Valmet Automotive alkaa valmistaa Mercedeksen urheiluautoja Uudessakaupungissa
Valmet Automotive alkaa valmistaa Mercedes-AMG GT -mallin urheiluautoja Uudenkaupungin tehtaallaan. Tuotanto alkaa ensi vuoden loppupuolella, yhtiö kertoo tiedotteessa.
Kyseessä on neljäs automalli, jota Valmet Automotive valmistaa Mercedes-Benz Groupille. Nyt tehdyn sopimuksen myötä autotehtaan eri osastoille arvioidaan työllistyvän noin 200 henkilöä.
Yhtiön mukaan tuotanto on suunniteltu toteutettavaksi sisäisin henkilöstöjärjestelyin.
Yhtiö kertoi kesäkuussa irtisanovansa Uudenkaupungin tehtaalta yli 300 työntekijää ja lomauttavansa noin 700 työntekijää toistaiseksi. Syyksi kerrottiin autotehtaan tuotantomäärien vähentyminen, kun valmistussopimus Mercedeksen katumaasturin osalta päättyi.
Juttua korjattu yhtiön nimen osalta klo. 14.03 Valmetista Valmet Automotiveksi.