Nato-komentaja: Droonin pudotus Virossa meni kirjan mukaan
Naton Euroopan-joukkojen komentajan Alexus G. Grynkewichin mukaan Naton puolustusjärjestelmä toimi Virossa alasammutun droonin tapauksessa juuri niin kuin sen pitikin.
Grynkewich sanoi Brysselissä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa olevansa äärimmäisen ylpeä Nato-järjestelmän toiminnasta tapauksessa.
– Juuri näin meidän puolustusjärjestelmämme pitääkin toimia. Päätösvalta on annettu alimmalle taktiselle tasolle, jotta voimme puolustaa liittoutuman jokaista tuumaa tällaisen tunkeutumisen tapahtuessa, Grynkewich sanoi Nato-maiden asevoimien komentajien kokouksessa Brysselissä.
– Me edelleen tutkimme tapahtunutta, mutta ensisilmäyksellä näyttää, että kaikki toimi oikein, Grynkewich jatkoi ja kiitteli Baltian ilmavalvonnan eri osapuolten yhteistoimintaa.
Viron ilmatilaan tulleen droonin ampui alas Naton Baltian-ilmavalvontaan osallistunut romanialainen F-16-hävittäjä, jonka tukikohta on Liettuassa. Hävittäjä oli lentämässä normaalia harjoituslentoa. Alasampumiseen käytettiin yhtä ohjusta.
Viron puolustusministerin Hanno Pevkurin mukaan drooni oli todennäköisesti ukrainalaista alkuperää ja suunnattu Venäjällä sijaitseviin kohteisiin.