Voiko uusi periaateohjelma nostaa keskustan? – Tutkija: Kyllä, mutta yksi "helmasynti" voi pilata kaiken
Puolueiden periaateohjelmat kuulostavat tavallisen kansalaisten korviin helposti sangen ikävystyttäviltä.
Keskustassa on kuitenkin haikailtu kovasti juuri sellaisen perään kevään 2023 eduskuntavaalitappion jälkeen. Uutta periaateohjelmaa ovat toistuvasti vaatineet politiikan taustavaikuttajakonkarit Seppo Kääriäinen, Pekka Perttula ja Ossi Martikainen.
Myös keskustavaikuttaja Juha Kuisma penäsi maanantaina puolueelta syvällistä analyysiä siitä, mihin maailma on menossa.
Puolueen tuore puheenjohtaja Antti Kaikkonen lupaili uutta periaateohjelmaa jo ennen kesäkuista valintaansa.
Mutta onko periaateohjelma toimiva vastaus keskustan ongelmiin 2020-luvun Suomessa? Voiko sellaisesta oikeasti löytää jotain avaimia keskustan uuteen nousuun?
– On se edelleen ihan toimiva vastaus, Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä vastaa.
Heti perään hän kuitenkin täsmentää, ettei periaateohjelmaa kannata pitää minään sateentekijänä. Ohjelmatyön vaikutukset vaalitulokset ovat parhaimmillaankin hyvin epäsuoria ja vaikeasti todennettavissa.
Onnistuessaan periaateohjelma kuitenkin kirkastaa puolueen keskeisimpiä tavoitteita ja yhteiskuntapoliittista maailmankuvaa. Samalla se terävöittää puolueen jäsenille ja sen riveissä ehdolle asettuville ihmisille, minkälainen on puolueen aate ja millaisten arvojen puolesta siinä toimitaan.
Jos niin käy, siitä on paljon hyötyä, Jokisipilä sanoo. Parhaimmillaan ohjelmatyö tiivistää rivejä, luo sisäistä yhdenmukaisuutta ja selventää puolueen sanomaa.
– Periaateohjelman kautta keskusta voi päivittää näkemyksensä siihen maailmaan ja tilanteeseen, missä puolue tällä hetkellä on.
Mutta periaateohjelmissa on aina kompastuskivensä, joihin keskustakin voi Jokisipilän mukaan helposti sortua.
Niin kävi myös vuonna 2018, jolloin hyväksyttiin keskustan edellinen periaateohjelma.
Jokisipilän mukaan tuo ohjelma oli sisällöltään melkoinen sillisalaatti, jossa lupailtiin vähän yhtä sun toista sieltä sun täältä, mutta puolueen ideologisen ytimen kuvaus jäi vaisuksi.
– Niin käy kaikille puolueille helposti. Periaateohjelmien helmasynti on, että retoriikka lipsahtaa kapulakielisyyden ja onttouttaan kumisevan mahtipontisuuden puolelle. Ohjelmissa on paljon hienolta kuulostavia lauseita, mutta lopulta on vaikea selventää, mitä ne konkreettisen politiikan tasolla tarkoittavat.
Jokisipilän mukaan epäselvä ja mahtipontinen periaateohjelma ei auta ketään. Sen hyödyt jäävät puolueelle vähäisiksi.
– Siinä heitetään paljon aikaa hukkaan, jos tehdään iso ponnistus ja ja pistetään jäsenistö töihin, mutta lopputuloksena on konkretian tasolla mitäänsanomaton dokumentti. Pahimmillaan se saattaa sotkea entisestään ideologista itseymmärrystä.
Periaateohjelmat ovat Jokisipilän mukaan puolueille aina eräänlaisia merkkipaaluja, joihin panostetaan vähän enemmän resursseja. Niitä ei tavata tehdä tuon tuostakin, vaan periaateohjelman tarkoitus on kestää aikaa.
Keskustan vuoden 2018 ohjelmaa voi luonnehtia iältään melko tuoreeksi. Eikö se sitten kestänyt aikaa?
Jokisipilä huomauttaa, että keskusta on kokenut valtavan isoja muutoksia ja kriisejä kuuden vuoden sisällä. Vuonna 2018 puoluetta johti vielä Juha Sipilä. Sen jälkeen puolueen peräsimessä ovat olleet Katri Kulmuni ja Annika Saarikko, nyt Kaikkonen.
Vuonna 2018 keskusta oli oikeistolaiseksi mielletyn hallituksen pääministeripuolue. Vuoden 2019 vaalitappion jälkeen keskusta kuitenkin lähti vasemmistovetoiseen hallitukseen. Se jakoi rivejä paljon.
– Keskusta on nyt sellaisessa tilanteessa, että se varmasti herättää neuvottomuutta. Puolue on tottunut olemaan suuri, mutta nyt se ei välttämättä ole edes mukana keskusteluissa, kun vallanpaikkoja jaetaan. Tilannekuva pitää päivittää tähän päivään.
Jokisipilän mukaan keskustassa on epäselvyyttä siitä, mihin puolue asettuu perinteisellä vasemmisto–oikeisto-akselilla. Se on hänen mukaansa yksi keskeisiä kysymyksiä myös tulevassa periaateohjelmassa.
Kunnon keskustelu pitäisi käydä myös siitä, miksi puolueelle kävi niin kuin kävi. Miksi 2000-luvun suurpuolue romahti keskisarjan puolueeksi? Siitä on puhuttu paljon, mutta puolueen itsensä pitäisi analysoida kehityskulku juuriaan myöten.
Olennainen kysymys pohdittavaksi on se, miksi keskusta on menettänyt maakuntien Suomessa sijaitsevat perinteiset kannatusalueensa perussuomalaisille.
– Jos keskusta menettää nämä alueet myös kuntavaaleissa, silloin puolue menettää historiallisen mekanisminsa, jolla se on pystynyt luomaan ruohonjuuritason voimaa ja kasvattamaan paikallistason päättäjistä uusia kykyjä koko puolueen käyttöön.
Tulevassa periaateohjelmassa keskustan pitäisikin Jokisipilän mukaan löytää jotain toivon näköaloja niille ihmisille, jotka asuvat supistuvien palveluiden ja muuttotappioiden vaivaamilla pienillä paikkakunnilla.
Tehtävä ei ole helppo. Kaupungistumisen megatrendi on vahva eikä keskusta ole sitä kyennyt juuri hillitsemään, vaikka se on istunut vuosikausia hallituksessa niin 1990-, 2000- kuin 2010- ja 2020-luvuillakin.
Samaan aikaan keskustan pitäisi muistaa ne ihmiset, jotka asuvat kaupungeissa. Suureksi halajava puolue ei voi unohtaa heitä.
Jokisipilän mukaan keskusta käy kuitenkin tällä hetkellä selviytymiskamppailua. Siinä tilanteessa kaupunkeihin pyrkiminen voi olla liian kunnianhimoinen tavoite.
– Keskustan pitää nyt hoitaa ensin tilanteensa kuntoon perinteisillä kannatusalueillaan. Vasta sitten voidaan ajatella kaupunkeihin menemistä, kun peruspohja on paremmassa kunnossa.
Isoja kysymyksiä riittää muutenkin. Mikä on keskustan vastaus esimerkiksi ilmastonmuutokseen ja luontokatoon? Sitä puolue ei voi Jokisipilän mukaan ohittaa periaateohjelmassaan.
Ilmastopolitiikka on aihe, jolla keskustaa voi lähes aina lyödä. Toisten mielestä puolue tekee ilmaston eteen liian vähän, toisten mielestä ”viherhumppaa” on aivan liikaa.
Jokisipilän mukaan keskusta voisi terävöittää kantojaan esimerkiksi vihreän siirtymän kohdalla. Sillä saralla puolueella voisi olla annettavaa keskeisille kohderyhmilleen kuten maanviljelijöille ja yrittäjille.
Yhtä asiaa keskusta ei voi Jokisipilän mukaan unohtaa periaateohjelmastaan.
Puolueen pitää määritellä asemansa keskipuolueena. Se on Jokisipilän mukaan olennaisen tärkeää nykymaailmassa, jossa polarisaatio ja mielipiteiden kärjistyminen on entistä voimakkaampia.
Paljon puhutaan myös politiikan blokkiutumisesta, jossa yhteistyö vasemmisto- ja oikeistojakojen yli on entistä vaikeampaa. Keskusta on kuitenkin historiansa aikana osoittanut, että se kykenee yhteistyöhön molempiin suuntiin. Yhteistyö pitäisi vain tehdä tavalla, jossa keskustaa ei määritellä liikaa hallituskumppaneiden kautta.
– On yleisesti tunnustettu tosiasia, että meidän yhteiskunnallinen keskustelu kaipaisi vakavasti otettavaa siltojen rakentajaa. Se on keskustalle mahdollisuus, johon ohjelmassa on syytä etsiä vastauksia.