virallisessa uhanalaisuusarvioinnissa määritelty Suomessa erittäin uhanalaiseksi lajiksi. Se on kuitenkin säädetty ,myös koko EU:n alueella haitalliseksi vieraslajiksi.

Suomessa piisamista ei tosin koskaan ole koettu koituvan samanlaista laajaa tuhoa kuin Keski-Euroopassa, missä eläin kaivaa vaarallisia onkaloita Hollannin patovalleihin ja ratapenkereisiin.

Piisameista on ollut Suomessa jopa ekologista hyötyä. Rehevissä vesistöissä piisamin suorittama kortteikon harventaminen loi avovesialueita, mikä lisäsi luonnon monimuotoisuutta ja hyödytti monia vesilintuja.

Haitallisen vieraslajistatuksen vuoksi piisamin maahantuonti, kasvatus ja ympäristöön päästäminen on silti jyrkästi kielletty. Siihen sovelletaan pääasiassa rauhoittamattomien eläinten säännöksiä, eli eläintä saa pyydystää ympäri vuoden.

Aivan viime vuosina piisamikannoissa on havaittu loivaa, paikallista elpymistä muun muassa Merenkurkun saaristossa sekä joillakin Pohjanmaan ja Lapin erämaisemmilla vesillä, joissa minkkikanta on pysynyt kurissa.

Entisille huippuvuosien tasoille laji ei tutkijoiden mukaan kuitenkaan enää palaa, sillä rantojen petokannat ja muuttunut kasvillisuus asettavat sille pysyvät rajat.