Venäjän ohjusisku Harkovaan surmasi useita ihmisiä
Ainakin kuusi ihmistä on kuollut Ukrainan Harkovassa Venäjän yöllisessä iskussa. Lisäksi paikallisviranomaiset kertovat yli kymmenen ihmisen haavoittuneen.
Viranomaisten mukaan Venäjän asevoimat iski ohjuksilla asuinalueelle puolenyön jälkeen. Iskussa vaurioitui muun muassa kerrostaloja, hallinto- ja liikerakennuksia sekä kaksi päiväkotia ja koulua.
Poliisin mukaan Venäjä iski ensin kahdella ohjuksella ja sitten lennokeilla pelastusoperaation jo alettua. Poliisin mukaan ilmapuolustus ampui lennokit alas.
Noin 30 kilometrin päässä Venäjän rajasta sijaitseva Harkova on ollut viime kuukausina lukuisten hyökkäysten kohteena.
Venäjä iski myös Harkovan luoteispuolella sijaitsevaan kylään, jossa poliisin mukaan kuitenkin vältyttiin ihmisuhreilta.
Eteläisessä Hersonissa viranomaiset kertoivat löytäneensä raunioista lauantaina pariskunnan, joka oli kuollut Venäjän ohjusiskussa päivää aiemmin.