Metsästyskärpänen puraisi Lauri Nikulaa jo nuorena – Nyt hän kannustaa seuroja uudistumaan – "Ukkoutuminen uhkaa"
Kun oululaiselta Lauri Nikulalta kysyy, mistä innostus metsästykseen on alun perin lähtenyt, vastausta ei tarvitse kauan hakea.
– Lapsuuteni on ollut sellainen, että olisin yllättynyt, jos metsästyskärpänen ei olisi puraissut. Kyllä siitä voi isäukkoa syyllistää, sen verran on ollut altistusta, Nikula aloittaa.
Lapsuudenleikit Pudasjärven maaseudulla keskittyivät metsästyksen ympärille. Pikkupoikana Nikula toimi jäniskoirana, kun isoveljet saalistivat leikkipyssyjensä kanssa lähimetsissä. Suuret tervaskannot näyttäytyivät leikeissä hirvinä, ja pienemmät oksankarahkat olivat pienempiä saaliita.
– Rakensimme metsästysmajat ja kävimme keräämässä läheiseltä ampumaradalta tyhjiä hylsyjä, joista teimme patruunavyöt. Pyssyt teimme itse puusta tai muoviputkesta. Se oli aika pitkälle vietyä leikkiä.
Jo alle kouluikäisenä Nikula pääsi isän ja isoveljien mukaan niin maalintujen kuin jänisten pyyntiin. Yksi varhaisimmista lintureissuista 4–5-vuotiaana opetti heti kerrasta sen, miten näillä retkillä tulee käyttäytyä.
– Isä bongasi teeren ja pyysi minua ja veljeäni hetkeksi sivuun odottamaan, kun meni kokeilemaan, saisiko linnun. Olin vielä sen ikäinen, että hätähän siinä iski, ja aloin huudella isää. Isä sai kuitenkin teeren ammuttua. Tällä reissulla opin, että metsiin ei mennä huutelemaan, vaan koetetaan puhua rauhallisella äänellä.
Seurat eivät ehkä ymmärrä katsoa tulevaisuuteen.
Nykyään Kiimingissä asuva Nikula metsästää pääsääntöisesti Ylikiimingin metsästysseurassa, joka on Nikulan mukaan yksi Suomen suurimpia metsästysseuroja: pinta-alaa on noin 60 000 hehtaaria ja jäseniäkin lähes 700. Alueella voi pyytää myös karhua, koska alue on joiltain osin poronhoitoaluetta.
Metsästysseuraan pääsemisen lähtökohta on, että omistaa maata alueelta tai asuu alueella, mutta seurat voivat ottaa jäseniä myös omilla periaatteilla. Nikulan mukaan seuraan pääsemistä voisi joissain tilanteissa helpottaa.
– Seurat eivät ehkä ymmärrä katsoa tulevaisuuteen siinä mielessä, että joukossa olisi myös jatkossa tarpeeksi nuoria miehiä ja naisia. Ukkoutuminen uhkaa kyllä osaa seuroja. Myös esimerkiksi jäsenmaksujen olisi hyvä olla pienemmät alle 18-vuotiaille, jotta aloittamisen kynnys olisi mahdollisimman matala.
Poliisina työskentelevä Nikula kuuluu pariin muuhunkin metsästysseuraan ja käy toisinaan metsällä myös poliisien eräseuran mailla. Tavallisesti matka käy metsälle useamman kerran viikossa, mutta viime vuosina tekemistä on riittänyt eri luottamustoimien parissa niin, että aika ei tahdo enää riittää aktiiviseen harrastamiseen.
Tälle syksylle takana on pari vesilintujahtia, ja hirvenpyyntiin on tavoite ehtiä parina viikonloppuna. Karhunmetsästysreissuja tulee yleensä kerta syksyyn.
Lapsuudenperheen seitsemästä veljeksestä lähes kaikki metsästävät, mutta kolmeen siskokseen ei ole innostus Nikulan mukaan valitettavasti tarttunut.
Koira tuo metsästykseen niin paljon lisäarvoa.
Uutta innostusta harrastukseen on tuonut koirien kasvatus. Nikula on Kennelliiton hyväksymä kasvattaja, ja lisäksi hän kuuluu eri metsästyskoirajärjestöihin.
Koiriin liittyy myös yksi mieleenpainuvimmista – joskin traaginen – kokemus metsäreissuilta. Pitkään Nikulan luottokaveri metsällä oli Kiira-niminen karjalankarhukoira, jonka hirvi onnistui potkimaan hengiltä parisen vuotta sitten.
– Hirvenmetsästys ei ollut vielä käynnissä, mutta koiran irtipitoaika oli alkanut. Olin mennyt alkuillasta metsälle Kiiran pennun ja Kiiran kanssa ja löysäsin ne maastoon. Kolmen aikaan yöllä haukku vaimeni, ja kun koiraa ei kuulunut takaisin, oli pakko lähteä paikantimen perässä katsomaan. Kiira löytyi mättäältä nilkka jäykkänä, oli todennäköisesti kuollut hirven potkaisuun.
Tapahtuma kosketti koko perhettä.
– Aamuyöstä raahasin sitten kuolleen koiran pimeässä metsässä kotiin.
Nikuloille jäi yksi Kiiran jälkeläisistä, hirvenpyyntiin koulutettu Pötky-koira, joka kulkee pääsääntöisesti aina mukana metsäreissuilla.
– Koira tuo metsästykseen niin paljon lisäarvoa. Ja omalle koiralle kun onnistuu kaatamaan ensimmäisen hirven, niin siinä iloitsee sekä koira että isäntä.
Juttu on lyhennelmä artikkelista, joka on julkaistu alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä lokakuussa 2022.
Digilehden irtonumeroita voit ostaa täältä. Lehden voit tilata täältä.